Uusi eduskunta ei toivottavasti päästä Päivi Räsästä joukkoineen sorkkimaan Väestöliiton tavoitetta ilmaisesta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Yhtä toivottavaa on, että sama porukka pysyisi mahdollisimman kaukana kaikesta aiheeseen vähänkään liittyvästä. Ihmisellä olkoon itsemääräämisoikeus edelleenkin itseensä ja tekemisiinsä.
Edellisen eduskunnan aikana asia alkoi Viisasta Naista jo todella huolestuttaa, kun korkeimmille jakkaroille kohosivat miespuoliset lestadiolaisuutta ja katolilaisuutta tunnustavat henkilöt.

Olkoonkin, ettei tässä iässä nyt enää niin väliä moisilla päätöksillä omalla kohden. Ne asiat on jätetty taakse useampi vuosikymmen takaperin.

Suomen Punaisen Ristin, Väestöliiton ja YleX:n (alun perin Radiomafian) kesäkumikampanja sen sijaan koskee aivan kaiken ikäisiä. Ei pelkästään nuoria. Olkoonkin, että moni virheellisesti saattaa näin kuvitella. Radiossa soivan kesäkumibiisin kuulijoille asia ainakin aukeaa. Samoin festareilla kävijälle asia on tuttu: SPR:n vapaaehtoisryhmät jakelevat niillä kampanjainfoa, plus ihan niitä kesäkumejakin.

Jopa Viisas Nainen työtehtävissä festareilla pyöriessään on pari kertaa katsottu ryhmän toimesta ns. potentiaaliseksi kohteeksi, minkä otin tietenkin pelkästään positiivisena asiana. Eihän se mistään ulospäin näy, kuka saa ja kuka ei ja koska saa – vaikka Junnu Vainio Matkalla pohjoiseen laulun sanoituksessaan väittikin, että sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta.
No, tähän Kesäkumikampanjan toteuttajat eivät onneksi usko.
Ihan yhtä vähän kannattaa jättää mitään muutakaan pelkän uskon varaan.

Ja jos nyt kuitenkin kaikesta huolimatta lipsahtaa, niin muistakaa, ettei ole mikään häpeä käväistä apteekissa hakemassa jälkiehkäisy, plus sukupuolitautitesteissä sen jälkeen. Terveydenhuoltohenkilöstö on nähnyt sekä kuullut kaiken mahdollisen.
Kyllä, todellakin aivan kaiken.
Tyrmistyisitte, jos tietäisitte miten kekseliäs ihminen osaa seksiä harrastaessaan ollakaan.

Iltapäivälehtien mukaan ihminen osaa samassa tilanteessa olla myös vähemmän paikkaa valikoiva, ja/tai äänekäs. Lukuisat ne puistot sun muut pusikot joissa paljasta pintaa vilkkuu vielä tänäkin kesänä. Kerrostalojen ilmoitustaulut sen sijaan kuulemma vilkkuvat aiheeseen liittyvistä heippa-lapuista ympäri vuoden. Toiset ovat aina herkempiä kaikelle häiriölle kuin toiset.
Viisas Nainen lyö lusikkansa samaan soppaan pyytämällä, että höllättäisiin liian pipon kireyttä edes kesäksi. Vaikka kuinka kävisi kateeksi, tai muuten vaan harmittaisi. Näillä helteillä on ihan vaan pakko pitää auki jokaista ikkunaa, vaikka jotain ääntä nyt sitten sattuisi kuulumaan.
Turha siinä ainakaan on naapurin seinää käydä takomaan. Se naapurin setä ei kuitenkaan lopeta sen nopeammin ääntelemistään, ja tuskin tätikään. Kannattaa vain odottaa tyynesti: harvemmin kukaan tuntikausia jaksaa. Kyllä se tuttu kuorsaus sieltä kohta tulee perään.

Ja jos ei tule, vaan daamin huuto kiihtyy, muuttuen peräti saksankieliseksi, niin kannattaa soittaa ovikelloa. Tai vääntää naapurin sulakkeet taulusta irti.
Se daami vaikenee heti kun sähkö vastaanottimesta katoaa.

https://www.vaestoliitto.fi/vaestoliitto/mita_vaestoliitto_tekee/vaikuttamistyo/100-tasa-arvotekoa/maksuton-ehkaisy/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4kumi