Työterveyshuoltoa pidetään jopa monissa lehtiartikkeleissa varsinaisena Graalin maljana, joka takaa onnea, autuutta sekä terveyden iloa työsuhteen automaattisena kylkiäisenä. Ei ikävää jonotusta terveyskeskuksen liian vähäisten vastaanottoaikojen arvonnassa, ei hinnakkaita yksityisten lääkäriasemien pakkoraossa ostettuja palveluita.
Terveydenhuollon rajaton taivas aukeaa, kunhan saat hankittua Työsuhteen – sillä työterveyshuollon järjestämisen jokaiselle työntekijälle takaa laki.
Täysin väärin! Ja pikemminkin päinvastoin.
Suurimmassa osassa esimerkiksi kuntien eli kaupunkien työntekijät eivät saa käytännössä mitään. Eivätkä periaatteessa pääse terveyskeskukseenkaan/päivystykseen ongelmitta, vaikka olisivat itse samassa talossa töissä. Käytännössä lisäongelmia tuottaa se, ettei töistä noin vain irtauduta keskellä päivää mahdollisen lääkärikäynnin takia.

Työterveyshuollon toiminnan tavoitteena on
terveellinen ja turvallinen työympäristö
hyvin toimiva työyhteisö
työhön liittyvien sairauksien ehkäiseminen
työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen.
Eli ei siis todellakaan minkäänlainen sairauksien hoito, saati päivystysluonteinen vastaanottotoiminta.
Jos lakisääteisesti käyt 3 vuoden välein terveydenhoitajan tarkistuksessa saat samalla laboratoriokokeita paketin – koska työnantaja haluaa seurata maksa-arvoista alkoholinkäyttöäsi.
Muuten se, mitä saat, riippuu täysin siitä, mitä palveluja työnantajasi sinulle on päättänyt kustantaa.

Käytännön esimerkki. Viisas Nainen törmäsi betoniseinään yrittäessään uusia allergialääkereseptiään työterveyshuollosta, jossa se oli alkujaan kirjoitettu.
Ei käynyt. Ei kuulu työterveydelle enää.
Terveyskeskus puolestaan ei samaista reseptiä uusi lääkärin Viisasta Naista näkemättä.
Kuten arvaatte, vastaanottoaikaa tällaiselle asialle on mahdotonta saada. Ainakaan ennen syksyä.

Käytännön esimerkki numero 2. Viisas Nainen tahtoi hemoglobiinin kontrollia varten laboratoriolähetteen. Asiaa on seurattu vuosikymmeniä, arvot ovat laskeneet pahimmillaan anemian rajalle.
Ei käynyt. Ei kuulu työterveyshuollolle.
Terveyskeskus puolestaan ei anna laboratoriolähetettä lääkärin Viisasta Naista näkemättä. Eikä aikaa, koska Viisas Nainenhan kuuluu työterveyshuollon piiriin.

Kysynkin nyt kaikilta työterveyshuoltoa hehkuttavilta onko Viisas Nainen jotenkin kadehdittavassa asemassa?
Onko systeemissä jotain mätää?
Pitäisikö herättää avoin keskustelu siitä, kuinka paljon kuntapuolen palkat leikatun lomarahan lisäksi ovat alentuneet suhteessa muihin aloihin näin ohueksi leikatun työterveyshuollon takia?

Viisas Nainen lähettää vilpittömät onnittelunsa heille, joille työnantaja tarjoaa jotain extraa sekä bonusta lakisääteisten lisäksi.
Ja kadehtii avoimesti heitä, jotka saavat jopa erikoislääkärin palveluita yksityiseltä puolelta työnantajan piikkiin.

https://www.tyosuojelu.fi/tyoterveys-ja-tapaturmat/tyoterveyshuolto