sunnuntai, 26. tammikuu 2020

UUTTA ELÄMÄÄ OPETTELEMASSA

P1080332.jpg

Ihminen on perusolemukseltaan melko laiskuuteen taipuvainen olento. Ns luterilainen työmoraali on kuitenkin iskostettu syvään selkäytimeen saakka, joten jotain pitäisi aina tehdä. Kuluuhan aikakin toki mukavammin niin. Selkeä ristiriita siis.

Mies lähti alkuviikosta ulkomaan komennukselle, Ilman sen suurempaa draamaa, kummankaan taholta. Mikäs hätä minulla täällä, kotonani, lohdutteli Viisas Nainen lähtijää.

Kaikenlaista tekemistä toki olisikin, näin vapaapäivän ratoksi. Vaan kas, kun se itsensä vauhtiin ja puuhaan potkiminen on niin ihmeen vaikeaa! Kummasti on tottunut, että jonkun muun kanssa pohtii päivän ohjelmaa. Lähdetään ja puuhataan yhdessä. Toinen sanoo koska mennään. Eikä se sohvalla laiskana makaaminenkaan niin suurelta synniltä kahdestaan tunnu, tietty.

Muuttosiivous on yhä kesken, siitä entisestä elämästä tähän uuteen. Eilinen menikin taas siinä kätevästi. Omakotitaloon kun linnoittautui 30 vuotta, ja varusti lopun iän erakkoelämää varten, niin tavarassa piisaa. Liian kanssa. Rivitalokaksioon ei mitenkään voi sitä kaikkea rojua suoraan kärrätä. Lajitella pitäisi, rankalla ja rennolla ranteella.

Samoin se "entisessä elämässä" piipahtaminen sai pohtimaan miten paljon nämä kaksi elämänmuotoa toisistaan eroavatkaan. Vanhassa, isossa talossa on aina puuhaa. Enemmän kuin ehditkään. Joku nurkka rempallaan jatkuvasti, pihalla voisi ryömiä ja raivata loputtomiin. Rivitalossa tekemistä pitää keksimällä keksiä.

Ja loppujen lopuksi kaikessa on kuitenkin kyse vain rytmin löytämisestä, varmaankin? Siitä, miten asiat tekee tietyssä järjestyksessä. Luo itselleen rutiinit.
Nyt Viisas Nainen kyllä kaipaisi kovasti sellaista rutiinia, jolla saisi vauhtia laiskaan solurakenteeseensa. Ettei kävisi kuten yleensä käy: vasta sunnuntain kääntyessä iltaan alkaa tuskitella mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä, ja miten ei vaan saanut aikaiseksi.

Kuulostaako tutulta?

 

torstai, 23. tammikuu 2020

VAITELIAS TOINEN MIES

puhelin16%20166.jpg

Lehdissä ja keskustelupalstoilla on kautta aikain ruodittu ns toisia naisia. Noita parisuhteeseen viekkaasti luikerreita käärmeitä. Molempia naispuoleisia on tasavertaisesti päästetty esittämään kantansa.
Vähemmän on muistettu, että on olemassa myös ns toisia miehiä. Nämä harvemmin asemastaan missään avautuvat.

Parisuhteen pitäisi olla kahden kauppa, vaan kun ei se aina mene niin. Elämässä tapahtuu jotain hallitsematonta, tunteet tai halut vievät ihmistä. Sukupuoleen katsomatta. Jostain käsittämättömästä syystä usein unohdetaan, kuinka miehelläkin on tunteet. Halujen lisäksi.
Toiseksi mieheksi voi naisen maailmaan ajautua monella tavalla. On suhteita, joissa molemmat osapuolet ovat varattuja. Siis tavallaan tasapeli. Kumpikin kaihoaa tahoillaan, mutta jatkaa näennäisesti arkea ennallaan.
Ja sitten on miehiä, jotka huomaavat päätyneensä suhteeseen varatun naisen kanssa.

