Äitienpäivänä ravintoloiden hinnat pomppaavat pilviin, tavallisen sijasta pitää olla taivaallista ja voi voi sentään, mitä kaikkea hienoa. Pahimmillaan ravataan tukka putkella ja hermo kireällä paikasta toiseen. Onhan ehdittävä juhlia oman perheen kesken, sitten kiidätettävä pikku kullanmurut kahteen mummolaan ja mitens sitten isomummot, nekin pitäisi ehtiä! Ja kukkia kaikille! Ja lahjoja, voi kauhistus!

Täysin turhaa ja tyhmää, sanon minä. Nauttikaa miten parhaaksi näette. Vaikka villasukat jalassa kotisohvalla. Ei se maailma siitä räjähdä.
Eikä pankkitilikään, kun ei aleta pakko-ostoksia tekemään. Jo poikani muinoin ymmärsi tämän käskiessään minua laittamaan tekemänsä äitienpäiväkortin talteen: sama kortti menee monta vuotta, kun siihen ei laita vuosilukua.
Samoin lapsi teki kyllä isälleenkin, että tasapeli sikälis.

Olen toki saanut myös Äitienpäivälahjoja.
1.) Polkupyörän turvaistuimella, kun valitin, etten pääse pienen lapsen kanssa korvesta edes kauppaan miehen reissutöissä ollessa. Hyvä pyörä olikin, kesti yli 20 vuotta.
2.) Fiskarsin halkaisukirveen. Halkopinon takia. Jonkun ja jollain nekin oli liiteriin saatava. Tuli muuten hyvät hauikset. Ja vatsalihakset. Ihan ilman kuntosalia. Monena keväänä.

Erinomaisia, käyttäjälleen mieluisia lahjoja siis. Mutta hei, ennen kuin menette ostamaan äidille taas sen iänikuisen paitulin tai patakintaan, niin miettikää vielä hetki. Jospa äitikulta kaipaakin enemmän vaikka pitsistä babydoll-yöpaitaa tai lahjakorttia moottoripyöräkauppaan, nyt kun olette lentäneet pois kotipesästä, ja on sitä kuuluisaa Omaa Aikaa.

Jaa, mitenkö itse vietän Äitienpäivää? Annan lapsikullan nauttia omista vapaapäivistään ihan omineen, ja menen syömään nykyiselle anopille.
Siellä on aivan loistava miespuolinen keittiöhenkilö 7 päivää viikossa, 365 päivää vuodessa.