Elämän pakkaamista ja turhan pois heittämistä, sitähän muuttaminen on myös. Jokaisen esineen kohdalla joutuu punnitsemaan heittääkö pois vai säilyttääkö.

Vaikeaksi arpomisen tekee se, kuinka harva esine on vain pelkästään esine. Niin moneen liittyy muistoja. Vahvojakin. Varsinkin koruihin. Tunneside tuntuu mahdottomalta katkaista.
Tämän Sowetosta tuodun shakkilaudan sain, nämä shakkinappulat ostin Latvian helteiseltä torilta Sen Yhden kanssa, tuo kristallirasia on Karpaateilta Marekin äidiltä, TagHeuerin ajan hampaan syömä rannekello taas..entäpä Kalevala Korun rannerengas, johon jo kertaalleen hukkuneen tilalle uusi pahoja henkiä karkoittava kello vaihdettu…De Gaullen kentältä ostettu peltinen pastillirasia…

 

20190624_180804.jpg

 

Kirjojen kanssa on hieman helpompaa. Jokaisessa kirjahyllyn tyhjennyksessä edes muutama lähtee kiertoon.
Vaatteiden suhteen pitäisi olla karskimpi. Mutta kun… Suurin osa on tullut kierrätyksenä tai ostettu kirpputorilta, mitään ei ole jäänyt käyttöä turhaan odottamaan. Ja sukkahousut, nehän ovat ikuisia! Ainakin se paksumpi sidos, johon ei tule edes reikiä.

Meidät sodan nähneiden lapset on kasvatettu säästäväisiksi. Opetettu, että ei kannata heittää mitään pois: jos tänään ei tarvitsekaan, sitä ei tiedä vaikka myöhemmin kuinka tarpeeseen tulisi. Kaupasta uutena ostaminen on viimeinen vaihtoehto.

Toisaalta muutto stressaavuudestaan huolimatta on erinomainen tapa tehdä inventaariota. Ei vain tavaroiden tai vaatteiden osalta, vaan myös muistojensa. Niin kauan kuin jonkun esineen hypistely tai pelkkä näkeminen tuo mieleen jonkun ihmisen sekä hetken, niin kauan ne kannattaa säilyttää.
Antaa näistä tunnesidoksista vapaan jälkipolven sitten siivota ihmetyksestä tuhahdellen roskiin kaikki aikanaan.