P1090517.jpg

Viisaat Naiset tekivät pienen kahden naisen kesäretken historian havinaan, eli kävivät tutustumassa yhteen entiseen presidenttiin, P.E. Svinhufvudiin Kotkaniemen kotimuseossa. Melko ymmärrettävää, ettei tuo suku koskaan suomentanut sukunimeään, vaikka vaakunassaan reippaasti sianpäätä käyttikin. 

Heti alkuun on varoitettava, että tämä päivitys sisältää reilusti kuvia, kehumista (tuota suomalaisille niin vierasta) ja jatko-osan Kaarinan ja Pertin vähemmän kauniiseen perhe-elämään. 

P1090495.jpg

Kotkaniemi valikoitui kohteeksi sattumalta, Viisaat Naiset olivat alunperin kotimaanmatkailemassa Pulsan Asemalle. 
Onneksi poikettiin, paikka on hieno ja aivan loisteliaassa maisemassa! Museoita karsastetaan turhaan. Historia jos mikä, auttaa meitä ymmärtämään myös nykyisyyttä. 

P1090511.jpg

On sukuja, joissa näennäisesti synnyttiin kultalusikka suussa. Sen kultalusikan myötä ei kuitenkaan välttämättä tullut pelkästään hyviä asioita, eikä elämä ollut helppoa. Vastuut painoivat. Tiesittekö esimerkiksi, että P.E. vietti pari vuotta Siperiassa, Ellen kaapi elantoa pitämällä Lepokotia kotonaan ja puutarhan koko saisi kenet tahansa nykyisen viherpeukalon kalpenemaan?

Viisaiden Naisten suvussa ei kukaan ole syntynyt edes hopealusikka suussa. Ja liki jokaisesta syntymästä on tyrmistyttävän kauan. Ajellessamme mietimme miten paljon maailma onkaan muuttunut jo meidän aikanamme. Pohdimme, olivatko isoäitimmekin samalla tavalla sisältä iättömiä kuten me. Haaveilivatko tekevänsä tämmöisiä asioita liki eläkeiän kynnyksellä, kuin me nyt voimme tehdä? Sitoivatko velvoillisuudet sekä vastuut, vaiko enemmän ajan henki?

P1090545.jpg

Me nuoremmat sukupolvet Viisaita Naisia olemme ah niin vapaita toteuttamaan itseämme! Olemme voineet (ja nuoremmat voivat) saada yhtä aikaa uran ja perheen. Meillä on lupa nauttia pienistä ylellisistä hetkistä tuntematta huonoa omaatuntoa tai ympäristön paineita siitä, ettemme joka hetki olekaan hyödyllisissä puuhissa. Kukaan ei paheksu, vaikka pukeudumme miten lystäämme - aivan liian usein muuten johonkin turhan arkiseen, unohtaen hemmotella itseämme kauneudella.
Me emme vanhene, me vain kypsymme kauniisti.
Paitsi kaulamme, joihin salaperäisesti ilmestyy yhä kurttuisempi iho... Miksi? Tätä suurta mysteeriä emme kumpikaan pysty ymmärtämään.

P1090547.jpg

Ihmiselle, jonka on tuntenut koko elämänsä, ei tarvitse pohjustaa sanomisiaan. Asioita voidaan pohtia eri tavalla, eri näkökulmista. Yhteisestä historiasta. Historia kulkee mukana, osana meistä. Se on rikkaus.
Viisaan Naisen päällä se kulki tällä retkellä myös jo edesmenneen tätimme vaatteina.

Kuin myös värit ovat yksi elämän suurista rikkauksista! Jos Kotkaniemi ansaitsee kehut museona, ansaitsee sen renkitupaan pystytetty kesäpuoti omat rivinsä. Varsinkin näinä ankeina aikoina havahtuu herkemmin nauttimaan nimenomaan pienistä, kauniista asioista, väreistä, tunnelmista, pysähtyneistä hetkistä. Juuri tällaisia Viisaalle Naiselle tarjosi vierailu tuolla kesäpuodissa. Nettisivut www.oksastyle.com ja fb.me/oksastyle.fi ovat vielä tutkimatta, mutta aiheeseen lienee paneuduttava.

Mutta Perttiin ja Kaarinaan! Toki keskustelimme näistä fiktiivisistä hahmoistakin! Pertin ahdinkohan on surullisen ajankohtainen syyltään. Viisas Nainen fanittaa estoitta A-Klinikkasäätiön Kaarlo Isojokea, joka tuntuu olevan nykyään ainoa asioista suoraan sekä siloittelematta puhuva. Jokainen, joka veikkaa koronakevään ja kesän tuottaneen lisää alkoholiongelmaisia, osuu takuulla oikeaan - niin kiivaasti kuin moni tahtoo tämän kieltää. Meidän suhteemme alkoholiin on pahasti vääristynyt, kun joka hemmetin naistenlehtikin antaa juhlaresepteihin viinisuositukset, ja kaupasta kannetaan normisettinä kaljasalkkuja arki-iltojen viettoon. 
Jos nyt nousi heti näistä sanoista ärsytystä tai tarvetta nousta barrikaadeille, kannattaa seisahtua peilin eteen. Kumpi on isäntä, kumpi renki? Sinä vai viina? 

Kesätarina osa 4.

