IMG_20200905_160228.jpg  Unelmat voivat joskus tuntua taivaiden tavoittelulta. Niistä ei kuitenkaan koskaan kannata luopua vain siksi, että niiden toteuttaminen tuntuu vaikealta. 
Ellei mitään yritä, tuskin kovin paljoa saakaan. Millään elämän alueella.

Viikonloppuna vietettiin Yrittäjän päivää. Tai jotain sellaista. 
Yrittjä jos kuka, on pakosta taivaiden tavoittelija. Riskin ottaja, epävarmuuden sietäjä.
Ja sosiaaliturvaltaan liki lainsuojaton. 

IMG_20200905_160219.jpg

Eniten yrittäjiä arvostelevat ne, jotka asiasta vähiten tietävät. Koko ikänsä palkansaajana ei osaa edes kuvitella, miten tiukassa jokainen euro voi olla. Varsinkin pienyrittäjillä ja yksinyrittäjillä, joita Suomessa on lukemattomia. Itse maksat itsellesi eläkkeen, työttömyysturvan, työterveyden (se on pakollinen kaikille) - ja vaikka et edes kuuluisi kirkkoon, sillekin instanssille joudut roposi kantamaan. 
Kaikki omasta selkänahastasi.

IMG_20200904_194305.jpg

Joskus se kaikki toki palkitaan. Muullakin kuin konkurssilla. Viisas Nainen toivoo, että yrittäminen näinä aikoina palkittaisiin irtisanomissuojaa heikentämällä. Virherekrytointi voi kaataa pienen firman, ja mitä vaikeampaa on sopeuttaa toimintaa tilanteen mukaan, sitä korkeammaksi nousee kynnys ketään palkata. Mieluummin tiristää itsestään ympäripyöreitä vuorokausia, hiljaisempia aikoja peläten. 
Mutta tästähän ei saa puhua. Ammattiyhdistysliikkeessä elää harha, jossa jokaisella yrittäjällä sekä firmalla on pohjaton, taivaasta täyttyvä kassa - sieltä kelpaa ammentaa.

Suurin syyllinen tuntuu välillä olevan maanviljelijä. Ruoka ei saisi maksaa. Siinäkin unohdetaan kuinka ohut siivu jää maanviljelijälle itselleen, tai kuinka tiukasti EU sanelee ehdot. Toivottavasti tämä vuosi on herättänyt ihmiset pohtimaan enemmän kotimaisen tuotannon merkitystä kriisiaikoina. 

Mutta Kesätarinaan! Jos Jessen viime jaksossa paljastunut salaisuus tuntui teistä epäuskottavalta tutustukaapa Hesarin tuoreimpiin. Lahjakkaaseen korkeushyppääjäpoikaan nimeltä Jere Nyström. Häneen, joka saapuu urheilukentällekin irtoripsissä sekä muutenkin huolella meikattuna. 
Maailma on täynnä erilaisuutta. On aina ollut. Ennen se vain pakosta pidettiin enemmän piilossa. 

KESÄTARINA OSA 9.

Sosiaalitoimiston naisten mentyä asuntoon laskeutui hiljaisuus. Ei rento eikä leppeä, vaan kireä, räjähdystä enteilevän painostava. Loputtomalta tuntuvan ajan kuluttua Pertti käänsi katseensa Kaarinaan. Katsoi pitkästä aikaan suoraan kohti: sillä tavalla, kuin joskus silloin kerran ennen. Syvälle silmiin. 
Jotenkin se pieni hetki antoi Kaarinalle voimia nousta, kävellä Essin huoneen oven taakse ja avata oven. Ei varovaisen nöyrästi ensin koputtaen, vaan päättäväisesti, kuten äidin piti. 
Nyt puhuttaisiin asiat selviksi.

Ovikello soi uudelleen vajaan tunnin kuluttua. Essi oli moneen kertaan vannottanut isäänsä suhtautumaan Aliin kunnolla. He olivat päättäneet pitää vauvan, eikä sitä asiaa muuttaisi mikään. Jos alaikäisyydestä alettaisiin nostaa meteliä hän kyllä vannoisia vaikka oikeudessa huijanneensa Alia väittämällä olevansa jo 17. Ja piste. 
Pertin mutinoihin siitä kuinka hän ei ollut veroja sen takia maksanut, että joku saakelin mamu tulisi elämään yhteiskunnan kustannuksella ties mistä hinkuintiasta, ja pistämään vielä siinä sivussa alaikäisiä paksuksi, ei jaksanut kukaan vastata mitään.

Myöhemmin illalla, parempaa asentoa sängyssä hakiessaan Kaarinaa pitkästä aikaa hymyilytti. Melkein teki mieli nauraa ääneen. Ei siksi, että kaikki ongelmat elämässä olisivat jonkun taikasauvan heilautuksella äkkiä hävinneet, tai aikakone kääntänyt heidät parin kuukauden takaiseen, tavallisen tasaiseen arkeensa.
Ei, paljon mutkikkaammista kuvioista siinä oli kyse. Ensin langanlaihasta, isonenäisestä, vähän pelokkaana, mutta silti päättäväisen oloisena eteiseen ilmestyneestä Alista. Ja siitä, kuinka poika oli Pertin mulkaisuista välittämättä tehnyt pelin heti selväksi. He Essin kanssa rakastivat toisiaan, rakastaisivat vauvaakin. Taloudellisesti saattaisi tietysti ensin tehdä tiukkaa, koska opinnot Lääketieteellisessä olivat vasta aluillaan. Osakesalkku sentään tuotti onneksi vähän, joten he pärjäisivät kyllä. Vanhempien omistamasta kaksiosta ei tarvinnut maksaa vuokraa, pelkkä yhtiövastike. 

Sitä kaikkea muistellessaan Kaarinan täytyi oikein purra tyynynkulmaa pieni, hysteerinen hihitys vaientaakseen. Pertin suu oli levähtänyt auki jo puolessa välissä pojan puhetta. Melkein leuka pudonnut. Ali saattoi kyllä olla ihonväriltään paljon heitä tummempi, mutta takuuvarmasti myös varakkaampi. Osakesalkku ja vanhempien kerrostalokaksio siellä kaupungin parhaimmalla laidalla. Ja pojasta tulisi lääkäri! Niillä ei pahat palkat ollutkaan, ei takuulla. 
Pertin kuorsaus täytti makuuhuoneen tutusti. Juuri ennen uneen putoamistaan Kaarina tunsi kuinka hauras toiveikkuus valtasi mielen. Kyllä tästä vielä selvittäisiin. Jotenkin. Yhdessä. 

taivaita tavoittelevat puut kuvissa tyrnipensaita - liki 4 metrin korkuisia parhaimmillaan