12068428_10201283610010037_5098621366494

Viikon suurin kohu nousi ns tisseistä. Tai ainakin siellä suunnilla liikuttiin, kun pääministerin johdolla alettiin täyttää somea omilla vilauttelukuvilla. Siinä pelkkä jakku päällä muotoja näytellessä hukattiin täysin stailistin alkuperäinen idea: esitellä nimenomaan suomalaista muotia sekä muotoilua nimenomaan nuoren, menestyneen naisministerin päällä. Tyyliin Ostakaa tekin suomalaista

Toisaalta kuohunta nosti esiin vanhan karun totuuden siitä, että ulkonäöllä on väliä. Naiselle kauneus on lisäarvoa tuottava tekijä. Rumia ei rakasta kukaan.
Työpaikan hakemisessakin joudut jo joka tasolla "missiseulaan". Tiettyjä piirteitä arvostetaan, toisia pidetään negatiivisina. No, rekrytointi on yrittäjälle sijoitus, taloudellinen panostus. Se tehdään yhtä valikoiden kuin ostokset kaupassa: osittain mielikuvien varassa, osittain tietyn, tarkasti määritellyn tarpeen. Enää ei välttämättä riitä, että suoriudut työhaastattelusta videolla: nyt pitää monesti olla valmis esiintymään työnantajan edustajana somessakin. 

Vanhan sanonnan mukaan kaikki on hyvin, kunhan tukka on hyvin. Viisas Nainen kannattaa tätä väitettä. Mikään luksuskolttu ei bileitäsi pelasta, jos hiukset harottavat. Turhaan meikkaat, mikäli kauhea pehkosi vie kaiken huomion.

Ajatelkaapa vaikka Riitta Uosukaista, tuota politiikan grand old ladya! Kiharat on yhä kohdillaan, ryhti samoin. 
Viisas Nainen ja Mies fanittavat Riittaa ja Topia. Suuresti. Riitassa on aina ollut luonnetta, eikä Topin alaisuudessa mitenkään paha ollut palvella. 
Ja se otsikoihin päässyt, muistelmissa mainittu vesisängyn lotina! Riitalle ei naureskeltu, ei tytötelty eikä vähätelty. Ei puututtu ikään eikä kiloihin. Miettikääpä miksi ei... Toisilla vain on respektiä, toisilla ei. 

Miettikääpä myös kiireesti mihin olette laittaneet pipot, hanskat, HEIJASTIMET ja TALVIRENKAAT.
Veikkausta lainaten: Meillä kaikilla on yhteinen vihollinen, ja sen nimi on TALVI.

Kuva: Viisaan Naisen oma pää (kammattuna) 

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 4. 

HILLA
Äiti osasi halutessaan olla varsinainen kusipää. Hilla ei voinut ymmärtää miten mikään perustelu ei mennyt tällä kertaa läpi, ei yksikään vanhoista tempuista murjottamisesta kyynelten kautta nöyrään anteeksipyyntöön. Äiti piti päänsä. Tytär pysyisi vastedes erossa kaikesta vähänkään mihinkään ekokapinointiin liittyvästä ja takamuksensa tiukasti koulunpenkissä. Ellei muu auttaisi Hilla lähtisi miettimään asioita Erkki-enon luokse maalle. Siellä riittäisi sitä ekologista elämäntapaa, saisi toimia maapallon pelastamisen puolesta aamusta iltaan konkreettisesti.

Isältä herui yhtä paljon myötätuntoa videopuhelussa Piilaaksoon. Sillä oli siellä uusi elämä, uusi perhe ja ikuinen aurinko. Maailma, mihin Hilla ehkä olisi mahtunut piipahtamaan, jos koronan puolesta lentää olisi voinut. Nyt ei käynyt. Ei edes rahallinen avustaminen. Hillan olisi vain parasta päästä sovintoon äitinsä kanssa, keinolla millä hyvänsä. Alaikäisen kohdalla vanhempien tahto jyräsi yli muun.

