Äitien päiväkänneistä on tullut hyväksyttyä puuhaa, kiitos naistenlehtien. Sillä katsokaapa vaan, jokaisessa juhlamenyyssä on reseptien lisänä viinisuositukset. On suorastaan hienoa ja sivistynyttä ottaa ensin tervetuliaismaljat, sitten ruokaviinit, ja jälkiruokana jotain pientä kivaa likööriä, ellei peräti nautiskella boolia läpi koko yhteisten hetkien.

Mitä hienoa tai sivistynyttä on näissä äitien, isien, setien ja tätien päiväkänneissä, kysyn vaan. Mikä ruoka ne tekee tavallista ryyppäämistä huolettomammaksi. Eikö pitäisi huolestua, kun haastateltavat lehtien kiiltävillä sivuilla kertovat rentoutuvansa iltaisin lasillisella tai kahdella viiniä.  Elleivät peräti vietä puolison kanssa laatuaikaa ne korkeajalkaiset lasit kädessä sohvalla. Sitähän television mainoksetkin suosittelevat: television kaukosäädin toiseen käteen, jotain prosentteja sisältävää toiseen. Se vasta on jotain!

Laatikkoviinien tulo kauppoihin vei mennessään monta miestä, mutta myös naista. Kaiken ikäisiä. Paikallisessa marketissa uusi Alko sijoitettiin kätevästi niin, että kassajonossa seisoessaan pystyi kätevästi seuraamaan kuka millaisen lastin haki.
Kassalla istujat varmaan senkin, kuinka usein.

Alkon poistumisen jälkeen olen yhä satunnaisesti seurannut mitä ihmiset hihnalle mättävät, ja minäkin päivänä.  Yllättävän monella siellä on jotain alkoholipitoista. Viikonpäivästä riippumatta. Eikä suinkaan paria saunakaljaa tai siivoussiideriä vain.

Jokaisessa ensiavussa tunnetaan jo tilanne, jossa hätääntyneet omaiset tuovat päivystykseen sekaisin mennyttä isoäitiä tai isoisää. Järkytys on hätääkin suurempaa, kun syy selviää. Miten meidän mummo muka voi puhaltaa yli promillen?!
Ei lohduta, että moni ukki puhaltaa liki kahdeksankymppisenä tuplat.

Alkoholismista saa jo nykyään puhua, mutta vain hyvin varovaisesti sekä rajoitetusti. Sitkeässä istuu kansassa ajatus ns. Siwan kulman miesten olevan ainoat alkoholiongelmaiset. Työpaikkojen varhaisen puuttumisen mallit kuulostavat hienoilta, mutta toimivat harvoin käytännössä. Tämän olen saanut pariin kertaan nähdä – nimenomaan työpaikallani, ja naisten kohdalla.

Oi miten ilahtuisinkaan, jos seuraavissa naistenlehdissä julkaistaisiinkin pelkästään alkoholittomia juomasuosituksia niiden ah niin pakollisten reseptien kylkeen. Seuraavalla aukeamalla kerrottaisiin miten toimia, jos mummolta hukkuu korkki tai äidiltä lähtee rentoutuminen lapasesta.

Ei enää yhtään kiillotettua, kauniilla kuvilla somistettua alkoholistilapsen selviytymistarinaa aikuiseksi, kiitos. Ei yhtään fressiä kaljoittelun lopettanutta sankaritarta.
Mieluummin rujon rehellisiä terveyden- ja vanhustenhuollon ammattilaisten kertomuksia siitä, mikä on vallitseva todellisuus.

Jospa vielä kerran koittaisi sekin päivä, jolloin ei kenenkään tarvitsisi puolustella omaa juomattomuuttaan missään juhlissa.