P1070736.jpg

Pyhä Byrokratia on kuin haiseva kukkaketo, tai asiat kivipadon lailla katkova tuskien taival. Mikään ei mene niinkuin sujuvaa olisi, saati sujuisi.

Miehen autohan varastettiin touko-kesäkuun vaihteessa, parkista kotimaassa Miehen ulkomaan komennuksen aikana. Vakuutusyhtiön vaatima 30 vuorokautta on siis reilusti kulunut, vaan onko korvauksia näkynyt? Ei toki. 30 vuorokautta ei ole varkausilmoituksen teosta, vaan siitä, koska poliisilta saapuu paperit vakuutusyhtiöön. 
Sen jälkeen vasta aletaan käsitellä. Jos ehditään. Periaatteessa homma on hoidettu, eikä kuitenkaan ole - rahat puuttuvat.
Takapaksissa ollut omaisuus taas menee kotivakuutuksesta. Asiaa hoitaa eri ihminen. Jos ehtii. 
Niitä rahojahan ei voi mennä kyselemään listan kanssa ennenkuin tuo 30 vuorokautta varkaudesta on kulunut. 

Oi miten kaipaamme aikaa, jolloin vakuutusyhtiön konttorin tiskillä sai hoidettua kaiken yhdellä käynnillä. Ei jatkuvaa netissä selvitysten antamista, ei puhelimessa odottamassa roikkumista. Ei vastauksia, että sitä ja sitä asiaa hoitaa eri ihminen, en tiedä siitä mitään. Paikalliskonttorin tädit ja sedät tiesivät kaiken. Heti. Kerralla.

Mutta auta armias, jos oma maksusi vakuutusyhtiöön päin on päivänkään myöhässä! 

Näin korona-aikana tulee pohtineeksi mitä tapahtuu, jos toinen sairastuu vakavasti, sairaalahoitoa tarvitsevasti. Saatat olla osastolle joutuessasi jo niin tillintallin, ettet pysty kertomaan lähiomaistasi. Näin ollen siellä pahimmillaan roikkuvat katkeran exän yhteystiedot - ja hän on myös näin ainoa, jolle mitään tietoa annetaan. Henkikin saa mennä ilman, että nykyinen puoliso kuulee hiiskaustakaan asiasta. 
Nyt tietysti vinkkaatte Kanta-palvelusta. Pari klikkausta netissä, ja sehän on siinä! 
Eipä ole.
Kannassa voi kyllä puuhastella paljon, mutta ei tätä. 

No, pelastut ja päätät avioitua ennenkuin on liian myöhäistä. Enää ei marssita virastoon pyytämään esteettömyystodistusta. Sekin pitää hankkia netin kautta. Pankkitunnuksilla kirjautuen. Jos ne siis ovat tai toimivat. Ja voi millainen kaavake se onkaan! Kihlakumppani lienee tuleva puoliso, on kihlauduttu tahi ei. Mistä hitosta voit tietää mitä sukunimeä joku vuosikymmenten takainen ex-puolisosi nykyään käyttää tai on tässä välissä ehtinyt käyttää? Kuka senkään hetua enää muistaa? Miksi tuleva sukunimi voitiin ennen päättää vasta vihkitilaisuudessa, ei enää? Miten maksat kun kännykkä jumittaa maksuvarmennusten kanssa?  
Eikö nyt eletä tietoyhteiskunnassa, mitä? Luulisi näiden tietojen löytyvän samantien viranomaisrekistereistä, eikä 2 viikon kuluttua vasta. Jos siis silloinkaan. 

Tilaat maistraatista vihkiajan, riskipelillä. Onhan todistus voimassa 4 kuukautta. Sekin netissä. Sama pohja sentään kuin kampaajalla, sieltä vaan kalenterista valikoimaa virastokaupunkia sekä päivämäärää. 

Sitten anot, edelleen riskipelillä, palkallista vapaata työnantajalta. Tätähän ei tietenkään voi tehdä kuin työmaan nettijärjestelmässä, siellä työmaalla jonne muuten ei olisi mitään asiaa siihen suuntaankaan. 

Tajuat tarvitsevasi ajokortin lisäksi virallisemmat henkkarit. Jos tilaat passin, sehän on kohta uusittava jos ja kun muutat sukunimen. Etkä saa edes lunastettua passiasi postista tai R-Kioskilta, tai mihin se nyt mahtaa saapuakaan - koska et pysty todistamaan henkilöllisyyttäsi. 
Sen sijaan voit kyllä antaa valtakirjan naapurin sedälle, joka hakee passisi. Siinä ei kukaan tarkistele edes kumpi sen allekirjoituksesi tekaisi paperiin.

No, näiden kanssa pähkäillessä sekä painiessa on sentään saatu painittua häämatkasuunnitelmat pakettiin. Miehellä on ollut suorastaan loistavia ehdotuksia, niistä voin valita. 
Eli jos ei päästä korsuun yöpymään, voidaan aina mennä laavulle! 
Ja jos oikein talveen saakka venyy, ei tarvita sitä laavuakaan. Lumihankeen kaivautuneena on tosi kiva maata makuupussissa tähtitaivasta katsellen. Miehen mielestä, joka on moista harrastanut.

Jo vain, pistää miettimään onko se naimisiin meno sittenkään niin kauhean tärkeää...