Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Kaikkien kesä, saati kesälomat, eivät ole menneet ns ihan nappiin. Se lienee tyly, tilastollinen totuus. 
Kaikkien aamut eivät ole olleet ihanan nautinnollisen kiireettömiä, katse ei ole tyytyväisenä levännyt ikkunan takana aukeavassa kauniissa maisemassa. 
Joillekin kuluneet viikot ovat olleet yhtä helvettiä, vastoinkäymistä toisensa perään. Ahdistusta sekä alakuloa. 
Kohta kolisee Katkon ovi uuteen tahtiin, eroanomuksia rustataan ja muuttoautot suhaavat, työttömyys/liiallinen työn määrä vievät yöunet (ellei naapurin mellastus sitä tee).

Miksi näin? Otetaanpa pieni (toivottavasti) fiktiivinen tarina aiheesta.

Kahvihuoneessa käy kuhina. Tuttu työtiimi alkaa olla kasallaan, viimeisetkin palanneet vapaudesta ikeen alle. Kaarina ottaa kaapista mukinsa ja istahtaa nurkkaan, yrittää muuttua ajatuksen voimalla näkymättömäksi. Pöydän ääressä ihaillaan päät yhdessä läjässä Elisabethin lomakuvia kännykän ruudulta. Hitot turvaväleistä, kaikki janoavat nähdäkseen kuinka Elisabeth ottaa aurinkoa purjeveneen kannella Saimaalla, poseeraa terassilla uusissa timanttikorvakoruissaan, skoolaa skumppaa ah niin charmikkaan (ja sikarikkaan) miehensä kanssa aamuruskon hienous taustalla. On sisustettu, on nautittu, on vaikka mitä. Olkoonkin, etteivät toisten tarinat kuvineen ole yhtä loistokkaita kuin Elisabethin elämä. Tietenkään.

On se vaan kummaa, miten jokainen tuntuukin muistavan vain ne hienot hetket, Kaarina miettii. Miksei kukaan valita sateesta, koronarajoituksista matkustamisessa ja kokoontumisissa, levän valtaamista hiekkarannoista, kiukuttelevista kakaroista tai rahapulasta, jatkuvasta perheen passaamisesta? 
Aivan kuin Kaarinan ajatukset vaistoten kanalauman kruunaamaton kuningatar, Elisabeth, kääntää huolella meikatut silmänsä nurkkaa kohti.
-No mutta Kaarina, sinähän et ole vielä ollenkaan kertonut miten sinun lomasi meni! Kävittekö te missään, teillähän ei ole kesämökkiäkään eikä mitään? 
Äkkiä kaikkien silmät tuntuvat katsovan suoraan, vaativina. Vahingoniloisinakin. Hahaa, meillä oli niiiiin onnistunutta, niiiin kultturellia, niiiin kaikkea, mutta miten nyt osaston hiirulaisella mitään olisi kerrottavanaan. Niin ne ajattelevat, hän tietää kyllä. Päänsärky alkaa muuttua punaiseksi usvaksi, päässä naksahtelee, surisee, niskat kramppaavat. 
Ja sitten sanat vain tulevat suusta ulos. Yhtenä ryöpsähdyksenä.
-Käytiinhän me, mummon 80-vuotispäivillä kotipuolessa. Kaksi vanhinta jäi kotiin, Jesse ja Essi, nuorin kiukutteli koko 340 kilometrin matkan takapenkillä. Perttiä ärsytti, painoi kaasu pohjassa tutkaan ylinopeutta, sai reilut sakot. Se sitten vitutti Perttiä sen verran paljon, että vetäisi jo heti perillä isäukon kanssa kunnon pontikkakännit. Hyvä kun eivät saunaa polttaneet. Savusaunan katto kyllä kärähti seuraavana päivänä, mutta palokunta tuli kivasti apuun. Minä tosin en sitä nähnyt: piti käyttää lasta päivystyksessä tikattavana, tallasi risaan pulloon.
Ukkia suolta etsimään sentään kerkesin. Karkasi sinne hillaan eikä osannut enää pois, sillähän on dementia jo pahana. 
Yöllä mummo kaatui vessaan mennessään, ambulanssia piti odottaa melkein tunti. Lonkkamurtuma, niin pakko perua ne syntymäpäiväjuhlat ikävästi. Syötiin se täytekakku aamupalaksi, meni se niinkin. Vaikka olivat pitopalvelussa unohtaneet, että äidillä on paha laktoosi-intoleranssi. Onneksi oli vielä ulkohuussi, ei päässyt pahoja ruuhkia syntymään.

Kahvihuoneeseen laskeutuneen hiljaisuuden paksuuden saattaa melkein tuntea märkänä, raskaana villahuopana. Kaarina ei kuitenkaan pysty enää lopettamaan, vetää vain henkeä syvään ennenkuin purskahtaa ulos loputkin.

-Toisaalta me jouduttiin kuitenkin lähtemään heti aamulla takaisin kaupunkiin. Poliisista soitettiin. Veivät Jessen kotibileistä sairaalaan vatsahuuhteluun alkoholimyrkytyksen takia. Vaikka kyllä se siitä selvisi, sentään jo 16-vuotias. Pertti joka tapauksessa ajoi taas ylinopeutta. Ja puhalsi semmoiset pontikkapromillet, että kortti lähti heti. Siellä se on nyt maannut viimeiset 3 viikkoa sohvalla litran viinapullo kainalossa säälimässä itseään, kun saa varmaan potkut töistä tai jotain. Lainat kaatuu pakosta niskaan, minun palkassa ei selvitä mitenkään.
Ei Pertti mitenkään kivasti ilahtunut Essin plussaa näyttävästä raskaustestistäkään. En tietysti minäkään, pakko roikkua terveyskeskuksen puhelinjonossa lääkäriaikaa kerjäämässä: Essihän on vasta 15-vuotias, saa varmaan iän perusteella keskeytyksen. Ehkä jotain sukupuolitautitestejäkin hyvä ottaa.
Että semmoinen kesäloma meillä! Ihan silleen tiedättekö niinkun ihan helvetin kivaa on ollut! 

Kahvihuoneeseen laskeutuu rikkomaton hiljaisuus oven pamahdettua kiinni. Lopulta Liisa alkaa paheksuvasti tuhahdellen kasailla tavaroitaan pöydältä.
-Kyllä on sitten negatiivinen ihminen tuo Kaarina! Minulta meni nyt ihan työfiilikset tuolkaisesta, noin rumasti sanoi.  Pikkuisen pitäisi kyllä ajatella muitakin kuin itseään.