P1090862%20%282%29.jpg

Jos koronatunnelin päässä kesän mittaan alkoi jo näkyä toiveikkuuden valon kajoa, se näinä syksyn päivinä hiipuu murheellisesti. Usko murenee, toiveikkuus haurastuu, ja se rakkaus... Entä kun sitä ei aurinkoisina päivinä löytänyt, jääkö nyt kokonaan ikuisuuksiksi ilman?
Viisas Nainen tavallaan ymmärtää hyvinkin nuorison epätoivoisuutta hipovaa biletysintoa. Vimmaa ehtiä saada vielä viimeiset palat onnea ja elettyä elämää. Nurkissa väijyvää pelkoa.
Mitä pidempään on itse taivalta taittanut, sen enemmän on nähnyt. Sekä hyvää, että pahaa. Eväät selvitä vastoinkäymisistä ovat kokemusten myötä paremmat. Epävarmuutta ja pelkoja pystyy käsittelemään edes jotenkin. Vaikka Viisasta Naistakin joka päivä askarruttaa ja huolestuttaa Miehen Koronamaan työkeikat, matkustamisen vaikeus ja odottaminen, niiden ajatusten kanssa kykenee silti  jatkamaan arkirutiinien läpi puurtamista. Tästä kaikesta on päätetty selvitä yhdessä, joten tästä selvitään. Tuli mitä tuli.

 

IMG_20200906_140027%20%282%29.jpg

Elämän virralla on ikuisesti ollut aivan omaa vauhtiaan soljuva uomansa. Sen menoa ei voi kiirehtiä, ei kääntää suuntaa. Kaikki etenee omaa tahtiaan, olemme kuinka kärsimättömiä tahansa. Tulevaisuuteen ei koskaan näe, ainoastaan taaksepäin. 
Se vanhenemisessa onkin hyvää: on jo mitä katsella. Muistoja muisteltaviksi näinä pysähtyneinä, harmaina hiljaisina päivinä.

 

IMG_20201007_181816%20%282%29.jpg

Onneksi syrjemmällä asuvalla on mahdollisuus hakea lisää jaksamista sekä voimia luonnosta. Etsiä ne omat, voimaannuttavat paikkansa ja hetkensä. Syksyyn kuuluu luopuminen, on maailma millainen tahansa. Ilman sen tuloa ei koskaan saapuisi uutta kevättä.
Syksyllä on myös omat sävelensä, ne rauhoittumaan ja hiljentymiseen auttavat. Lohduttavat. Viisaan Naisen suosikki on Vysotskin Lyyrinen laulu: pysy kanssani mun, vaikka löydetä ei satumaata...

Mutta Elokapinaan! Tuohon Viisaan Naisen verenpaineita ah niin nostattaneeseen mielenosoitusepisodiin! Oikeus onneksi voitti, poliisin toiminta sai synninpäästön. Sitä jos mitä voi kutsua järjen voitoksi. Meillä täytyy olla säännöt, lait ja järjestys, joiden noudattamatta jättämisellä on sanktionsa. Mikäli tietoisesti rikot niitä, ole edes sen verran selkärangallinen, että kärsit rangaistuksesi vikisemättä ja heittäytymättä marttyyriksi, perkele. 

Joka tapauksessa voimme kiittää (tai kirota) Elokapinaa uuden jatkokertomuksen ideasta. Kuten joku saattaa muistaa, lupasimme seuraavaksi kertoa kuinka Ekohippi-Hilda kohtaa todellisen elämän Erkki-enon ansiosta. Eli olkaapa hyvät! Tästä se lähtee (ja loppuu ties mihin, ties koska...)

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 1.

-Sinun on nyt autettava minua, Erkki! Maksaa mitä maksaa, niin Hildalle on saatava järki takaisin päähän! 
Eevan ääni värisi kireyttään, ja Erkki saattoi niin sanotusti sielunsa silmin nähdä kuinka sisko istui ison, kiiltävän työpöytänsä takana ryhti normaaliakin suorempana, selkäranka silkkana rautakankena. Moitteettoman rypyttömässä jakkupuvussa, jokainen hius paikoilleen huolellisesti lakattuna. Kärsimättömästi odottamassa puhelun nopeaa loppumista, koska Erittäin Tärkeät Asiat odottivat jo. Erittäin Tärkeiden Ihmisten aikataulut oli hiottu minuutin tarkkuudella toimiviksi, ja tämmöiset yksityisasioiden selvimiset sotkivat ne ikävästi. 
-No, jos minä yritän,  hän huokaisi.  -Pistä tyttö huomisaamuna junaan, ja tulkoot sitten loppumatkan bussilla, kun kerran meinaat niin. Vaikka olisin minä sen hakenutkin, tämmöiset ajatkin.
-Etkä hae! Käyttäköön nyt niitä julkisia kulkuneuvoja, joiden puolesta aina saarnaa. Teet juuri niinkuin minä sanon, et anna yhtään periksi etkä sääli sekuntiakaan. Hilda saa sitä mitä tilasi, maapallon pelastavaa ekologista elämää. Kun ei kerran koulu maistu eikä töihin meno, niin pakkohan tässä on ottaa järeät aseet käyttöön.

Erkki huokaisi uudestaan, hieraisi sängelle ajeltua päälakeaan. Laski kännykän pöydän reunalle, katsoi arvioiden ympärilleen pienessä tuvassa. Helvetin kiire tulisi, että saisi torpan sopivaan kuntoon, mutta Eeva pitäisi kyllä sanansa. Maksaisi kaiken, mitä tämä sirkus maksamaan tulisi. Nyt pitäisi vain keksiä, mistä aloittaa. Jos soittaisi Juholalle, se auttaisi mielellään. Naapurilta tuskin loppuisi ideatkaan ihan heti. Kunhan vähän funtsattaisiin, hyvä tästä tulisi. 

