20170401_092027.jpg

 

Tänään työpaikan kahvihuoneessa päätettiin julistaa Kansallinen Unelmointipäivä alkaneeksi. Vähän niinkuin vastaiskuksi kaikelle ympäröivälle ankeudelle.
Ensin unelmat olivat varsin pieniä, sekä tavanomaisia. Tonni lisää liksaa, parin kuukauden loma, voi kunpa joku joskus kävisi ruokakaupassa, koti odottaisi siivottuna aina töiden jälkeen. Ja oi, miten ihanaa olisikaan, jos pystyisi mielin määrin makaamaan hierojan pöydällä, hemmottelemaan itseään surutta kampaajalla tai kosmetologilla. Pääsisi vielä joskus ehkä johonkin.

Sitten katsottiin toisiamme, että mitä hittoa! Annetaan mennä, kunnolla ja surutta, kun kerran aloitettiin! Revitellään täysin rajatta, räävittömästi. Rahassa riittää. Nyt saa vapaasti heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi - sillä kuten Viisaiden Naisten isä muinoin opetti, mielikuvitus on köyhän paras huvitus. 

Mikä tärkeintä, revitellä piti täysin ilman todellisuuteen tipahtamisen aiheuttamaa, katkeruuden sekaista krapulaa. Nyt ei surtaisi sitä, mitä ei ikinä tulla saavuttamaan, vaan tavoiteltaisiin taivaita kaksin käsin. 

Kokeillaanpa yhdessä. Mikä olisi juuri sinun unelmasi? Kokoontua kaikkien tärkeiden ihmistesi kanssa kristallikruunujen alle, hyvän ruuan sekä seuran pariin kiireettä? Vai haluaisitko peräti entisen aikojen kartanonrouvaksi?
Ehkäpä rantamökki, jonka lasitetulta terassilta saunan jälkeen täysin levollisena katselisit yhtä levollisen tyyntä merta? Neliöt sekä sisustuksen voit nyt stailata leveällä pensselillä, aina uudella ja uudella versiolla.

 

puhelin16%20150.jpg

 

Kyllästyttyäsi hiljaisuuteen kaipaisit johonkin muualle. No, ei muuta kuin hyppäät suoraan aurinkoisille kaduille, joilla korvasi tavoittavat vain vierasta kieltä. Riian vanha kaupunkihan on vielä jonain päivänä ehkä hyvinkin realistinen tavoite. 

 

P1060577.jpg

Jo vain, meidän päivästämme tuli unelmoinnin myötä keveämpi, aurinkoisempi ja eteenpäin jaksamisessa auttava. 
Kokeilkaapa itse. Ei maksa mitään, ei vaadi paljon. 
Viisas Nainen itse ei ole vielä täysin päättänyt mihin illan kääntyessä yöksi matkaa, hyviä vaihtoehtoja on liian monta. Paronittareksi vaeltamaan Hadrianuksen muurille 60-luvun kääntyessä lopuilleen, Oslon kevääseen Olivian ulkoterassille, Karpaateille ruskan aikaan, puusaunan lauteille iltahämärissä kesän tuoksuessa sateen jälkeistä lämpöä, usvaiseen syysiltaan Champs Elyseelle, hevoskastanjoiden ja lehmusten lehtien kahistessa askelten alla... 
Tai ehkä riittää vain toive siitä, ettei särkevä olkapää herättäisi varhain, vaan saisi kerrankin nukkua pitkään - se lapsen koiravauva kun saapuukin vasta viikon päästä.

Kuvat: Kristallikruunun alla Satulinnassa Hirvensalmella - mukulakivet Riikan kesästä 

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 7.

Erkki ehti ajatella kyydin Jawan sivuvaunussa olleen sittenkin Hillalle liian rankkaa menoa nähdessään kuinka kalpeana, leuka uhkaavasti itkun tuloa enteillen tyttö kimposi ylös sivuvaunusta, ja suorastaan juoksi sisään. Ulko-ovi vain pamahti perässä kiinni. Jannenkin ilme näytti oudon sulkeutuneelta, suu pelkältä tyytymättömältä viivalta. 
-Ne oli ne Juholan koirat,  poika selvitti.  -Me oltiin siellä kaupalla, kun tuo Hilla huomasi minulla haulikon. Se on kyllä ihan käsittämätön otus! Heitin, että voitaisiin paluumatkalla pamauttaa joku pulska lintu pataan, niin eikö tämä ala kurkku suorana kiljua miten me täällä maalla ollaan hirveitä murhaajia: varmaan ammuskellaan viattomia susiparkojakin. Jotenkin siinä sitten tuli mieleen pikkusen näyttää sille, miltä tuntuu, kun ne sudet on jossain lähempänä kuin Ähtärin eläinpuiston aitojen takana tai television luonto-ohjelmissa.
Erkki huokaisi syvään. Hän saattoi hyvin kuvitella, millaista kauhua Juholan koiralauman äänetön ilmestyminen äkkiarvaamatta metsän siimeksestä Jawan perään juoksemaan oli Hillassa herättänyt. Ei niitä hurttia suotta elokuvissakin käytetty, olivat ne ulkonäöltään niin uskottavasti suden näköisiä, vaikka hurjin, Hellä nimeltään, nukkui Juholan kanssa talvet samassa sängyssä. Sen tiedon Juhola oli kerran pienessä konjakissa lipsauttanut. 