Ensin sillä ei ehkä ole mitään väliä, ja sitten sillä ei enää ole mitään väliä. Joskus arpa heitetään heti ensihetkillä, tavatessa. Homma karkaa hanskasta.
Hetken harmiton huvi muuttuu vakavaakin vakavammaksi. Vaikka kuinka järki yrittäisi pidellä ohjaksia ja hillitä vauhtia mennäänkin täyttä ravia kohti tuntematonta.
Tulee synkkien itsetutkisteluiden paikka. Riittääkö tämä? Muuttuuko mikään kuitenkaan? Kannattaako?
Mutta kun irtikään ei tahtoisi päästää.
Jotakuta sattuu pakosta.

Viisas Nainen on nähnyt kaikenlaisia rakkaustarinoita. Myös sellaisia, joissa mies on se suhteen kolmas pyörä.
Samoin jokainen niistä tarinoista on ollut omanlaisensa, päättynyt omalla tavallaan. Toiset onnettomasti, toiset onnellisesti. Ainakin miehen osalta.

Parisuhdedraamoissa punnitaan pakosta tunteiden painoa. Toisaalta niissä punnitaan myös miehen fiksuutta sekä vahvuutta. Tyhmä sotkeutuu mitä ihmeellisimpiin verkkoihin, eikä välttämättä ole edes pahoillaan. Se fiksumpi ja vahvempi tavoittelee vain sellaista, jonka voi saada.
Jonka todella tahtoo saada.
Onko se väärin?
Kuka päättää kenelle kuuluu onni, kuka jää nuolemaan palaneita näppejään?

Monesti kuulee sanottavan, että miehillä nyt on niiiin helppoa. Tai että miehet nyt kaipaavat vain Sitä Yhtä naisilta.
Paskapuhetta, sanoo Viisas Nainen.
Miehillä vasta herkkä sielu onkin. Vähintään yhtä tunteva sydän kuin naisilla.

Kirka on tehnyt tästä laulun Luulet sä tosiaan.
Käykääpä kuuntelemassa.

 

 

tiistai, 21. tammikuu 2020

PALKKAKÖYHÄT JA MUUT SURKIMUKSET

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Suomeen on syntynyt puolisalaa - ja päättäjien hiljaisella suostumuksella - palkkaköyhien joukko. Eli vaikka käyt töissä, tienaat liian vähän elääksesi. Eikä tällä nyt tarkoiteta mitään hienoa, vaan ihan jokapäiväistä niukkuudessa kitkuttamista. Sitä ihmisjoukkoa, joka joutuu jatkuvasti miettimään miten saisi rahat riittämään edes ruokaan ja asumiseen. Vaatteistahan voi nähdä vain unta, tai hakea kirpputorilta kierrätettyä. Jos on pakko valita ostaako pari pakettia makarooneja vai uudet alushousut, niin kyllä ne vanhat sloggit vielä pariksi käyttökerraksi hampaat irvessä harsii.

Viisas Nainen ei ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi kaupanalan tyyliä vetää tuntirajaksi 30. Miksi ei samantien yhden työpäivän tunteja lisää? Sekin vähän tulisi tarpeeseen. 
Vilkaisu työvoimatoimiston sivuille kertoo karua kieltään siitä, kuinka puolisalaa palkkoja hilataan yhä alemmas. Miesvaltaisilla työvoima-aloilla yhä useampi työpaikka menee vuokratyöfirmojen kautta. Hyvänä palkkana mainostetaan "vähintään TES". Se on kaukana kunnollisesta toimeentulosta, tai siitä mihin on totuttu. Kirjapalkalla ei kirvesmies rakenna enää omakotitaloa, eikä perusta edes perhettä. Hyvä kun saa asuttua vuokrallakaan. Rakennusalalla jopa virolainen raksamies on jo liian kallis, nyt tuodaan albaaneja, usbekkeja sekä muita "5 euron ammattilaisia". Automekaanikolle jää käteen vähän päälle 2000 kuukaudessa, jos työmyyntiä kertyy hyvin. 
Taksikuskin pitkän päivän saldo on usein muutama kymppi.
Näilläkö sitten katsot tulevaisuuteen luottavaisesti? 

