lauantai, 17. elokuu 2019

SOITETTAISKO POLIISI

Rivitalomiljöössä biletys jatkuu yhtä kauan kuin kesäkin, se nähtiin sekä ennen kaikkea kuultiin taas. Volyymit ja eripuraisuus kohosivat sellaisiin lukemiin saakka, että Viisas Nainen alkoi jo mielenkiinnolla eilisiltana pohtia koska joku soittaa poliisin.
Nähtävästi jopa terassibilettäjien seinänaapurit (ja kauempanakin samalla kadulla asujat) ovat kuitenkin ajan mittaan joko karaistuneet, tai alistuneet. Ei ilmaantunut sinisten vilkkuvalojen autoa eikä haalarihenkilöitä rauhoittelemaan.

Sen sijaan meno jatkui heti aamuvarhain siitä, mihin oli illalla jäänyt.
Tai ehkä se ei missään vaiheessa loppunutkaan. Vaikea sanoa, kun itse nukkui.
Nyt vain odotellaan kuinka tänään: vieläkö eilisistä tilipäivän saldoista on jotain jäänyt, jatkuuko meno. Taivaan pilveen vetäytyminen tuskin vauhtia haittaa. Onhan toki terassille rakennettu katto. Nähtävästi siis kaupungin vuokra-asuntojakin saa tuunata.

Televisiota ei tosiaankaan tarvitse täällä avata, tositeeveetä riittää. Kai se on joku vakio, että jokaiseen asujaimistoon löytyy vähintään yksi jonkin asteen ongelmatapaus. Sitten kun niitä pesiytyy samoihin taloihin useampi mikäs sen hauskempaa! Löytyy ymmärrystä ja seuraa. Kuten nyt silläkin hetkellä, jolloin aamukahvit juotuaan vaimo lähtee etsintäretkelle ja löytää kadoksissa olleen puoliskonsa, alkaen varsin kuuluvasti tiukata missä ne on ne tupakat, joita jo iltasella lähdettiin ostamaan.

Noin muutenkin näissä rivitaloissa on koko viihdeteollisuuden menestyssarjalta edellyttämä perussetti. Oikeastaan vähän enemmänkin. Tai no, luultavasti ns. kiintiöhomo ja maahanmuuttajat puuttuvat. Myös suurissa hameissa sekä pitsipuseroissa kulkevat naishenkilöt perheineen asuvat pikkuisen syrjemmällä, omassa yhteisössään.

Meille on siis jäänyt pakollinen kissamummo, rollaattoripappa urheilullisine vaimoineen, pyörätuolipoika, elämäntapatyötön, juoppo elämäntapatyötön vaimoineen, juhliva terassipariskunta, entinen iskelmätähti, elämäntapatyöttömän natsiskiniksi kutsuma leukaperiin saakka tatuoitu saksanpaimenkoiran ulkoiluttaja, puuhasteleva eläkeläispappa, sekä tietenkin yksinhuoltaja vilkkaine lapsineen.
Plus pari muuta, vähemmän näkyvää sivuosia esittävää hahmoa, joista metelöivää terassipariskuntaa lähinnä asuvaa eniten meteliä aiheuttavat kutsuvat, miksipä muuksikaan kuin Nirisijäksi ja Nipottajaksi.

Mitäkö roolia Viisas Nainen sitten näyttelisi? Tuoreimpana taloihin muuttanutta uusiopariskunnan naista, tietty. Sitä tiukkailmeistä keski-ikäistä vakituisesti työssä käyvää, jonka karun oloinen nuorempi mies näyttäytyisi vain loppuviikot ja katoaisi tielle leivän perään aina aamuyöstä maanantaisin.
Jos siis katoaisi. Sillä täytyisihän naapureiden edes joskus saada pohtia lieneekö tuokin lomalla, jäänyt työttömäksi vaiko ryyppy kiinni.
Sillä mikäpä sen enemmän iloa tuottavaa kuin hetkeksi keskittyä muiden elämään – juuri siitä syystähän kaikki tositeevee lienee niin suuresti suosittua?

