20190907_082612.jpg

 

Miltä sinusta tuntuisi, jos joku muinainen petikumppanisi ottaisi ja muistelmissaan paljastaisi kaikki suhteenne yksityiskohdat?
Vesa-Matti Loirihan iltapäivälehtien otsikoista päätellen näin teki.
Asia hämmästyttää Viisasta Naista siksikin, että muuan Susan Ruusunen joutui käräjille saakka kertoiltuaan kirjan verran pääministerin uuniperunoista. Eli saavatko toiset kertoa mitä tahansa, toiset eivät?

Toisekseen miksi kahden ihmisen välisiä intiimipuuhia pitää koko kansalle päästä julistamaan? Eikö riitä, kun ihmiset itse tietävät mitä ovat tehneet?

Sinänsä tavallisen ihmisen vähän tavattomammatkaan touhut tuskin kiinnostaisivat kansaa samalla tavalla kuin jonkun julkun panemiset tai panematta jättämiset. Niiden julkiset levittelyt koskisivat kuitenkin. Loukkaisivat pahasti.

Pienemmässä, mutta ei suinkaan yhtään vähäisemmässä mittakaavassa asiaa joutuu pohtimaan jokainen jonkinlaisen uuden ihmissuhteen aloittava. Jotain täytyy menneisyydestään kertoa, se on varmaa. Kannattaako sitten olla ihan rehellinen tai mennä yksityiskohtiin, onkin eri asia. Jos toisella on ns. kaatoja sata tai useampi, ja toisella riittävät laskuihin yhden käden sormet pikkuisen voi joutua kuulemaansa sulattelemaan. Pohtimaan pystyykö hyväksymään täysin omalta ajatusmaailmalta vieraasti eläneen saavutukset.

Määrä harvoin korvaa laatua. Suoraan verrannollisesti ainakaan. Jokaisesta ihmisestä oppii silti jotain, jos on oppiakseen. Kaikkein eniten oppii aina itsestään.

Vain se on varmaa, ettei toiselle kannata olla mustasukkainen mistään, mitä oli ennenkuin tuli ME. Ei miettiä olivatko ne edelliset fiksumpia, kauniimpia, kaikin puolin täydellisempiä.
Päinvastoin on viisainta vain olla onnellinen sekä ylpeä siitä, että kaikkien niiden muiden jälkeenkin tuo tuossa otti ja valitsi minut. On tuossa ja pitää minua täydellisimpänä nyt.

Viisas Nainen neuvoo kaikkia naisia katsomaan kaksi kertaa mihin vesa-mattiin lankeavat.
Ja jos ja kun lankeavat, ja sitten joskus ehkä päätyvät sen vesa-mattinsa julkisiin muistelmiin kansissa ja kirjoissa, tai vähintään lähikuppilan kantapöydässä, kantamaan kaiken pää pystyssä.
Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.
Sitä paitsi ainahan voi ilmeenkään värähtämättä sitten sanoa, että no, ei se kyllä kovinkaan kummoinen ollut...noin niinkuin oikeesti, mutta menihän se paremman puutteessa.
Sillä mykistyy suurinkin reheltelijä.