Avioliitoista noin puolet päättyy eroon. Mistä se sitten pohjimmiltaan kertoo?

Siitäkö, että ihmiset antavat nykyisin periksi liian helposti - vaiko siitä, että ihmiset nykyään osaavat antaa periksi?

Eivät avioliitot ennenkään kaikki olleet onnellisia. Kaikki avioliitot eivät vieläkään ole onnellisia.
Onko sitten jotenkin kunniallisempaa ja/tai kunnioitettavampaa kärsiä vaikka itsensä hengiltä masennuslääkkeiden turvin, ja/tai ottaa turpiinsa ihan fyysisesti, kuin erota.
Näitä nyansseja pohdin monesti ihan työnikin kautta. 

Me oltaisiin ihan onnellisia, jos sinä et olisi niin helvetin onneton 
kiteyttää jostain muinoin kuulemani lause monenkin avioparin ongelmat. Ja miksei avoparinkin. Tai vasta seurustelevien.

Nykyiset appivanhemmat ovat olleet yhdessä suunnilleen tuhat vuotta. Sieltä kotiin ajellessamme pohdimme avopuolison kanssa mikä se yhdessä pitänyt liima on mahtanut olla - kun kuitenkin takuulla on rankasti välillä väännetty.
Viisaan Naisen mies teki miehekkään takuuvarman, lyhyen loppupäätelmän asiasta: täytyy päättää tahtoa pysyä yhdessä, ja sitten vaan vakaasti pysyä siinä päätöksessä. 

Kaikki eivät tänäkään juhannuksena jaksa enää tahtoa tai pysyä. Se heille suotakoon. Jokainen toimii voimiensa sekä tuntemustensa mukaan.
Ja silti toivoisin, että mahdollisimman moni harkitsisi päätöstään vähintään elokuun lopuille. Helpolla ei koskaan kannata luovuttaa.

https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/parisuhteet_ja_seksuaalisuus/avioerot/