Painavia kasseja ovesta sisään nostellessaan Kaarina ehti katua, ettei ollut jättänyt marketilla käyntiä iltaan. Kahdestaan ruokaostokset sujuivat helpommin. Olisihan Pertti voinut apuna olla, vaikka hänen ajaa nyt pitäisikin joka matkat. Harmitti, kun ei aamulla ollut tullut asiaa ajatelleeksi. Toisaalta kilometrit hallille olivat menneet melko vaitonaisissa merkeissä. Kumpikin tuntui varoneen kajoamasta siihen kipeään aiheeseen, miksi nyt kuljettiin näin. Kotiin mies sentään oli murahtanut selviävänsä omin neuvoin.

Selviävänsä, niin... Kaarina käänsi levyn päälle ja läiskäisi vihaisella ranneliikkeellä jauhelihan paistinpannuun. Kyllä hän oli huomannut miten eilisiltanakin... 
Ajatus katkesi ovikellon soittoon. Joku lapsista oli varmaan taas unohtanut avaimensa, tätä se aina oli. Toiset saivat huidella huolettomina, luottaen siihen, kuinka äiti pitäisi perheen asiat järjestyksessä.
Kipakat sanat kutistuivat pelkäksi hämmentyneeksi äännähdykseksi Kaarinan nähdessä kuka oven takana seisoi. Pomo! Jalat vetivät veltoiksi, henki tuntui loppuvan. Nytkä se sitten tapahtui? Nytkö Pertille oli käynyt jotain vielä pahempaa? Mutta eikö silloin poliisi...
Pomo tuntui aavistavan nostattamansa tunnemyrskyn. Potkaisi kengät naulakon alle, ja kiirehti rauhoittelemaan. Ei, ei mitään semmoista sentään! Ryki kuitenkin vähän vaivaantuneesti auttaessaan hänet takaisin keittiöön sekä istumaan. Kaarina tunsi äkkiä itsensä täysin turraksi, sitä syvemmältä sisältä jäätyväksi, mitä enemmän Pomoa puhui. Herran jestas sentään, Pertti katkaisuhoidossa! Miten he tästä enää eteenpäin, miten kaiken lapsillekaan selittäisi...Äidille ja isälle, saati töissä ei kehtaisi millään kertoa!

Aika tuntui pysähtyneen. Kaarina havahtui ties kuinka monen minuutin kuluttua siihen, kuinka Pomo seisoi hellan ääressä. Iso miehen käsi pyöritti lastaa pannulla rauhallisin liikkein, ilmassa haisi vasta pilkottu sipuli. Järkytyksen tilalle vyöryi katkeruus. Miksei Pertti voinut olla tuollainen mies? Kunnollinen, huolehtiva ja kotityöt jakava? Miksi hän olikin sortunut ottamaan Pertin kaltaisen luuserin, jossa ei ollut kuin isot puheet ja itsekäs, passattava äijä sohvalla valmista odottamassa? Juoppokin kaiken lisäksi.
Miksei hän ollut voinut nuoruudessaan rakastua johonkin Pomon kaltaiseen vakaaseen, vastuunsa selkä suorana kantavaan? Niin kauniisti kuin se aina puhui syöpään kuolleesta vaimostaan, niin nätisti selitti hänelle nyt, että josko Pertti pari päivää huilailisi siellä katkolla, katsottaisiin sitten uudelleen. Muistutti, ettei Kaarinan pitäisi antaa näiden tämmöisten itseään uuvuttaa, vaan muistaa huolehtia ennenkaikkea itsestään sekä lapsista. Alkoholistia kannatti tukea, auttaa parhaansa mukaan kuiville, mutta samaan järveen ei saanut hypätä hukkumaan. Suiositteli tutustumaan Al-Anoniin, lueskelemaan netistä.

Vielä lähteissään, Pertin vaihtovaatteita sisältävää muovikassia pyöritellen, Pomo pysähtyi katsomaan Kaarinaa. Suoraan silmiin, hellän lempeällä, aitoa myötätuntoa täynnään olevalla katseella. Sellaisilla silmillä, joista ei omia silmiään irti tahtonut saada. Koska Pertti olikaan viimeksi häntä noin katsonut, noin tarkkaan hänet nähnyt? Oliko koskaan?
Äkkiä ei ollut enää mitään sanottavaa. Molemmat vain nyökkäsivät hyvästeiksi, sitten Pomo oli poissa.
Kaarina nojasi selkäänsä oveen, kuunteli rappykäytävän ääniä kauan senkin jälkeen, kun Pomon alaspäin menevät askeleet olivat jo vaimentuneet olemattomiin.

Olohuoneen pöydälle unohtuneen naistenlehden aukeamalla Sami Hintsanen paljasti juoneensa kaksi taloa, työnsä ja 200 000 euroa. Kaarinalta pääsi pieni hysteerinen hihitys. Heiltä ei ainakaan yhtä paljon menisi, korkeintaan auto sekä asunto, mutta jaksaisiko hän sitäkään? 

pysyykö pertti katkolla vai valitseeko vapaaehtoisesta hoidosta kesken kaiken pois lähtemisen? voittaako jano vaiko raitistumisen tahto? onko pertillä edes sitä? kestääkö kaarina, iskeekö rakkaus pomoon? entä lapset?
sitä voitte veikkailla kaikessa rauhassa - Viisas Nainen lähtee huomenissa hakemaan Koronamaasta kotikaranteeniin saapuvaa Miestä maailmalta, joten saatatte joutua odottelemaan seuraavaa Kesätarinan osaa jokusen päivän...