Viisas Nainen joka tapauksessa viihtyy erinomaisesti uudessa kodissaan. Tehkööt naapurit nyt ihan mitä mielivät, Viisaan Naisen olisi suotavaa keskittyä tekemään vain kirjallisia töitä. Tiukasti.
Ne dead linet, tiedättehän… Ja keikalle lähtö huomenna puolen päivän jälkeen...

keskiviikko, 14. elokuu 2019

MAAILMA EI KUULU VAIN MENESTYVILLE

20190813_190542.jpg

 

Kaikista ei tarvitse tulla jotain, eikä kaikkien tarvitse menestyä tässä maailmassa. Ihmisyyden arvo on jossain aivan muualla kuin lehtien sivuilla poseeraamisten määrässä tai verokalenteriin parhaiten tienaavien listoille pääsemisessä.
Niillä ei mitata ihmisyyttä. Vain ulkokuorta.

Viisas Nainen törmäsi tuohon totuuteen ruokakaupan parkkipaikalla. Syrjäytyneeksi yhteiskunnan luokittelema mies pysäytti. Sellainen viran puolesta naamatuttu. Juteltiin hetki niitä näitä, päivitettiin kummankin tilannetta. Mies oli saanut jostain pois heitettäviä leipiä laatikollisen, ja halusi jakaa hyvää myös muille eli Viisaalle Naiselle.

Ensimmäinen ajatus oli kieltäytyä. Mitäpä sitä toisen leipiä viemään, varsinkin keliaakikon ruisreikäleipää ottamaan. Kun ei tarvettakaan.
Sitten iski valo tajuntaan. Eihän siinä ollut kyse niinkään leivästä, vaan ehkä enemmän siitä, että joku pysähtyi kohdalle. Katsoi ja kohteli kuin ihmistä. Tasavertaista.
Ehkä moneen päivään osui kohdalle joku, joka pysähtyi. Kuunteli.

Ruokakauppaan sisälle mennessä Viisasta Naista melkein itketti. Tuli mieleen juuri kenkäkaupasta mahdollista ulkomaan reissua ajatellen ostetut uudet blingblingkengät. Ja isän muinainen lausahdus hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostaankaan.

Ja kuitenkin, kummanlaisia maailma enemmän arvostaa?

Muistiin palautui myös muuan Itsenäisyyspäivän aatto maailmalla kauan sitten. Tuolla jossain. Kaupungin viimeiseksi kommunistiksi itsensä esitellyt, eläkkeelle jäämistään juhliva mies, joka tahtoi tarjota kierrokset.
Sekä kertoi maailman kauneimman lauseen, venäjänkielisen. Minä ajattelen sinun sydämesi on kaunis.

Se on siinä. Tärkein.
Ihmisyyden mittari.

maanantai, 12. elokuu 2019

PELIRIIPPUVUUDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Peliautomaatit nostettiin otsikoihin kaiken pahan alkuna ja juurena. Sisäministeri Ohisalo ehdottelee niiden sijoittamista jopa tiloihin, joihin vaadittaisiin vahva tunnistautuminen.
Tämäkö sitten poistaisi ongelmapelaamisen?

Ei takuulla. Peliriippuvuus on sairaus, joka ei vauhtiin päästyään noin vähällä pysähdy.

Yhtä naurettava on Veikkauksen monopoliaseman perusteena oleva pelihaittojen korjaaminen.

Kaikkihan me olemme nähneet peliautomaatteja hakkaavia ns. vakionaamoja ruokakaupassa käydessämme. Tai kuunnelleet kassajonossa kuinka tolkuttomia summia joku laittaa kuponkipeleihin.
Se on kuitenkin pelkkä jäävuoren huippu. Todelliset saalistajat väijyvät netin syövereissä, ja siellä niitä piisaa.

Kun seuraavan kerran ihastelette vaikkapa Jasper Pääkkösen pyyteetöntä lohien pelastamista tai norsujen pesemistä Thaimaassa miettikääpä hetki mikä noin huolettoman elämän Jasperille suo. Jo vain, Maltalle rekisteröidyn peliyhtiön omistaminen ja miljoonien eurojen osinkotulot.
Kyllä, todellakin useiden miljoonien eurojen. Hollywood on siinä rinnalla pelkkää harrastelua, luulen suuresti.

Viisas Nainen on elämänsä aikana seurannut sivusta niin näitä kolikkoautomaattien edessä päivittäin jähmettyneinä seisojia, kuin myös ravintoloiden rulettipöytien kuhinaa. Kuunnellut omakohtaisia kertomuksia siitä miten paljon ja hallitsemattomasti setelit ovat lennelleet. Miten kaikki lopulta lakkaa maistumasta: voittamisen makeus, samoin jopa häviön kitkeryys. Jäljelle jää vain pakonomainen toiminto, jota mikään järki ei riitä pysäyttämään.