Seuraavana päivänä, iltapäivän alkaessa jo hiljalleen hämärtää, paikallisliikenteen bussi pysähtyi jarrut vinkuen kylätien varteen. Erkki seurasi kallistumaan alkaneeseen maitolaituriin nojaillen, kuinka ovi avautui suhahtaen, päästi ulos surkean pienen, isoa kassia roikottavan tytönrääpäleen. Eeva oli tyttärensä totisesti tuntenut, kun käskenyt hänen haalia jotain maalle sopivia vaatteita kirpputorilta tai pelastusarmeijasta tai jostain: koleasta säästä huolimatta pillifarkkujen lahkeiden alta pilkistivät paljaat nilkat. Tossutkin ihan onnettomat kapineet kuraisille taipaleille.

No, sillä mennään, mitä saadaan, Erkki muistutti itseään tönäisten ruhonsa irti maitolaiturin seinästä. Hilda seisoi yhä paikallaan, aivain kuin uskomatta tilannetta todeksi. Pienillä kasvoilla uhmakas ilme, jonka läpikin näki epävarmuuden. Nyt pitäisi osata edetä varovasti. Kuukausi oli sen verran pitkä aika, ettei sitä riidoissa ja jatkuvassa taistelussa kukaan kestäisi. Ei ainakaan Erkki, joka omasta mielestään oli kyllä siihen ikään mennessä taistellut naisten kanssa enemmän kuin tarpeeksi.
Siskon takia piti kuitenkin tehdä uhrauksia, selvähän se. Hyvin tämä selvitettäisiin. Ravisteltaisiin Hildasta turhat ehohippihörhöilyt näyttämällä pikkuisen todellista ekologista elämää kaikessa karuudessaan. Kysyttäisiin sitten uudestaan joko maistuisi opintojen pariin palaaminen: semmoinen vähän enempi järkeä käyttäen maapallon tuholta pelastaminen.

Hilda pysytteli mykkänä koko kolmen kilometrin metsätaipaleen. Raahasi isoa kassiaankin valittamatta, suostumatta antamaan sitä enon kannettavaksi edes välillä. Sisua flikassa ainakin tuntui olevan, se oli hyvä. Sitä tarvittaisiin vielä. Moneen kertaan. 
Torpan pihaan päästyä Erkki nosti luudan pois ulko-oven edestä, ja viittoi tytön edeltä sisään. Onneksi Juhola oli joutanut apuun koko edellisillaksi. Huonekaluissa oli ollut helvetinmoinen siirteleminen, että saatiin sähkörasiat niiden taakse piiloon. Kattolampuille ei minkä voinut, mutta Juholalta löytyi konsti siihenkin: pultattiin äkkiä rikkinäinen aurinkopaneeli räystään reunaan roikkumaan. Aina semmoisesta voisi väittää muutaman tuikun verran virtaa irtoavan. Erkkihän oli sanonut Hildaa pesunkestäväksi kaupunkilaistytöksi, eivät ne mitään tekniikasta ymmärtäneet, se oli varma. Onneksi maakaapelia ei nähnyt, pihapellon laidassa kulkevat, langoista tyhjät sähköpylväät maalaisivat kuvasta täysin uskottavan. Kunhan yläkerran kammarin oven munalukon pitäisi tiukasti säpissä täydestä kaikki menisi.
Vaan monta taistelua jouduttaisiin vielä ennen voitonparaatia käymään, se oli ainakin varmaa. 

Ensimmäinen yhteenotto tuli heti Erkin alkaessa viritellä hellaan tulta teeveden keittoa varten. Hilda oli vastahakoisesti suostunut vetämään jalkaansa tarjotut villasukat, vaan ei luopumaan muista pinttyneistä tavoistaan kuin paljaista jaloista. Kännykän nähdessään hänen oli ihan pakko työntää pää ruokakomeroon, etsiskellä sieltä jotain vaikeasti löytyvää kätkeäkseen ilmeensä. Eikä hetkeäkään liian aikaisin! Hildasta irtosi vihdoin ääntäkin tytön tajutessa älypuhelimen pysyvän mykkänä.
-Mitä vittua, eikö täällä saatanan hevonkuusessa ole ees kenttää! Mä en kyllä jää tänne, en takuulla! Meen heti seuraavalla bussilla takasin himaan! 
-Njaa joo,   Erkki mutisi pää yhä syvällä komerossa  -minä en tommoisista tiedä, kentistä. Kun en käytä, noita tuommoisia. Meillä on naapurin kanssa LA-puhelimet. Vaikka kaiketi laittomia nekin nykyään lienee, vaan pelaa joka säällä. Olet nyt ihan rauhassa vaan, kattellaan sitten reilun viikon päästä mitenkä ne linja-autot kulkee. Mihinkään. Nääs puhuivat eilen kylällä, että jotain etäkoulua taas, niin ei kannata tyhjillään kuljetella. 

Uskaltautuessaan vihdoin kääntymään huoneeseen päin Erkki näki Hildankin kääntyneen. Kapea selkä näytti entistä olemattomammalle, hennot hartiat lysähtäneiltä. 
No, mistäpä tuo olisi osannut arvata enon voivan niin sujuvasti valehdella. 
Ja niitä valheita, niitä tässä joutuisi latelemaan vielä monta ennen huomisaamuakin. 
Hetken Erkki melkein toivoi olevansa töissä, pitkää viikonlopun yövuoroa. Vaan siitäkin piti muistaa olla puhumatta. Työstä.