Kiiteltyään Jannea Erkki lampsi tupaan. Hilla näytti piiloutuneen vanhan Maaseudun Tulevaisuuden taakse. Hän antoi olla, kumartui vain kolistelemaan hellanuunin luukkua. Vaari oli fiksuna miehenä muurauttanut paistinuunin sekä isoon muuriin, että hellaan. Kesälläkin pystyi paistamaan jotain pientä paahtamatta koko tupaa kuumaksi. Ja kun muurille riitti joka toinen päivä lämmittäminen näin leudoilla keleillä Erkki oli aamusella viritellyt tulet vain hellaan.
Siitäkin tosin oli ehditty kipakasti vääntää, puulämmityksen aiheuttamasta savusaasteesta. Kädestä pitäen hän oli opettanut kuinka kuivan klapin tunnisti äänestä, kun kalikoita kalautti yhteen. Selittänyt miten pesä kannatti sytyttää mahdollisimman puhtaan palotuloksen saamiseksi. Eihän kaukolämpökään tyhjästä syntynyt, joten miksipä maalla ei olisi käytetty harvennushakkuiden puuta lämmittämiseen? 

No, vastahan tässä oltiin yhteisen ajan alkumetreillä. Ehkä tämä tästä, Erkki ajatteli toiveikkaasti keplotellen painavaa vuokaa uunista. Karkealla merisuolapedillä lepäävä, sen kuorruttama hauki näytti täsmälleen siltä, miltä piti. 
-Kai sinä kalaa syöt, vaikka ootkin semmonen...mikä se nyt olikaan? Melkein vegaani?
-Riippuu siitä, onko kala eettisesti, ekologisesti ja kestävistä kalakannoista pyydettyä.

Erkiltä karkasi tahtomattaan naurunhörähdys hänen tuijottaessaan suolapedillä lepäävää haukea. Jestas sentään, mitähän seuraavaksi? Varmaan tyttö kysyisi Juholan kanojen nimet.
-Kuule, kyllä minä uskaltaisin niin sanoa. Vetäisin tämän hauen tuolta rannan kaislikon reunasta juur tänä aamuna katiskasta. En nyt varmaksi tiedä, mutta uskaltaisin väittää, ettei ollut järven viimeinen, eikä vaarin vanha puinen soutuvene polta bensaakaan. Jos jotain kuluttaa, niin airoja käyttävän kämmennahkoja.

Joopa joo, hiljainen ruokailuhetkihän siitä tietysti seurasi. Nykynuorilla ei tuntunut olevan yhtään huumorintajua, herkkänahkaisuutta tosin senkin edestä. 
Jotain sentään oli muuttunut. Syömisen jälkeen Hilla tarttui tiskiharjaan ihan omatoimisesti. Ilmoitti samalla voivansa kyllä nukkua tuvan sivustavedettävässä edelleen, kamaria oli turha häntä varten siivota ja lämmittää. Vaikka äiti kuvitteli voivansa pitää hänet täällä korvessa ties kuinka kauan vierailusta kuitenkaan tuskin tulisi pitkä. Kunhan koulubussit seuraavalla viikolla alkaisivat kulkea Hilla lähtisi takaisin kotiin. Turha kuvitella, että kukaan täysjärkinen pystyi elämään tällaisissa oloissa, keskellä susia ja muita villipetoja. Ihmisten kuului olla kaupungeissa, luonto piti jättää eläimille. 
-Kuule niistä susista... Erkki aloitti empien, muun sivuuttaen.  -Täällä on kyllä niitäkin nähty, jotain vaeltavia, vielä reviiriään etsiviä pieniä laumoja. Vasta viime syksynä pääsivät sähköaitojen läpi Jannen lammaslaitumelle, ja raatelivat henkitoreisiin melkein kymmenen uuhta. Naapurikunnasta veivät koiran pihalta, ne kun eivät enää osaa ihmistä pelätä. Häirikkösusia on pakko harventaa, jos mielitään mahtua samoille tienoille. Vaan ne sinun tämän päivän sudet... Ne oli kyllä Juholan Hellä ja sen lauma. Meinaan, että koiria siis. Tai saattaa niissä pari pisaraa suttakin olla, kukaan oikein tiedä. Juhola osti ne eläinsuojeluyhdistykseltä ihan pentuina, entisten rekikoirien seuraksi. 

Hillan tiskiharjaa pyöräytellyt ranne pysähtyi kesken liikkeen. Erkki alkoi hätäisesti sovitella jalkojaan saappaan varsiin. 
-Niin sitä minä vaan... Että ei täällä tartte pelätä pihalla liikkumista, pimeälläkään. Jos joku kettu joskus eksyy se juoksee karkuun. Huomenissa voidaan käydä joella, näytän majavanpesän. Vaikuttais poutapäivä tulevan. Ja jos minä sitä vettä sinne saunalle menisin laittamaan, pääset iltapesulle.