Kuvan mahdollinen sisältö: puu ja ulkoilma

Maailmassa saa tapahtua miten suuria tai murheellisia asioita tahansa, niin Suomessa se ei nuoria naisia paljon hetkauta. 
Tärkeintä on saada esitellä paljasta pintaansa yhä enemmän, yhä julkisemmin. Livenä sekä sosiaalisissa medioissa.

Nääs ensin tulivat ne pyllybiksut, eli siitä kuulemma nainen voimaantuu kun pistelee biitsillä menemään pakarat paljaina. Some täyttyi peppuselfieistä, joissa tätä voimaantumista esiteltiin.
Koska Viisas Nainen on voimaantunut ja edelleen voimaantuu aivan erilaisista asioista, eikä ehdi missään rannoilla makailemaankaan, asia meni ohi ihmettelyllä ilman omatoimikokeiluja.

Vaan jäikö naisten napina tähän? Riittikö pelkkä kehopositiivisuuden paisuttelu? Eipä tietenkään.
Seuraavaksi kirjoitettiin kuinka alapäät tuunataan uuteen uskoon kirurgisesti. Niiden halutaan näyttävän kauniimmilta. Perinteinen kirkkovenemalli/hämähäkki ei muka kelpaa. Samalla voi pikkuisen kiristelläkin, sieltä sun täältä - oli lääketieteellistä tarvetta tai ei.

Viimeiseksi tuli Tissiflashmob - suomeksi sanottuna pari ronskimman puoleista neitokaista näyttelivät etuvarustustaan iltapäivälehdissä, sitten kavereiden kanssa rannoilla julkisesti. Tempun oli tarkoitus jotenkin saada nännien näyttely arkisemmaksi, sellaiseksi siis, ettei ketään enää hetkauttaisi paljas tissi. 
-Ja mikä koomisinta, kaiken tämän pitäisi nyt murtaa perinteistä, patriarkaalista yhteiskuntarakennetta.
Viisaalle Naiselle ei tosin selvinnyt miten. Saati miksi.

Miksi sikäli, että lasikattopuheista sekä sukupuolikiintiöistä yms puhumisesta huolimatta pätevä, määrätietoinen nainen on tähänkin saakka edennyt elämässä. Omilla ansioillaan, ei tissejä näyttelemällä. Niiden avulla on perinteisesti päästy ihan eri tavallla eteenpäin...

Viisas Nainen seisoo vakaasti mielipiteensä takana, perustellusti. Oman matkan varrella kun on tullut nautittua valtaa, vastuuta ja respektiä myös miesvaltaisessa harrastemaailmassa. Jopa valtakunnallisesti.
Ihan paljasta pakaraa tai tissejä näyttelemättä. 
Valmiita portaita tai puolisoa apuna käyttämättä eli puhtaasti omilla ansioilla. 

No, koska asioita kuitenkin olisi mukava edes yrittää ymmärtää, Viisas Nainen konsultoi Tissiflashmobista Miestä (jonka lähtö Koronamaahan työn ääreen muuten viivästyi kivasti 2 ylimääräistä viikkoa...). Siis että jos ja kun naisten rintoihin ja muuhunkin paljaaseen pintaan tulisi kaikkien pyrkiä suhtautumaan neutraalisti, ns viisaria väräyttämättä, niin kuinka se miehen halu sitten enää herätetään? Ei voi vilauttaa vihjaavasti enää sitten. 
Mies vilkaisi lehteä ja murahti lyhyesti karjapiiskalla.

Työtoverit olivat monisanaisempia. Suorastaan valaisevia. Nykynaisilta löytyy yöpöydän laatikosta sellainen arsenaali apuvälineistöä, että miestä tarvitaan enää korkeintaan koneen käyttäjäksi avustajan rooliin. Jos nyt kelpaavat siihenkään. 
Ja joku vielä ihmettelee, miksi nuoremmat sukupolvet harrastavat yhä vähemmän seksiä, ja kokevat parisuhteen muodostamisen vaikeaksi? 
Viisas Nainen ei ihmettele yhtään. 
On vain äärettömän tyytyväinen siihen, kuinka sai kasvaa maailmassa, jossa kehot olivat millaisia olivat, perät ja tissit pidettiin piilossa, ja seksiä sai opetella harrastamaan ihan puhtaasta harrastamisen riemusta. Ilman mitään seksikaupan lelulaatikoita.
Nyt niillä eväillä porskuttaa menemään täysin vailla paineita, vaikka kuinka kroppa vanhenee.
Riisuutuessaan voimaantuu kokonaan muista asioista, kuin kroppakuviensa someen tai lehtiin lykkäämisestä.
Hurraa sille!