Naisvaltaiset alat ova vielä karumpaa katseltavaa. Osa-aikaista, tarvittaessa töihin kutsuttavaa, määräaikaista... Vauvahaaveet saa hylätä. Parisuhdettakin hirvittää ajatella. Leikataan kotihoidontukea kuinka paljon tahansa se ei nuorten äitien työllistymiseen vaikuta: kaikille vain ei ole töitä, haet kuinka ahkerasti tahansa. Koulutuskaan ei pelasta. Ellet sitte satu olemaan lääkäri, puheterapeutti tai muu spesiaaliammattilainen. Harva on.

KUVA: Puutarhan halpatyöläiset bilettävät rankan viikon päätteeksi - Viisaan Naisen omat kuva-arkistot 

Lisää aiheesta

https://yle.fi/uutiset/3-11156158

Viisas Nainen on kyrsiintynyt sekä nykyiseen työmarkkinamenoon, että Vuodatuksen mielivaltaan kuvien kanssa: talletat kuvasi missä asennossa tahansa, niin Vuodatus ne heittelee päälaelleen. Muokkaamaan et pääse. Niinpä löydät nykyään Viisaan Naisen myös facesta https://www.facebook.com/viisas.nainen.5

 

 

maanantai, 20. tammikuu 2020

AJOKORTITON ON TYÖELÄMÄSSÄ ARVOTON

 

82323197_158186148821313_491327795623257

Auton hankkimisen kalleudesta ja kaikesta autoilun murrokseen liittyvästä puhutaan paljon. Vähemmän muistetaan miettiä miten paljon tulevaisuuteen - ja jo tähän päivään - vaikuttaa ajokortin ajavien vähenevä määrä.

Työttömälle olisi tarjolla töitä. Mutta mitä teet, kun vaadittavissa taidoissa luetellaan ajokortti? Siis se, jota et omista. Etkä pysty tuosta noin vaan hankkimaankaan, vaikka hyvä haltijatar taikoisi tyhjälle pankkitilillesi työttömyyskorvausrahojen lisäksi vaadittavan summan. Pätkätyöläinen ja opintovelkainen ei miten ota mistään lainaakaan.
Siinä kyrsii kyllä tasaisempaakin luonnetta huomio, että maahanmuuttajille tämä koulutus järjestetään ilmaiseksi. Oikein räätälöitynä.

Tuore hallitus hehkuttaa yksityisautoilun syntisyyttä, kaikkien tulisi käyttää joukkoliikennettä ja maailma pelastuisi. Miten nämä kaikki asiat muka ovat yhdistettävissä toisiinsa? Jos vielä jostain tiristät rahat ajokorttiin, on tyydyttävä halvimpaan mahdolliseen autoon. Johonkin runsaspäästöiseen tonnin tai parin romuun. Teslat sun muut hienoudet ovat yhtä tavoitettavissa kuin kuuraketti tai Marsin valloitus. Mutta auto on oltava, olethan velvoitettu ottamaan töitä vastaan vaikka liki 100 kilometrin päästä kotoasi.
Miksi valtiovallan on tätä kokonaisuutta ja sidonnaisuuksia niin vaikea käsittää?

Suomessa pärjää ilman autoa huonosti. Sormet riittävät laskemaan ne kaupungitkin, joissa joukkoliikenne toimii. Ja kun se toimii huonosti, sitä käytetään vielä vähemmän - ja taas kutistetaan käyttäjämäärien vähäisyyden vuoksi entisestään vuoroja.

Otetaanpa pari esimerkkiä. Vilkaisu bussiaikatauluihin riittää. Pikavuoroja kiitää kyllä. Suurimpien kaupunkien välillä, pysähtymättä matkalla missään. Käytä niitä sitten miten.
Junat taas, ne kulkevat vain siellä, mistä löytyy raiteet. Tai siis jos kulkevat. Harvemmin ainakaan aikataulussa.
Paikallisliikenne on Viisaan Naisen asuinseuduilla pitkälti koululaisten lukujärjestysten mukainen. Busseja pyyhkii ikkunan ohi kyllä aamuisin ja iltapäivisin, keskellä päivää ei. 

