Kuvan mahdollinen sisältö: kasvi, puu, silta, ulkoilma ja luonto

Viisaan Naisen pipoa kiristää, taas vaihteeksi. Nyt pahasti. Tietotekniikka töissä tökkiin, maailmalla huvikseen hummailevat tukkivat koronajonot ja lentokentät ja kohta ollaan taas kunnon kusessa - mikä suunnaton, käsittämätön itsekkyys sekä ajattelemattomuus riepoo entistä enemmän siksi, että kaikki tämä vaikuttaa tietysti myös Miehen työmatkoihin. 
Ja oi kyllä, tottahan toki siellä nyt hihkutaan kuinka Miehen tulee jäädä kotiin, edesvastuutonta tuommoin jatkuva Koronamaassa ramppaaminen! 
Tästä Miehen työnantaja on valitettavasti eri mieltä. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, tiedättehän? Muu kuin lähteminen on työstä kieltäytymistä, ja jos teillä on lykätä tänne 3 kuukauden karenssirahat, ja antaa uusi työpaikka, niin mikäs siinä sitten... 

Taannoin varastettu Miehen autokin muuten löytyi! Valitettavasti vasta parin kuukauden päästä katoamisestaan. Niinpä se ehti muuttua vakuutusyhtiön omaisuudeksi. Samoin takapaksin tavarat. Että närästää! Käyttöarvo olisi ollut vielä kova, korvaukset sen sijaan eivät...

Metsäterapiaa saa onneksi ilmaiseksi. Nyt kaupan päälle saa taas hirvikärpäsetkin! Vähänkö reilua!

Kuvan mahdollinen sisältö: puu, kasvi, ulkoilma ja luonto

Mutta muihin asioihin! Eli Kesätarinan pariin. Kuinka Pertin käy, repeääkö Kaarinalta hermo ja entäs lapset? 

Pertti hulautti viimeiset sentit vissypullon pohjalta. Toinen käsi kaivoi jo Mynthonia valmiiksi. Poika oli pari kertaa ohi mennessään katsonut jotenkin oudosti. Tai ehkä hän vain kuvitteli. Hiki alkoi taas kihota kämmeniin sekä otsalle, kostutti paidan kainalot. Onneksi työpäivä nilkutti kohti päättymistä. Kotimatkalla pitäisi kyllä saada jostain pari kaljaa vähintään. Selviäisi siihen saakka, että voisi jollain tekosyyllä livahtaa Kaarinan tarkan silmän alta kellarin varastokopin jemmapullolle. 

Vähän ennen sovittua aikaa Pertti keräili työkalut kasalleen. Veti ulkona syvään henkeä katsellen kuinka Poika lompsi omalta suunnaltaan. Autoa startatessaan ei sanonut mitään, eikä Perttikään. Parempi olla puhumatta, ei henki vahingossakaan paljastaisi vissypullon salaisuutta.

Pomo odotteli hallin pihalla. Nyökkäsi Pojalle lyhyesti, hänet viittoi tulemaan perässään sisälle. Hiki kihosi jo selkään saakka, suu tuntui rutikuivalta. Sydän jätti varmaan vähintään kaksi lyöntiä väliin, kun silmät ymmärsivät mikä se Pomon toimiston puolella hoidettava asia oli: alkometri.
Ei auttanut, vaikka yritti kuinka pistää vitsiä, kiemurrella sen varjolla puhaltamisesta. Pomon ilme ei antanut armoa.

Ja sitten se tuli. Kiertelemättä tai kaartelematta, suoraan kohti katsoen.
-Nyt kuule Pertti mulle ei paljon vaihtoehtoja jää. Kauan olet talossa ollut, luottomies, vaan näin ei jatkaa voida. Minä en ala sulle nyt lopputiliä laskemaan, kokeillaan ensin jos katkolla saisit tolkkua takasin touhuihis. Maksan sairaslomapalkan kun todistuksen sieltä pyydät, ja sitten jatkot sen mukaan miten ittes pystyt miehenä pitämään. Sitä on kaikenlaista tukiohjelmaa, AA-kerhoa ja A-Klinikkaa.
Pertti tuntee kuinka henki alkaa loppua. Pomo ei suostu kuuntelemaan. Ei vakuutteluita ryhdistäytymisestä, ei vetoamisia siitä, että kotona nyt ainakin pitäisi käydä, selitellä vaimolle ja ei helvetti, eihän tässä nyt sentään mitään pultsareita olla, semmosiahan ne vaan sinne katkolle... 
Lähdettävä on. Pomo huolehtii hänet ovesta sisään, lupaa käydä puhumassa Kaarinan kanssa, tuoda puhtaita vaatteita aamusella. Muistuttaa vielä, kuinka katkon kautta on palannut takaisin töihin moni herra sekä narri: niin neiti, kuin rouvakin. Sitä ei naamasta aina näe kuka sieltä joutuu aika ajoin uutta pontta ja suuntaa elämälle hakemaan. 

pertti lähti siis katkolle, mutta miten kaarina suhtautuu uutiseen? palavatko päreet, hirttääkö hermot? muistavatko lapset mennä kouluun, osaako pertti katkolta kotiin? 
se selviää seuraavassa jaksossa. ehkä. -sillä elämähän on yllätyksellistä.