IMG_20200914_211659.jpg

Sattumoisin tie vei Kouvolan seudulle taas, uudelleen heti kohta Kuusankosken jälkeen. Mieshän ei ole enää niin suuri syntinen, koska Koronamaa on päättäjien kirjoituspöydillä muuttanut väriään pois punaisesta. Ainakin hetkeksi. Näin ollen kotiinpaluun sai suorittaa jo julkisillakin. Vähintään puolisalaa, ellei peräti täysin luvallisesti.

Vaan kuten me kaikki tiedämme, julkiset kulkevat koska kulkevat, jos kulkevat. Enimmäkseen eivät. Tai jos kulkevatkin, suunta on väärä. Odotusajat tolkuttomia.
Niinpä pakon edessä katsotaan joka kerran mihin kaupunkiin edes suunnilleen oikeaan suuntaan pääsisi. Tällä kertaa arpa osui Kouvolaan, jonka ah niin hellän lämmin lempinimi Kouvostoliitto selkeni kummasti vajaassa vuorokaudessa.

Asematunnelin mainosten mukaan tämä kävelykadun pätkä on saanut jonkinlaisen palkinnon erinomaisuudestaan. Syy ei valjennut, eikä kyllä aamukaan aurinkoisena. Sen sijaan Viisas Nainen tajusi, ettei märkä katukivetys johtunut putkirikosta, vaan kadusta ruikkIvista suihkuista. Toivottavasti ne sammutetaan, ennenkuin talvi tulee - ellei sitten tehdä luistinrataa.

P1090742.jpg

Aikaisille aamukävelijöille torit ovat takuuvarmoja kohteita. Tai ovat olleet. Päätelkää itse, miten kävi nyt. 

Siispä jatkettiin matkaa asematunnelin mainoksissa kehuttua Radiomuseota ja ylipäätään Museokorttelia kohti. 

P1090758.jpg

Toki ounasteltiin syksyn saapuneen sinnekin, eli joka torpan olevan kiinni, tai aukeavan vasta puolilta päivin. Tyrmistyneinä tavailtiin, että täällä syksy on saapunut jo 17.8., eli kesken kaiken lomakauden! 
No, nähtiin sentään muutama vanha puutalo ainaisen betonin eri sävyjen sijasta. Piristävää.

P1090739.jpg

Kauppahallin kohdalla melkein jo itketti. Sen käveli läpi parissa minuutissa. Pysähtymättä.

P1090729.jpg

Niitä pysähtymisen syitä muuten löytyi melko vähän sieltä ns keskustasta turistille. Kävelykatu tarjosi iltaisen kaltaista autiutta, tyhjiä ikkunoita ja ankeaa harmautta. Samoin torin viereinen kauppakeskus.  Bongattiin sentään kapakoiden lisäksi peräti 3 thai-hieromoa, ja 1 seksikauppa, eli jotain elämää on jossain kulmilla. Kaikki liikkeet sijaitsevat kuulemma marketalueilla - mikä selittikin henkilöautojen hirmuisen määrän. Varmaan tosi hienoa asua keskustassa, josta on lähdettävä kaupoille kilometrien päähän? Ilmankos rakennusprojektit jämähtivät jäihin asuntotuotannossa aikoja takaperin.

Mutta onneksi on aseman vieressä Sinuhen leipomon kahvila: konstailematonta laatikkomyyntimeininkiä, hyvää palvelua, kuumaa kahvia pahvimukeista sekä siisti vessa. Reilut hinnat. Sitä voi suositella!

Kuusankosken jälkeen saattaa vain hyvin hämmentyneenä ihmetellä paikallisten päättäjien logiikkaa. Miksi keskustaa liitoskaupungissa yritetään väkisin vääntää sinne, missä sillä on huonoimmat mahdollisuudet? Miksei hyödynnetä kauniimpia, vetävämpiä taajamia kuten Kuusankoskea jokineen, vanhoine tehdasmiljöineen? Eihän Turussakaan juna torin reunaan asti tule, joten siihen turha vedota. Entä Korian viime vuoden Asuntomessualue? Minne uuvahti sen mainonta?