Kaikista näistä syistä johtuen jopa Miehen työkomennukselle lähdön suunnittelu tuotti tuskaisia ähkäisyjä eilen. Ei pikavuoroja stadiin, kaikki karsittu pois. Junat kyllä näyttivät kulkevan, kauempaa. Ei toki sopivasti, mutta hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä ainakin. Siis sellaisellahan se on mentävä, tuumittiin.
No, ensin on päästävä jollain rautatieasemalle. Bussilla odotusaikaa kertyisi pari tuntia. Matkalaukun kanssa on paha kilometritolkulla kipitellä suurempien väylien varteenkaan, asemalla huonosti pitkäaikaisparkkeja.
Lopulta oli pakko rakennella versio, jossa alkutaival taitetaan omalla autolla, jätetään se puolilaittomasti tuttujen kerrostalon vierasparkkiin, ajetaan bussilla rautatieasemalle, sieltä junalla Helsinkiin, ja paikallisjunalla lentoasemalle. 
Jep, eikö vain olekin sujuvaa? Joukkoliikenteen käyttöön suorastaan kannustavaa?

Viisas Nainen itsekin tunnustaa olevansa työpäivinä syntinen. Suoraa tietä 10 kilometriä taittuu omalla autossa nopeasti. Julkisilla sama matka vaatisi kaksi eri bussia, ja tunnissa et pääsisi edes perille asti.
Joinakin päivinä sitä toivoisikin, että ne taksilla Helsingissä Eduskuntaan ajelevat virherpiipertäjäneitokaiset tulisivat Kehä III ulkopuolelle kokeilemaan tavallisen työläisen elämää. 
Ja miettisivät sitten siinä samalla voisiko nuorten ajokortin hankintaa jotenkin helpottaa, kun se kerran maahanmuuttajillekin niin hövelisti tarjotaan - täällähän ollaan puhujanpöntöstä katsoen kaikki niin helvetin tasa-arvoisia ja silleen.

KUVA: Satunnainen autokauppa, huollon ajan kahvitauko

lauantai, 18. tammikuu 2020

ERON EDELLÄ

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ihmiset seisovat, puu, kasvi, ulkoilma, luonto ja vesi

Viisaan Naisen elämässä ollaan eron edessä. Suunta taas kohti tuntematonta ja katse kaukaisuutta.

Onneksi tilanne ei ole aivan niin dramaattinen, kuin miltä se saattaa kuulostaa. Mies se vain pakkailee matkalaukkuaan. Eikä edes riidan seurauksena, vaan paljon arkisemmin sekä tylsemmin rahan takia. Maanantaina odottaa lähtö pidemmälle työkomennukselle ulkomaille.

Sen kunniaksi käytiin vielä kerran retkeilemässä yhdessä. Tässähän ei ole sinänsä mitään uutta. Alusta asti työ on vienyt, ja tie taas aikanaan takaisin tuonut. Vapaiden pitäisi alkaa pyöriä tasaiseen rytmiin, eli ei tosiaan mikään Kapteeni Cookin epämääräisen mittainen löytöretki.
Tutuilla spekseillä lähdetään liikkeelle.

Ihmisen on sitä paitsi hyvä osata olla myös yksin. Takertumatta 24/7 toiseen, harrastaa omia asioitaan, tavata omia ystäviään. Huolehtia itse itsestään.
Sillä miten sinun käy, jos olet ripustautunut täysin sen toisen varaan, ja tapahtuu jotain? Elämästähän ei koskaan tiedä. Kuolemasta vielä vähemmän.
Silloin on hyvä hallita edes ne arkiset rutiinit. Omata tarttumapintaa.

Viisas Nainen ymmärtää kyllä miten suurta epävarmuutta, ahdistusta ja tuskaakin kyseinen tilanne saattaa jonkun mieleen aiheuttaa. Monta öisin valveilla pitävää kysymystä nousta. Mitä se toinen siellä tekee? Keitä tapaa? Tapahtuuko jotain, mitä ei koskaan kerrota?
Älkää, toistan älkää, tehkö elämästänne helvettiä tuommoisia päässänne pyörittelemällä. Jos se reissuun lähtevä on jotain päivän valon kestämätöntä puuhaillakseen, niin kyllä se sitten osaa ja ehtii sellaisia puuhailla kotimaisemissakin.

Ja ellei koskaan olisi lähtöjä, ei olisi myöskään paluita.
Ei mitään mitä odottaa.
Se vasta murheellista olisi.