received_284367379410550.jpg

Viisaalta Naiselta kysytään usein miksi kun keskustelun aiheeksi nousevat nämä ns kieli poskessa, mutta silti ihan tosissaan suoritetut pikku kuvaussessiot. Ja mihin te noita kuvia käytätte?
Kaikki ovat sentään onneksi riittävästi järjissään ollakseen kysymättä olemmeko me Valokuvaajan kanssa järjissämme.
Ehkä jokaisella on siitä jo muodostettuna riittävästi mielipidettä, hah! 

Mutta niin hauskanpitoa kuin nämä yhteiset kuvausretket ovatkin, niillä on myös vakavampi puolensa. Muutakin selkeää tarkoitusta kuin pelkkä yhdessä suoritettu ulkoilu ja pikkuisen räpsäistä jotain kivoja kuvia.

Kuvan mahdollinen sisältö: puu, taivas ja ulkoilma

Viisaan Naisen isä oli tarinankertoja. Eikä ensimmäistä sukupolvea.
Iltasadut koostuivat esimerkiksi siitä, kuinka isä oli nuoruudessaan kaivanut kultaa Alaskassa. 
Mies, jonka ainoat ulkomaan matkat eläissään taisivat olla sotaa lukuunottamatta maaottelumatka Tulholmaan ja risteily Viipuriin.
Myös jokaisella nurkissa pyörähtäneellä kulkumiehellä, maitoautokuskilla, naapurin isännillä, mammalla, kaikilla oli kerrottavanaan lukemattomia lapsen mielen hurmioon saattavan jännittäviä tarinoita. Kirjoista niitä löytyi lisää, Villistä Lännestä Marsin kautta viidakkoon Tarzanin mukana, Egyptin kautta muinaiseen Kreikkaan taruineen.

Niinpä myös Viisaasta Naisesta tuli aikanaan tarinankertoja työkseen. Päivät satuja lapsille, illat viihdettä aikuisille Kolmiokirjan kautta.
Ja vuosikymmenten mittaan montakin muuta ammattia, tietty. Maailmahan oli ja on täynnä mielenkiintoisia puuhia. 
 

Kuvan mahdollinen sisältö: puu, kasvi, taivas, ulkoilma ja luonto

-Sillä Viisaan Naisen isällä oli tapana sanoa, että vilkas mielikuvitus on köyhän paras huvitus.

Näillä valokuvausretkillä saa käyttää mielikuvitustaan runsain mitoin. Pari perusperiaatetta on. Kuvausrekvisiittaan ei koskaan sijoiteta suuria rahoja, haastaa enemmän ihmistä kaivella hahmot kasaan kaapeista ja kirpputoreilta.
Mutta parasta, ihan parasta on päästä muistuttamaan muille, miten jokaisella on mahdollisuus olla oman elämänsä prinsessa koska vaan - tai ainakin paronitar. Tai ihan mitä vain.
Todellisuutta on luvallista välillä paeta. 

Sen lisäksi kyse on tietysti myöskin ammattitaidosta. Valokuvaajan on paha hioa henkilökuvaustaitojaan ilman elävää mallia. Ideoita voi kokeilla vain live-tilassa. 

Unohtamatta sitä, kuinka samalla saa ns parannettua maailmaa ja ulkoiltua. 
Ihmisistä on turha välittää. Jos joku jää tuijottamaan, jääköön. 

Ja ne valmiit valokuvat sitten... Kummankin kamerasta. 
Niiden pariin sekä tunnelmaan voi palata koska tahansa. Vaikka vuosien jälkeen. 
Jonakin synkkänä, ankeana päivänä tai yönä. 
Heti tulee keveämpi olo.