Helppo ymmärtää Länsirannikolla kasvanutta Sebastiania, joka entisiä junamatkojaan Pietariin muistellessaan totesi jo Kouvolan kohdalla alkaneen kivasti tuntua Neuvostoliittoon saapuneelta. Sama ankea, betonin harmaa talojen rivistö, sama hienoinen alistuneisuus autioitumisen alun alla. Rähjäiset ratapenkereet, pusikoitumista uhmaavat pellonreunat. 
Niin että sori vaan, vaikka tulisi millainen 12 minuuttia matka-aikaa nopeuttava oikorata stadista, niin tuskin Kouvolan vetovoima kovinkaan paljoa lisääntyisi...

mutta heti! viime kerralla jätimme hetkeksi hyvästit kaarinalle ja pertille perheineen. niinpä tänään tutustumme kaukoon, jolla ei hänelläkään mennyt kaikki elämässä ihan kohdilleen...

VAKAVA ASIA - OSA 1. 

Naiselle oli lempeät silmät. Televisiossa ne eivät koskaan näyttäneet sellaisilta kuin tuo pöydän vastakkaisella puolella istuva. Niin tavallisilta. Se häiritsi keskittymistäni.
Maailmassa ei ollut enää mitään mieltä. Ei järjestystä. Poliisin tuli näyttää poliisilta. Tiukalta ja huolitellun skarpilta, jakkupukuiselta. Ei tuolla tavalla kuluneisiin samettihousuihin ja villapaitaan pukeutuneelta, ostoslistaa pohtivalta väsähtäneeltä, keski-ikäiseltä perheenäidiltä.
-No niin Kauko, mitenhän tässä nyt pääsi käymään näin? Voisitko kertoa mitä oikein tapahtui? Saataisiin järjestykseen tämä asia.
Järjestykseen? Ryhdistäydyin suorempaan asentoon, laskin kämmeneni pöytälevylle. Tunsin kuinka raivo taas nousi sisälläni. Järjestys, juuri siitähän kaikessa oli kysymys!
-Jos kaikki noudattaisivat järjestystä, mitään ei olisi tapahtunut,  sanoin kuuluvasti. Ääneni värähti ensimmäisten sanojen kohdalla ikävästi, mutta kokosin itseni ja aloin kertoa. Alkuun päästyäni en pystynyt enää lopettamaan. Vihdoinkin joku kuunteli.

Elämäni oli täsmällisessä järjestyksessä. Järjestys, se on hyvin tärkeää. Ilman sitä ei ole tasapainoa, ymmärrättehän.
Tämä tasapaino nimenomaan, sen järkkyminen, muutti asiat. Juuri siksi kävi lopulta niin kuin kävi. Ihmisellä on mittansa, jonka yli ei voi mennä.
Minä olen aina ollut kunniallinen ihminen. Juuri kuten äitini vannotti minua olemaan moneen kertaan koko elämäni ajan, ja vielä viimeiseksi ennen kuolemistaan rintasyöpään. Henkivakuutus oli pieni, mutta sijoitin sen viisaasti sekä harkiten alkupääomaksi asuntoon. Punnitsin huolella asuinalueen, jälleenmyyntiarvon, sijainnin. Kaiken. Kunhan löytäisin samat arvot kanssani jakavan tytön, voisimme myydä pienen kaksioni ja käyttää myyntivoiton yhteisen kodin hankintaan. Enhän ollut vielä edes kolmeakymmentä, vasta ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani insinööriksi valmistumiseni jälkeen: ehtisin kyllä toteuttaa asiat suunnitellusti.
Kaikki menikin aluksi hyvin. Valitsemassani taloyhtiössä asui säällistä väkeä, toisia ihmisiä ja ennen muuta sääntöjä noudattavaa. Pidin itsekin tarkasti huolta siitä, etten aiheuttanut häiriötä seinänaapurilleni Elville, eläkkeellä olevalle leskirouvalle.
Valitettavasti Elvi sai halvauskohtauksen, josta ei kuntoutunut enää kotiin, vaan joutui hoitolaitokseen. Elvin Ruotsissa asuva tytär, alhainen ahne olento, ei malttanut odottaa edes kahta kuukautta, kun jo tyhjennytti asunnon jollain epämääräisellä firmalla. Postilaatikoilla kuulin, että tilalle tulisi vuokralainen. Noin niin kuin ensi alkuun, perinnönjakoa odotellessa.
Tietenkin huolestuin. Ei ole lainkaan yhdentekevää millaisia ihmisiä joutuu päivittäin kohtaamaan. Tunsin kyllä helpotusta saadessani tietää vuokralaisten olevan vanhempi pariskunta. Enhän mitenkään voinut aavistaa, miten edesvastuuttomia, muista piittaamattoman törkeitä jotkut voivat ollakaan!