20190813_190542.jpg

 

Kaikista ei tarvitse tulla jotain, eikä kaikkien tarvitse menestyä tässä maailmassa. Ihmisyyden arvo on jossain aivan muualla kuin lehtien sivuilla poseeraamisten määrässä tai verokalenteriin parhaiten tienaavien listoille pääsemisessä.
Niillä ei mitata ihmisyyttä. Vain ulkokuorta.

Viisas Nainen törmäsi tuohon totuuteen ruokakaupan parkkipaikalla. Syrjäytyneeksi yhteiskunnan luokittelema mies pysäytti. Sellainen viran puolesta naamatuttu. Juteltiin hetki niitä näitä, päivitettiin kummankin tilannetta. Mies oli saanut jostain pois heitettäviä leipiä laatikollisen, ja halusi jakaa hyvää myös muille eli Viisaalle Naiselle.

Ensimmäinen ajatus oli kieltäytyä. Mitäpä sitä toisen leipiä viemään, varsinkin keliaakikon ruisreikäleipää ottamaan. Kun ei tarvettakaan.
Sitten iski valo tajuntaan. Eihän siinä ollut kyse niinkään leivästä, vaan ehkä enemmän siitä, että joku pysähtyi kohdalle. Katsoi ja kohteli kuin ihmistä. Tasavertaista.
Ehkä moneen päivään osui kohdalle joku, joka pysähtyi. Kuunteli.

Ruokakauppaan sisälle mennessä Viisasta Naista melkein itketti. Tuli mieleen juuri kenkäkaupasta mahdollista ulkomaan reissua ajatellen ostetut uudet blingblingkengät. Ja isän muinainen lausahdus hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostaankaan.

Ja kuitenkin, kummanlaisia maailma enemmän arvostaa?

Muistiin palautui myös muuan Itsenäisyyspäivän aatto maailmalla kauan sitten. Tuolla jossain. Kaupungin viimeiseksi kommunistiksi itsensä esitellyt, eläkkeelle jäämistään juhliva mies, joka tahtoi tarjota kierrokset.
Sekä kertoi maailman kauneimman lauseen, venäjänkielisen. Minä ajattelen sinun sydämesi on kaunis.

Se on siinä. Tärkein.
Ihmisyyden mittari.