Oivallisena tukena tälle toiminnolle ovat lukemattomat pikavippiyhtiöt. Ne tuntuvat sitä paitsi kiertävän ongelmitta kaikki toimintaansa tai korkokattoaan suitsivat valtiovallan yritykset.
Herää epäilys kyllä siitä, ovatko kaikki päättäjät edes perillä koko sirkuksesta. Saati itsekään ongelmattomia noilla kentillä.

Mitä pelaamisesta sitten haetaan? Sitä samaa, mitä kaikesta muustakin riippuvuutta aiheuttavasta: mielihyvää. Pakoa ahdistuksesta, arjesta, ongelmista… Sitä Suurta Voittoa, joka muuttaisi kaiken.
Paitsi ettei tietenkään muuttaisi. Pelaaminen jatkuisi todennäköisesti kuitenkin, eikä euroakaan jäisi lopulta.

Viisas Nainen on tutustunut aiheeseen jo kauan sitten ihan työn puolesta. Muille voin suositella lukemiseksi Jenna Mäkelän kirjaa Kun pelihimo ottaa vallan – peliriippuvuus ja siitä selviäminen.  

Peliautomaattien siirtämisestä pois esimerkiksi kaupoista ja ravintoloista on tehty kansalaisaloite, jolla on jo lähes 25 000 allekirjoitusta.
Valitettavasti voidaan epäillä, että Suomesta löytyy paljon enemmän omakohtaisia kokemuksia aiheesta.
Ja vielä enemmän valitettavasti niiden käyttämistä varoittavina esimerkkeinä tai ymmärrystä lisäämään suitsii kertojien kokema häpeä, avuttomuus, toivottomuus jne. A-Klinikat ottavat vasta alkuaskeleita aiheen parissa, joskin sieltä löytyy jo ryhmiä.

Viisas Nainen suositteleekin, että aina kun joku läheisesi, työtoverisi tai vaikka ihan tuntematonkin alkaa avautua sinulle aiheesta pysähdy hetkeksi kuuntelemaan.
Saatat pelastaa ihmisen.
 

PS. Iltapäivälehdissä tänään 13.8. taas lisää asiasta.

lauantai, 10. elokuu 2019

AUTOILLEN POLIISILAITOKSELLE

Kaupungissa autoilu syö paitsi kytkintä, myös hermoja. Viisas Nainen on toki asunut ja ajellut aikoinaan jopa Helsingissä, mutta siitä on suunnilleen miljoona vuotta = pienemmätkin taajamat ovat alkaneet vaikuttaa suurilta. Niinpä niitä kannattaa vältellä parhaansa mukaan.
Tai ainakin vetää heti sovinnolla parkkiin, ja kipitellä asiointimatkat. Olemattomiahan ne kuitenkin ovat. Plus tietty sitä kuuluisaa, paljon mainostettua hyötyliikuntaa.

No, kävi joka tapauksessa niin, ettei kaupunkiin menoa voinut välttää. Mies tarvitsi sekä passikuvat, että passihakemusta täyttämään poliisilaitokselle. Edellinen punakantinen matkustusasiakirja oli päässyt vanhenemaan, joten netissä homma ei hoitunut.

Valitettavasti Viisas Nainen on jo kauan sitten päättänyt sen ajavan, jonka autolla ollaan liikenteessä. Ja mikä vielä valitettavampaa, Viisas Nainen ei aamusella anopille ja appiukolle käymään lähtiessä muistanut ajatella päivää loppuun saakka – ainoastaan bensamittareiden lukemia.

Viisaan Naisen Mies ei ole kauheinta opastavaa sorttia, päinvastoin. Kaupungeissa paljon autoileva silti, ja niinpä alettiin heti kohta alkajaisiksi hieman Keskustella. Mihin laitetaan parkkiin, mikä voi kiristää noin hermoa jne.
Lopputuloksena Mies ilmoitti olevansa erittäin vaikuttunut. Yli vuosi saman katon alla, nyt vasta ensimmäistä kertaa kuuluvilla Viisaalta Naiselta korkeampaa sekä kuuluvampaa äänensävyä. Kuulemma hetkittäin jopa kireää.

