20190908_205927.jpg

Työpaikalla pitää näytellä. Näin meitä opastettiin Korkeammalta Taholta tulleessa sähköpostissa.
Ei ole suotavaa olla ihan vaan oma itsensä, on omaksuttava Työrooli, ja teeskenneltävä olevansa sitten sitä. Oli todellisuus mikä tahansa, vaikka kuinka päinvastainen.

Ymmärrettävää sikäli, ettei esimerkiksi asiakaspalvelussa sovi näyttää muuta kuin iloista, tai korkeintaan neutraalia ilmettä. Toiset nyt kuitenkin ovat totisempia luonnostaa kuin toiset, eikä yliystävällinenkään saa olla.
Eli mitäs teet, jos kykysi eivät ole Teatterikorkeakoulun tai edes harrastajateatterin tasoa? Joudutko heti silmätikuksi, jos olet vain oma tasainen tavallinen itsesi, kun muut suorastaan pursuavat huippuunsa hiottua ylienergisyyttä?
Paha paikka monelle.

Epäasiallista käytöstä ei suvaita. Tietenkään. Miksi silti niin monessa työpaikassa kipuillaan sen kanssa?
Ehkä oli suotavampaa suunnata koulutusta aiheesta selkärangattomille, ns munattomille esimiehille rivikansalaisten syyllistämisen sijaan. Esimiehenhän kuuluu puuttua heti ongelmiin, ei työntekijöiden vääntää keskenään. Näistä on Viisaan Naisen työpaikallakin selkeät mallit - harmi vain ne eivät jokaisessa työpisteessä suinkaan toimi.

Mitä kauemmin ylipäätään on naisvaltaisissa työpaikoissa, sitä paremmin oppii olemaan hajuton, mauton ja näkymätön. Sulautumaan massaan, pitämään suunsa kiinni.
Valitettavasti sekään ei ole välillä riittänyt. Jostain käsittämättömästä syystä kaikkien tulisi olla samanlaisia. Käydä samoissa marketeissa, kytätä samoja naapureita, juoruta selän takana muista, kerjätä säälipisteitä vaikealla arjellaan.

Auta armias, jos teet jotain eri tavalla. Kenelläkään ei saa olla kivempaa kuin muilla. Ei missään tapauksessa mikään paremmin.
Paha paikka, sekin.

Kaikkein eniten kummastusta herättää naistenlehtien asenne. Miksi ilkeyttä pidetään hyveenä, siihen suorastaan kannustetaan niissä? On palstoja, joissa arvostellaan hyvin kitkerästi julkkisten pukeutumista - tehdään selkeästi tiettäväksi, että näin kuuluu toimia: olla ilkeä, arvosteleva ja tuomitseva.
Missään harvoin kerrotaan kuinka kaikille tulisi ystävällisemmästä käytöksestä hyvä mieli. Kuinka muita naisia kannattaisi kehua sekä kannustaa, tukea eikä tuomita.

Viisas Nainen muistaa lopun ikäänsä yhden ensimmäisistä työpaikoistaan. Joulupukki oli tuonut eräällä rouvalle timanttikorvakorut. Hyvin pienet ja vaatimattomat napit. Saajan ilo oli suuri - muiden ilkeys moninkerroin suurempaa. Että mikä tuokin luulee olevansa, timanttikorvikset töissä!

Niinpä, Viisas Nainen tiesi silloin olevansa väärässä paikassa. Olevansa kykenemätön sopeutumaan noin pikkumaiseen, peruskateelliseen ja sisäsiittoiseen taloon.

Nykyään on valitettavasti vaikea vaihtaa työpaikkaa. Joka päivä kuitenkin moni nainen rutistelee nenäliinaa työterveyshuollossa ahdistuneena - ei niinkään työ määrästä, vaan työpaikan ilmapiiristä.
Mitäs jos huomisaamuna jokainen katsoisi peiliin ja miettisi onko joskus tietoisesti tai tiedostamattaan juuri se ahdistuksen aiheuttajista yksi? Kohtelisi kaikkia kauniisti sekä kunnioittavasti, ja vaikka ei osaisi näytellä eikä teeskennellä pitäisi edes ns mölyt mahassaan, vaikka kuinka vituttaisi.
Jo sillä päästäisiin hyvään alkuun parempien työpaikkojen puolesta.