P1100235.jpg

Silmät pyöreinä sai nettilehdistä lukea, miten vaatteetkaan ei ole vaatetus, vaan nyt kysytään hei kuinka paljon sun outfitti kustantaa? T-paidasta ollaan valmiita maksamaan vaikka satanen.
No, kyllähän Viisaan Naisen nuoruudessakin oltiin merkkitietoisia, tietty. Kadehdittiin niitä, joiden farkkujen takataskun päällä luki Lee tai Lee Cooper. Itse jos saatiin Diggersit ennenkuin entiset hajosi päälle oltiin tyytyväisiä. 
Nykyään merkillä on vähemmän väliä. Pääasia, kun mahtuu päälle ja tuntuu mukavalta.

Mutta siis... katsokaapa Viisaan Naisen outfittiä. Sitä ei joka vuosi vaihtaa tartte. On muodikkaasti oikein baskeri, SusuPetalin uniikkidesing. Premodan villakangastakki Kotkan Fidalta 8 euroa, (ihan itse lyhensin nilkkamitasta monta syksyä takaperin, minkä huomaa...). Italialaiset pitkävartiset nahkasaappaat Lohjan kirpparilta kustansi muinoin kympin, samoin käsilaukku rompepäiviltä. Alla on trikoot (könttähintaan kolmet jostain kaupustelijalta), Seppälän alesta Turusta 10 vuotta takaperin ostettu t-paita (ainoa mukavan pitkä sekä tiukka), ja klaanin sisällä kierrätyksenä kulkeutunut neulemekko. Huppari on harrasteen tukemiseksi ostettu, kukaan enää vuotta muista.
Mitähän ne 650 euroa valmiiksi risoista sukkahousuista maksavat moisesta tuumisivatkaan? Säälisivät varmaan - kuten Viisas Nainen säälii heitä. Satu Keisarin uusista vaatteista, muistattehan...

No, niin tai näin, olkoot tänään jokaisen outfitti millainen tahansa jatkaa Erkki-eno Hillan ekologisuuteen opastamista taas uuden jakson verran. 

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 10.
 
Hilla huomasi yllätykseksi itselleenkin alkaneensa nauttia metsäretkistä enon kanssa. Sillä oli mukavan rauhallinen tyyli osoitella milloin mitäkin ympäriltä, näyttää kiven päällä kasvavaa seinäsammalta, selittää kuinka tummemman vihreä korvessa kuului karhulle, vaaleaa suolla kutsuttiin rahkaksi. Ja jäkälää, sitäkin oli erilaista.
Hiljaisuuskaan ei enää ollut pelottavaa, kuten ensimmäisinä öinä. Talon outoihin rapinoihin oli kummasti tottunut, metsässä korva alkoi oikein odottaa ensimmäistä korpin naksahdusta. Eikä elävää tulta väsynyt katselemaan: liekkien tanssimisessa oli melkein maaginen rytmi.

Ja se lintutornista avautuva maisema! Mieletöntä! Kaupungissa ei koskaan nähnyt missään niin pitkälle. Ei ainakaan niissä paikoissa, joissa hän liikkui. Enemmän tavan vuoksi kuin uskoen ketään tavoittavansa Hilla hipelöi puhelinta taskusssa. Ihmeellistä kyllä kämmentä vasten alkoi tuntua tuttua tärinää. Hitto, täällä oli kenttää! Ruutuun läjähti viestejä toisensa perään. Hilla painoi auki äidiltä tulleen. 
Pettymys sai hartiat valahtamaan, suupielet värähtämään. Ei sanaakaan kaipaamisesta, tai kotiin tulemisesta. Päinvastoin. Kuivan asialliseen, tehokkaaseen tyyliinsä äiti vain lyhyesti ilmoitti, että kotona lähestyttiin koronan leviämisvaihetta: Hillan kannattaisi pysytellä enon luona tilanteen rauhoittumiseen saakka - kun kerran se kouluun menokaan ei kiinnostanut.

Netta kyseli mihin helvettiin hän oli kadonnut, ja.... Räks! Ruudussa vilahti varoitus akun loppumisesta, sitten se pimeni. 

Kotiin kävellessä hän ei voinut enää pidätellä kiukkuaan, vaan vuodatti vitutuksensa enon niskaan. Eno vain nyökytteli. Sanoi, että eihän tässä mitään hätää ollut. Kyllähän Hilla voisi ilman kännykkääkin pitää yhteyttä kavereihinsa. Kirjoittaisi vaikka kirjeitä, kuten ennen tehtiin.
Hah, kirjeitä! Meilejähän nykyään korkeintaan kirjoiteltiin. Oliko enolla muka kone jossain piilossa?
-On siellä kammarissa kone, voit sinä sillä naputella,  eno murahti vain, eikä suostunut enempää aiheesta avautumaan. Kotona sitten.
Malttamattomana Hilla riipi päällysvaatteet naulakkoon, ja säntäsi kamariin enon perässä. Vauhti pysähtyi kesken askeleen.
 

22254719_1498782620202561_19995077251701

-Siinä on laatikossa paperia, senkun alat kirjoitella. Minä rupean sapuskan laittoon. Ja kuule, tuo kone se muuten printtaakin ihan reaaliajassa.
Hilla jäi mykkänä tuijottamaan kirjoituspöydällä nökättävää rautaläjää. Ei helvetti, tämän täytyi olla painajaista. Kohta hän heräisi kotona, ja kaikki olisi taas hyvin. 

Vaan eipä siinä tietenkään niin käynyt. Hammasta purren Hilla naputteli kuitenkin parin paperin verran, ihan vain näyttääkseen enolle. Viimeisten rivien kohdalla tuvasta alkoi kuulua outoa ääntä, joka sai hänet unohtamaan muun. Ja ei, ei ollut todellista! Eno oli taikonut jotenkin ikkunan alla seisseen kaapin kapineeksi, jonka tunnistamiseen meni hetki. Siis mikä museo tämä mökki oikein oli? Eno tikkasi menemään ratkenneen ulkohousun saumaa kehuen kuinka Tikkakosken tehtailla osattiin tehdä muutakin kuin Suomi konepistooleja sota-aikana, ja helvetin hyviä haulikoita nykyään. Reippaasti vain kokeilemaan, kyllä hän opettaisi miten polkea puhtia tikkiin.

32130817_1721101917970629_58297661111045


Saunaa ei sinä iltana enää lämmitetty. Enolla oli selityksensä siihenkin, tietty. Ja niin kiero, ettei hän oikein voinut vastaankaan pistää. Kas kun puiden poltostahan syntyi hiukkaspäästöjä, niistähän eno muisteli Hillan saarnanneen jo heti tultuaan. Niinpä eno oli päättänyt, että pistettäisiin tulet tästä lähtien vain vesipadan alle, kiukaaseen korkeintaan vähän risuja. Padan kantta kun vähän aikaa piti auki höyry nosti lämpötilaa muutaman asteen, kyllä se riittäisi. Piti ainoastaan toimia sukkelaan, jättää selän peseminen viimeiseksi, kuivata äkkiä. 
Tai tietysti voitaisiin tehdä kuten eno yksin ollessaan: käväistä järvessä. Vielä saattoi laskeutua laiturilta kastautumaan jääriitettä rikkomatta, sen verran sopivasta suunnasta navakasti tuullut viime päivät. 
Vaisusti mutisten Hilla ilmoitti tyytyvänsä saunalla käväisemiseen. Järveen meno kuulosti avantouinnin kaltaiselta masokistien touhulta.