Joka tapauksessa passikuvat saatiin ongelmitta, nopeastikin. Sen jälkeen suunnattiin poliisilaitokselle. Sivukatuja koukkien, tietty. Miehen mukaan reitti oli sieltä sujuvampi.
Viisas Nainen ei ota tähän enää kantaa. Ehkä näin, ehkä ei. Perille päästiin. Piste.

Poliisilaitoksen luukuilla istui henkilökuntaa reilusti. Vuoronumero näytti kohtuullista odotusaikaa. Vaan mitä kävi? Ilmeni nopeasti, ettei luukkujen päällä vaihtuvissa numeroissa ollut mitään maallikolle avautuvaa logiikkaa. Numeron lisäksi lapuissa näet oli kirjaimiakin.
Käytäntö näytti olevan vähemmän toimiva kenenkään kannalta: sieltä sitten lasin takaa huudeltiin odottajille aulaan, että tälle luukulle voisi tulla, huhuu.

Viimeksi kun Viisas Nainen vieraili kyseisellä laitoksella asioimassa, virkailija paljasti uuden tietojärjestelmän olevan täysi p*ska. Paperikuvat pystyi ongelmitta liittämään asiakirjoihin, hienosti sähköisessä muodossa saapuneita ei.

Jäämme odottamaan kuinka Miehen passi löytää aikanaan vastaanottajan. Ja onnistuuko sen lunastaminen – ilman voimassa olevaa passia. Vai pitääkö Miehen tehdä valtakirja Viisaalle Naiselle, joka sitten hakee passin.
Tekisi mieli laulaa vanhan laulun sanoin onko järkee vai ei…

Se näkee, joka elää. Tunnustaa täytyy näin lopuksi lipsauttaneensa viime postauksessa pienen lapsuksen eli virheen. Olihan siellä asuntomessuilla pikaisesti piipahdettu jo edellisenä keskiviikkona – nyt vasta vaan tuntui ensimmäistä kertaa eläissään moisilla olleelta, kun kolusi taloja koko päivän ja ehti nähdäkin suunnilleen kaiken.

torstai, 8. elokuu 2019

ONNI SAAPUU HUOMENNA

 

P1070795.jpg

Markku Metso: Onni saapuu huomenna  Kuvattu Korian Asuntomessuilla

 

Saapuuko onni tänään vai huomenna, vaiko koskaan. Sen pystyy päättämään melko pitkälti omalla asenteellaan. Ei kannata jäädä odottelemaan lottovoittoa tai muutakaan suurta, maailmat mullistavaa, vaan repiä iloa sekä autuutta siitä, mitä on saatavilla. Pienestäkin kasvaa isoa, jos sille antaa tilaisuuden.
Avoimin mielin vain kohti kaikkea uutta. Sillä pääsee pitkälle.

Viisas Nainen kävi eilen ensimmäistä kertaa elämässään Asuntomessuilla. Koko rahalla koluten, kaksi muuta Viisasta Naista seuranaan. Pidettiin oikein kunnon tyttöjen päivä. Ja iltakin, koska tarjollahan oli myös Jukka Pojan keikka ulkoilmalavalla.

Ilman minkäänlaisia ennakkoasenteita tai turhia odotuksia lystiä piisasi. Kaikkea uutta voi tirkistellä, iskevät ratkaisut tai eivät. Tänä vuonna messuilla on kuulemma valitettu siitä, ettei tarjolla ollut oikein mitään. Sitä emme ymmärtäneet. Tosin tietysti jos janosi oikein kunnon asuntopornoa eli tolkuttomia ökylukaaleja, niin sitten varmasti pettyi. Parin hulppeamman talon lisäksi suurin osa näistä asuntounelmista on jopa ns. tavallisen ihmisen tavoitettavissa.

Onnen saapumista voi tietysti myös pikkuisen autella. Viikonloppuna kaksi Viisasta Naista suuntaa kohti Rauma Bluesia. Siellä toteutuu pitkäaikainen haave kokea tuo tilaisuus livenä – ja nostetaan skumppalasit kertyneille vuosille.
Toisen Viisaan Naisen kohdalla 60 ikävuoden kunniaksi, toisen 70 vuoden.

Niinpä, ikä on vain numeroita.
Ja mitä mainioin tekosyy elää todeksi unelmia. Vihdoin ja taas kerran.
Onni toden totta saapuu elämällä, ei pelkällä odottamisella.