Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja ruoka

Kaikenlaisilla keskustelupalstoilla ja lehdissäkin käy kuumana kiistely siitä, ansaitseeko sari sairaanhoitaja lisää liksaa, vaiko eikö. Pöytään on läväytetty nykyiset palkat, sekä kerrottu kuinka alalta eläköidytään ja karataan muuten vain. Ongelmia on listattu rehellisesti sikäli, että myös resurssien vähäisyys + huono johtaminen on mainittu syiksi vaihtaa alaa, ei pelkästään se työstä saatu palkka.

Rahasta puhuminen on tunnetusti eräänlainen tabu, kasvottomana vain ja ilman nimiä suostutaan. Viisas Nainen pääsi suorittamaan vertailua sairaalapuolen alemman työntekijän palkkanauhoissa. Päivätyö, ei vuorolisiä. Karua kamaa.
Oleellisintahan ei ole kusettiko hallitus luvatessaan pienituloisille veronalennuksia, vaan se, mitä nettona jää viivan alle.

Kävi nääs niin, että vuodesta 2009 oli kyllä tapahtunut bruttotuloissa useamman tuhannen euron nousu koko vuotta katsoen. Mutta kuinka ollakaan, netto eli käteen jäävä osuus oli kasvanut alta 50 euroa/kuukausi.
Siis alta 50 euroa/kuukausi nousua KYMMENESSÄ VUODESSA.
Tätä voisi Viisaan Naisen mielestä pitää melkoisena ostovoiman ohentumisena. Mikään hinta ei ole nimittäin samalla tasolla pysynyt 10 vuotta. Eivät varsinkaan sellaiset perusasiat kuten asuminen, ruoka ja työmatkakustannukset (työmatkavähennysten omavastuuraja sen sijaan on noussut ylemmäs).

Eli ennenkuin alatte kimittää ja kiroilla sairaanhoitajia sun muita kuntatyöntekijöitä ahneiksi suorittakaa vastaava vertailu omien palkkatulojenne kehitykseen.

Tärkein seikka tosin vaietaan kuoliaaksi edelleen. Siis sairaalapuolen kulurakenteiden jakautuminen.
Vai oletteko missään nähneet rehellistä taulukkoa siitä, kuinka paljon ovat henkilöstömenot hoitohenkilökunnan osalta, paljonko enemmän uppoaa IT-kuluihin (huonosti toimivat potilastietojärjestelmät ja jatkuvat muutokset sekä päivitykset niihin yms), ja miten rakentuvat muut kulut?
Aivan niin. Ei kukaan ole. 
Eivät edes suurista linjoista päättävät Siellä Jossain korkeilla jakkaroillaan. 
Ei varmaan ole kiinnostanut?