Niinpä Hilla eräänä ankean pimeänä aamuna löysi itsensä istumasta ensin junasta, sitten melkein tyhjästä bussista. Liput oli ostettu ennalta netistä, joten niitäkään ei voinut käyttää omille teilleen karkaamisen alkupääomana. Pakko oli painua jonnekin korpeen, melkein vieraan ihmisen kanssa asumaan. Erkki-enon hän muisteli nähneensä viimeksi varmaan rippijuhlissaan, ohimennen. Äiti piti huonosti yhteyttä ylipäätään yhteenkään sukulaiseensa. Enon kohdallakin oli kai ollut jotain välejä hiertävää, keskeytetyt opinnot Oikeustieteellisessä ja ties mitä äidistä paheksuttavaa. 

Astuessaan viimein alas bussista kuraisen soratien varressa Hilla tajusi äitiä. Jos eno oli ajanut elämänsä siihen jamaan, että ainoa vaihtoehto oli ollut pakeneminen tällaiseen korpeen, niin jee jee... Varmaan perillä odotti joku karsea, siivoton läävä täynnä viinapulloja tai vastaavaa. Riittäisi, kunhan hän laittaisi pari kuvaa kännykällä äidille, niin johan paluulippua alkaisi kilahdella.
Toisaalta eno ei vaikuttanut mitenkään sillä tavalla rähjäiseltä, pultsarimaiselta. Vähän korkeintaan vaivaantuneelta. No, Hillakaan ei ollut puheliaalla tuulella heidän marssiessaan märkää metsätaivalta kilometrin toisensa jälkeen. Kassikin painoi.

Mökki oli kuin suoraan jostain matkailumainoksista. Pieni ja punainen valkoisin ikkunalistoin, taustalla järven rantaa kohti viettävä piha. Rannassa hirsisauna. Sivummalla katonharjasta vähän notkahtanut ulkorakennus. Kaveriporukalla, keskellä kesää siellä olisi saattanut jopa viihtyä viikonlopun verran bilettämässä.
Tai siis aika pienellä porukalla, Hilla korjasi mielessään astuessaan hämärästä eteisestä keittiöön, vai miksi tuvaksi eno sitä kutsuikaan. Hirvittävä hella ja tiilimuuri, peltinen tiskipöytä, sohva ja huonekalut, kaikki kuin suoraan jostain työläismuseosta, missä koulun kanssa joskus yläasteella oli käyty retkellä. Siis vähänkö loistavaa! 

Enon kanssa hän kyllä saattoi tulla toimeen, se ei käynyt ainakaan heti saarnaamaan tai ristikuulustelemaan tai mitään. Ehkä se oli vähän yksinkertainen, noin niinkuin aivotoiminnaltaan, mutta minkäs teit. Ehkä se oli saanut stadissa opiskeluaikoina burnoutin, ja paennut häpeäänsä tänne korpeen. Jo ennen Hillan syntymää kuolleen Mummon mökkiin, ainaistyöttömäksi. Eli pienillä korvauksilla pienesti, osaamatta enää edes haaveilla paremmasta elämästä. 
Niin se varmaan oli, eikä mitään ekologisen, kestävän elämäntavan tavoitteellista harjoittamista. Äiti yritti huijata.

Hentona virinnyt toiveikkuus siitä kuinka lomasta maalla voisi tulla liki siedettävää särkyi kuitenkin heti, kun mökin alkeellisuus valkeni kaikessa karuudessaan. Siinä helvetin tönössä ei ollut edes kentää kännykälle, ei vessaa, suihkusta puhumattakaan! Totta kai Hilla tiesi festareilla bajamajoissa käyneenä miten toimia, mutta siellä oli sentään ollut aina ihmisiä, valoa ja toisella tavalla turvassa. Vessassakin kyllä vallitsi sisältä tuttu siisteys, kattoon syttyi heti valo kun oven avasi, eikä tarvinnut tuhrata minkään turvekauhan kanssa. Riitti, kun vetäisi nupista. Nurkasta löytyi jopa käsienpesuvettä sekä saippuaa, seinältä pyyhe.

Paluumatkan pihan poikki Hilla juoksi sydän kurkussa. Ympäröivästä, jo pimeydeksi muuttumassa olevasta hämärästä kuuluvat oudot äänet nostivat niskakarvat pystyyn.