P1080949.jpg

Aina ei mene elämässä ihan nappiin. Eikä varsinkaan suunnitelmien mukaan.
Ei Viisaiden Naisten klaanissa ainakaan. Siihen on totuttu - joskaan ei nurisematta alistuttu.
Siksi on ollut suorastaan riemastuttavaa huomata kuinka Mies pistelee monesti vielä paremmaksi. Onnistuu siinä, missä muiden mielikuvituskaan ei ennalta riitä.

Ulkomaan komennukselta kotilomille saapumisen hetki nääs koitti taas, tällä viikolla. Etukäteen puhuttiin kuinka nyt vihdoin joku rutiini siihen saatu, ongelmatonta on. Ensin firman tilauslennolla tutusti Suomen puolelle, työparin kanssa kaupungista A lentokentältä kaupunkiin B, josta rautatieaseman parkista oma auto, ja kotiin kaupunkiin C. Yöksi omaan sänkyyn, aaaah!

Eihän se sitten ihan niin mennyt. Tietenkään. 
Viisas Nainen oli juuri illalla tullut lenkiltä, kun Mies soitti kaupungista B. Tiedätkö, seison tässä parkkipaikalla ja joku ***sensuroituja sanoja*** on nyysinyt datsunin! Täytyy yrittää etsiä joku juna, jos kaupunkiin D ja sieltä kotiin joskus yöllä jotenkin. Tabletista on akku just loppumassa ja puhelimesta, kun ajattelin pistää ne autossa lataukseen ja voi ***sensuroituja sanoja***

Ulkomailta palanneena ei saisi käyttää julkisia kulkuneuvoja. Ulkosallakaan on paha yöpyä, tai odotella tuntikausia noutajaa. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa Mies hyppäsi suunnilleen ensimmäiseen edes suunnilleen oikeaan suuntaan kulkevaan junaan. Viisas Nainen puolestaan hyppäsi autoonsa, ja lähti suunnistamaan kaupunkiin E vastaan junaa.
Kaikki näytti taas hetken helpolta.

Kunnes kaupungissa E sitä junaa vain ei kuulunut tulevaksi. Sen sijaan otsaan alkoi nousta se kuuluisa kupla. Juuri kun asemahalli tietenkin jo sulkeutui. Sillä dadaa! VR ei petä koskaan! Tällä kertaa syytettiin tulipaloa. Juna nyhjäsi Miehen mukaan huimaa 50 km/tunnissa nopeutta.
Onneksi ei ollut synkkä ja myrskyinen yö. Päästiin ennen aamua kotiin.

20200530_135558.jpg
 

Ja onneksi Mies on sellainen kuin on. Niistä latelemistaan sensuroiduista sanoista sekä auton menetyksen järkytyksestä huolimatta hyvällä tuulella, vuolaasti kertomassa kuinka ihanalta tuntuu tulla kotiin, kuinka on ollut ikävä ja onneksi meillä on toisemme - yhdessä kaikki vastoinkäymiset ovat helpompia kantaa.

Viisas Nainen oli kuitenkin, ja on yhä, hyvin vaikuttunut. Kun aamusta asti on töissä tapellut mitä ihmeellisimpien asioiden kanssa, kiroillut kollegiaalisesti muiden kanssa huonosti toimivaa, jatkuvasti kaatuvaa tietotekniikkaa on valmiiksi vireessä vastoinkäymiseen kuin vastoinkäymiseen.
Entistä kiitollisempi Miehestä, jota kaikesta huolimatta jaksoi naurattaa kinkkinen kotimatkansa. Joka jaksoi olla kiinnostunut siitä, kuinka kotimaassa oli mennyt. Mitään 5-vuotiaan lailla kiukuttelevaa marttyyria kukaan kestäisikään.

Eikä kyllä kestä näitä nykykännyköitäkään, prkle! Sillä onko teistä järjellinen sellainen työpuhelin, jonka perustoimintoja ei osaa edes IT-tuki, ei ohjekirjanen, ei google? Sellainen, että tarvitaan 2 tuntia monen ihmisen työpanosta ja yksi insinööri, ennenkuin alkaa toimia?