P1090684.jpg

Kotimaan päivämatkailu toimii näinä aikoina loistavasti. Jopa säässä kuin säässä. Siihen ei tarvita suuria ennakkosuunnitelmia, eikä kalenteritapahtumiakaan. Kaupungistakaan niin väliä, vaikka tietysti kauan eläneet teollisuustaajamat ovat takuuvarmoja. Niistä löytyy historiaa, sekä asuinalueita, joilla voi tehdä ihan oman Vanhat Talot kierroksensa varsin pienellä ennakkokartoituksella.

Viisaat Naiset tekivät lauantaina omat askelmittarinsa tyytyväisiksi Kuusankoskella. Extempore, totta kai. 
Yhtä hyvin kaupunki olisi tietenkin saattanut olla myös joku muu, kuten vaikka ihan liikaa ihmisten unohduksissa uinuva Forssa. Tai historiaa haviseva Hamina, linnoitusten Lappeenranta, hämyisä Hämeenlinna tai Savon helmi Savonlinna. 

 

P1090688.jpg

 

Liki jokaisessa kaupungissa on oma tunnelmansa. Vuodenajasta riippuen. 
Ja tärkeintä ovat tauot! Jos vastaan tulee sopivalta näyttävä kahvila, sehän on testattava. Nyt kokeiltiin Panimokahvila Vanhaa Kauppaa, mikä osoittautui täydelliseksi vedoksi. Todennäköisesti se olisi ollut sitä vielä enemmän artesaanioluiden ystävälle, toimiihan samassa kiinteistössä Panimo Hoppa.

Me nautimme kuitenkin vain kakkua sekä kahvia, gluteenittomana, kiitos. Ei tuottanut ongelmia, eikä ollut pettymys.

 

P1090690.jpg

Ja ah, saimme loistavan kahvin lisäksi annoksen romantiikkaa! Siis muutakin kuin miljöön muodossa.

 

P1090695.jpg

Kävi näet niin, että samaan aikaan talon toisen pään saliin alkoi valua parhaimpiinsa pukeutunutta väkeä. Keskeltä sadetta putkahti sisään itse hääparikin! Härskisti hankkiuduimme toilettiin, sieltä eteisen puolelta puolisalaa sitten tirkistelimme saapujia. Noita ah niin nuoria, kaunista sekä komeaa tuoretta pariskuntaa.

Toisaalta hienoa, toisaalta hyvinkin haikeaa. Jotenkin tuollaisissa hetkissä konkretisoituu oma, jo taakse jäänyt elämä. Se nostattaa väkisin mieleen paljon muistoja. Kuinka kerran mekin tulimme jostain ovesta samalla tavalla, täynnä uskoa rakkauteen ja pitkään, yhteiseen taipaleeseen. Juuri vihittyinä. 
Ja kuinka kävi? Elämä jakoi pakan alta. 
Niinkuin se aina tekee. Jossain vaiheessa. Jollain tavalla.
Ihan sama mitä odotimme, toivoimme ja uskoimme saavuttavamme, niin jotain muutakin saimme. Sekä hyvää, että sitä huonompaa. 

Nämä tunteet eivät tarkoittaneet sitä, etteivätkö kaikki päivät nytkin olisi omalla tavallaan täynnä hyvää, täyteläistä sekä elämisen arvoista. Se ei vain ole sitä, mitä hääpäivänä odotimme sen tässä iässä olevan. 

Toisaalta hääparia katsellessaan alkoi ajatella, miten paljon samaa korona-ajassa ja avioliitossa/parisuhteessa onkaan.
Meillä voi olla toiveita, suunnnitelmia, jopa unelmia. Kuitenkin kaikki voi muuttua minä hetkenä tahansa. On sopeuduttava, on joustettava, on etsittävä uusi polku vanhan sortuessa alta. 
Enemmän kuin mitään muuta, on jaksettava olla sitkeä. On pystyttävä sietämään epävarmuutta. Noustava ylös, vaikka elämä kuinka pudottaisi polvilleen. Opittava nauttimaan hyvistä hetkistä, niistä pienistäkin. 

mutta miten kaiken tämän oppivat ymmärtämään Kaarina ja Pertti? syksyn tulon myötä Kesätarinan on aika jäädä  toviksi tauolle. 
mutta olkaa huoleti! sillä välin, kun Kaarina ja Pertti järjestelevät omaa elämäänsä, tutustumme kunnolliseen perusinsinööri Kaukoon, jonka arjen uusi naapuri mullistaa. tarina ei sijoittunut Kouvolan Dekkaripäivillä, minkä voitte sitten aikanaan kyllä ymmärtää...

KESÄTARINA OSA 11. - SYKSY SAAPUU KAUPUNKIIN 

Kaarina seisoi ovensuussa, nojasi karmiin kuin tietämättä oliko menossa, vaiko tulossa. Takki päällä, käsilaukkua roikottaen. Jäisikö, vai kääntyisikö, ja lähtisi ovet paukkuen? Pertti tiesi kyllä, että jotain olsii pitänyt sanoa. Selittää, miksi jo siihen aikaan oli kotona. Vaan kun ei osannut. Ei tällä tavalla sohvalla ovensuuhun heittäen. 
Lopulta se olikin Kaarina, joka katkaisi hiljaisuuden. 
-Oletko sinä kunnossa?
Pertin piti rykäistä pari kertaa, ennenkuin ääni suostui tulemaan. Sittenkin jäi pelkäksi nyökkäyksen tehostamaksi muminaksi. Kaarina ei vieläkään liikahtanut paikaltaan ovensuusta.
-Aiotko pysyä myös kunnossa?
Pertti nyökkäsi uudelleen. Sai viimein kakaistua keittäneensä kahvia valmiiksi. Töissä vähän hiljaisempi päivä, ja kun tuli luvattua mennä sinne AA-kerhoon Rakkolaisen kanssa. Sen firman vanhan asentajan, muistihan Kaarina pikkujouluissa joskus tavaneensa tämän, eikö? 
Kaarina tyytyi vuorostaan vain nyökkäämään. Pukkasi sentään itsensä irti ovenpielestä, kääntyi takkia riisuen. Pertiltä pääsi pieni, huojentunut huokaus.

Vasta sängyssä, paljon myöhemmin, Pertti muisti. Tiesi, miksi ne Kaarinan sanat olivat niin tutuilta kuulostaneet. Sehän oli ottanut ne suoraan siitä elokuvasta, siitä Raidista! 
Melkein nauratti. 
Päivä kerrallaan heidän nyt pitäisi mennä. Tästä eteenpäin. Kaikesta ei voinut luvata parempaa, kun ei tiennyt tulevasta. Yrittäisi kuivilla pysymistä kuinka paljon tahansa, saattaisi vielä repsahtaa ryyppäämään rankemmin uudelleen. Rakkolainen oli siitä varoittanutkin: alkoholismia ei voiteta, vaan sen kanssa eletään raittiina.
Ja Kaarinalla, Kaarinalla oli oikeus arvoiseensa elämään, hänestä riippumatta. Vaimo voisi ottaa ja lähteä, jos ei enää jaksaisi. 
No, aika näyttäisi. Selviteltävää tässä joka tapauksessa riittäisi rutkasti, ennenkuin perheen asiat saataisiin edes jonkinlaiseen tolkulliseen tilaan. Parempi asettaa nyt ensin tavoite vain siihen. 

KUVAT: PANIMOKAHVILA VANHA KAUPPA  KUUSANKOSKI

Viisaat Naiset toivottavat tuoreelle hääparille mahdollisimman tasaista taivalta!