IMG_20200801_162930.jpg

Kesätarinalle Kaarinan ja Pertin ns persuksilleen menneestä lomamatkasta on toivottu hartaasti jatkoa.
Koska Viisaan Naisen elämä soljuu eteenpäin varsin tasaiseen tahtiin työn ja mustikkametsän merkeissä Miehen Koronamaassa oleskelun takia, niin olkoon menneeksi. Saakoot tarina jatkoa, työtovereiden äänestyksen vuoksi tällä kertaa suuntaamme huomion Perttiin. Kuten joku teistä saattaa muistaakin, Pertiltähän lähti sukulointireissulla kortti kuivumaan poliisien puhallusratsiassa.

Aihe on tällä hetkellä enemmän kuin ajankohtainen. Lomat, etätyöt, lomautukset... Kaikki mitä otollisimpia aikoja alkoholinkäytön lipsahtamiselle reippaaksi. Kuin myös paluu arkeen alkaa monella häämöttää edessä, ja korkki pitäisi saada kiinni.
Kaikilta se ei onnistu. Ei ole koskaan onnistunut. Näitä "kestokosteita" työtovereita saattaa tulla vastaan kohta yllättävän usein teillekin, kuten Viisaalle Naiselle vuosien mittaan valitettavasti.
Varhaisen puuttumisen mallit, katko, A-klinikka... Toimivatko ne? Toisinaan kyllä, toisinaan eivät.
Kuinka Pertin onnistuu ryhdistäytyä sohvalla 3 viikkoa litran viinapullo kainalossa maattuaan, sehän nähdään kohta. Tai ainakin alkutaipaleen matka.

Käytävän ovi pamahti Kaarinan jäljiltä kiinni kovaa. Illalla oli taas riidelty. Pertti muutti ähkäisten asentoa paremmaksi. Janotti, pukkasi hikeä. Totta hitossa hän oli yrittänyt eilen ryhdistäytyä, kuten Kaarina jaksoi motkottaa. Vaan minkä teit, kun kieli kuivui kitalakeen, masensi ihan helvetisti ja ahdisti. Parempi työntää mielestään kaikki, jättää seuraavaan päivään. 
Vaan enää ei voinut. Tänään hänen olisi pakko soittaa Pomolle. Ei sitä maanantaihin voinut jättää, pamauttaa vasta toimistolla työnjakoon mennessään, ettei muuten ole ajokorttia, sori vaan. Poliisi vei.

Mutta jos rehellisesti kertoisi ratista palaneensa mitä se tekisi? Antaisiko heti potkut, vai paasaisiko AA-kerhoon menoa kuten Rissaselle muinoin pitkäksi venähtäneiden pikkujoulujen jälkeen? Jotain muuta pitäisi keksiä. Jos valehtelisi vetäneensä liikaa ylinopeutta? Sen Pomo saattaisi vielä uskoakin. Ainakin saisi pelattua vähän lisäaikaa. Vielä tiennyt edes mitä käräjillä päättäisivät ajokiellon pituudesta. Kaverit ostarin pubissa olivat veikanneet vähintään 3 kuukautta.

Kädet täristen Pertti naputteli Pomon numeron. Yritti kuulostaa vakuuttavalta, jopa pikkuisen naurahtaa raskaasta kaasujalastaan kertoessaan. Heitti huolettomasti kuinka oli tullut vitutukseen nyt vähän otettua reilummin viinaa, mutta kyllä kunnossa töihin oltiin, ei sillä. Pitäisi vaan jotenkin aina niille työmaille päästä, että jos jotenkin siihen saakka kun taas omalla kortilla... 
Pomon hiljaisuus linjalla kesti. Ihan kuin se ei olisi uskonut hänen raivopäissään repineen sakkolappua, ainoaa todistetta asiasta. Pitikö sen nyt vielä viinankäytöstä tivata, helvetti! Joka mieshän joskus ryyppäsi!
Pomo antoi odottaa vastaustaan kauan.
-Jos minä sitten Pojan annan sinulle kuskiksi. Näin ensalkuun. Sehän lähtee armeijaan vasta vuodenvaihteessa. Tässä nyt muutakaan tähän hätään... Ensviikolla alkaa se Huttusen hallin sähköistyskin, ja se on luvattu hoitaa kiireellä, Vaan varastolle ilmestyt ajoissa, tulet millä tulet.
Puhelin tipahti Pertin kädestä. Pumppu takoi tuhatta ja sataa. Onneksi oli vasta torstai, kyllä tässä ehtisi. Kunhan sunnuntain ottaisi kuivemmin, ajaisi aamusta parran ja hommaisi jostain kyydin. Jääkaapissa taisi olla vielä pari kaljaa. Jos nyt tänään vielä hakisi puolikkaan edes kirkasta, Kaarinaakaan selvinpäin jaksanut. Eikä se mitään edes huomaisi, jos hissukseen naukkailisi. Vaivainen puolikas, mitä se haittaisi.

Maanantaiaamuna Kaarina suostui sentään heittämään hänet töihin. Oli kerrankin jopa ihan hiljaa. Pertin oloa se kyllä ei paljon parantanut. Hikeä pukkasi, kieli yritti kiinni kitalakeen. Päätä koski Buranasta huolimatta. Sunnuntaina oli ollut pakko hakea lähikaupasta patteri lonkeroa, sitä vahvempaa. Kellarikomeroon piiloon Kaarinalta puolet, vaikka oli vaimo pahasti ottanut nekin muutaman tölkin mitkä hän reilusti vei jääkaappiin.
Ja Pomo, se katsoi selvästi epäluuloisena. Poikaa näytti onneksi vähemmän kiinnostavan. Täräytti vaan firman pakettiauton käyntiin, näpsytti navigaattoriin osoitteen ja antoi mennä keltaisilla heti läpi ensimmäisestä risteyksestä. 

Huttusen hallilla he puuhasivat Pojan kanssa kahdestaan, kumpikin omiaan. Ruokatunnilla Poika lorvehti ulos tupakalle silmät kiinni kännykässä. Hikinoro meni jo pitkin selkärankaa, Pertti tunsi kuinka tärinä käsissä paheni. Muistui mieleen Kaarinan huuto asuntolainan lyhennyksistä, lapsien tuottamista murheista ja ääni kimeäksi kohoten kiekaistu loppukaneetti  kuinka vielä juoppo mieskin, mihin turmioon tässä vielä herranjestas jouduttaisiin. Ei, työtä ei ollut vara menettää. Eikä Poika mitään huomaisi, jos hän vähän korjaisi oloa. Tänään vain. Ihan vähän vaan. Kaiken varalta kun oli tullut tuikattua eväskassin pohjalle pikkupullo: kotimatkallahan voisi reilusti pikkuisen paikkailla, niin hän sen oli ajatellut.

Pojan palatessa Pertti veteli jo piuhoja retein liikkein, viheltelipä jotain autoradiosta korvaan tarttunutta lauluakin työn ratoksi minkä Mynthonin imeskelyltä pystyi. Puolikkaan loppu odotti vieressä vissypulloon lorautettuna. Kukaan tulisi tutkimaan mitä kirkasta kenenkin vedet sisälsi, kunhan varovasti ohuita siivuja harvakseltaan vetelisi.

mutta kuinka Pertin käy, huomaako Pomo, menevätkö piuhat ristiin vaiko rastiin, nouseeko virran kytkemisen jälkeen Huttusen hallilta pelkkää synkkää savua? 
se selviää seuraavassa jaksossa.