20191025_201101.jpg

On taas se aika vuodesta, jolloin kateus ja katkeruus saa vallan monessa pienessä sielussa: verotiedot julkistettiin.
Pienellä rahalla kitkuttavaa kirvelee toisten pulskempi pankkitili, suuremmat tulot ja osingot. 
Tänä vuonna kaikki on kuitenkin jo toisin. Kuvassa lavalla laulava Vesalakin on joutunut pohtimaan tulevaisuuttaan toisella tavalla kuin koskaan ennen. 
Me ns taviksetkaan emme ole päässeet arkea pakoon konserttiaition ylellisyyteen. -Mikä tässä iässä on kyllä ainoa oikea muoto. Enää ei yksinkertaisesti jaksaisi lattialla seisoskella. Mieluummin kerran kunnolla, kuin monesti kituen. 

Mutta kannattaako kenellekään olla kateellinen pelkistä suurista summista? Mistä me tiedämme onko hienolta näyttävä elämä todellisuudessa lainkaan hienoa? Nythän somebeibitkin ovat jääneet kiinni toisten kuvien käyttämisestä - ja olemattomista tuloistaan, tietty (olisipa hauska jutella mainostettujen verosuunnittelijoiden kanssa aiheesta...)

P1080060.jpg

Siirrytäänpä hetkeksi kuvitteelliseen, kateuden täyttämään kahvihuoneeseen lainaten härskisti vähän SusuPetalin tyylilajia asioista kertomiseen. (Temppu, joka varmaan annetaan anteeksi).
 

Kahvihuoneeseen kokoontunut kansa on ahtautunut kahteen tiukkaan rykelmään, naiset omaansa, miehet omaansa. Kaikkien katseet näyttävät nauliintuneen pöydälle levitetyn sanomalehden aukeamaan. Joukosta kohoaa pahuksuvia, epäuskoisia äännähdyksiä Lisbethin lukiessa ääneen kaupungin suurituloisimpien verotietoja.
Liisa ottaa mukinsa, etsii paikan peräseinän sohvan nurkasta muista poiketen. Että ne jaksavat. Joka vuosi sama sirkus.
-Ei ihme, että Miettisellä on taas uusi auto. Kyllä kelpaa rouvan olla kotona, kun on tuollaiset tulot.
-No, ehkä se on paras ratkaisu,  Liisa kuittaa kahvinsa yli  -Eikös niiden tytär ole vaikeasti vammainen? 
Kukaan ei ole kuulevinaankaan.
-Ja nämä Virtaset sitten! Voisi antaa sekin nainen työpaikkansa jollekin enemmän tarvitsevalle, pärjäisivät ilmankin. Ei lapsia, eikä mitään.
-Ai että nainen ei saisi tehdä omaa uraa? Muistaakseni Virtasen Marjut on jossain haastattelussa kertonut suoraan heidän kärsineen lapsettomuudestaan kovasti, yrittivät keinohedelmöitystäkin monta kertaa.
-Heikkinen varmaan elää nyt leveästi, eikö se myynyt sukunsa firman?
-Heikkistä varmaan suuresti lohduttaa raha saattohoito-osastolla syöpään kuolemista odotellessa.
-Entäs tämä Pakkanen? Ei voi olla totta, nuori kaveri ja tällaiset tulot! Mihin sekin tuon tuhlaa?
-Taisi tuhlata jo, sehän on tunnetusti pelannut tähänkin asti kaiken, mitä on tullut.
-No Helmisen Maaritin kanssa sinä Liisakin vaihtaisit paikkaa koska vaan, ne tienaa miehensä kanssa molemmat yli viisi kertaa sen, mitä me bruttona vuodessa.
-Enpä tiedä, siinä ottaisi samalla turpiinsa monta kertaa vuodessa eikä voisi edes erota, ettei firma kaadu kahtia menemiseen. Toisaalta sitä miestä tuskin näkisi kotona kovin paljoa, sehän juoksee vieraissa minkä ehtii, tai sammuu sohvalle heti alkuillasta.
Lisbeth nostaa katseensa lehdestä suunnaten sen Liisaan. Närkästys saa suupielet kääntymään rumasti alaspäin.
-Hyvähän se on sinun siellä naureskella, kyllä me tiedetään millaiset palkat sillä sinun miehelläsi on! Teillä on varaa tehdä mitä haluatte, sinäkin kuljet talvet turkissa. Vai kuinka monta niitäkin lie, on me nähty.
Liisa nousee hitaasti, käy viemässä mukinsa astianpesukoneeseen ja vasta sen tehtyään kääntyy kauniisti hymyillen kohti syyttävästi katsovaa työtoveriensa joukkoa.
-Juu, mutta sitäpä te ette olekaan nähneet, kuinka paljon siitä palkasta menee veroja. Tai miten elatusmaksut entisen vaimon kanssa tehdyille lapsille määritellään bruttopalkan mukaan. Saattaa myös olla, että pankki kyselee tällä viikolla asuntolainalyhennyksiä, kun kalliina aikana ostettu talo piti erotessa myydä halvalla. Ne minun turkkini taas.... Niin, kyllä niitä on peräti kolme. Ostin ne jo monta talvea takaperin Pelastusarmeijan kirpputorin kevätalesta satasen könttähintaan, enkä ole katunut. Yhtään ei ole palella tarvinnut, yhtenäkään talvena. Meidän lomautusten jälkeen ei olisi nyt ollutkaan varaa ostaa uutta takkia, viimeiset säästöt hupeni hammaslääkärilaskuun ja uusiin silmälaseihin, kun en pärjännyt enää millään marketin lukulaseilla.

 

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Niinpä, Viisas Nainen on onneksi jo niin vanha, että on ehtinyt nähdä mikä elämässä on tärkeintä. Kuinka kallisarvoisimpia asioita ei tosiaankaan saa millään maailman rahallakaan. Nyt on hyvä, se riittää.
Tai no, mustaa kaviaaria huomaa joskus kaiholla muistelevansa. Hanhenmaksapatee sen sijaan on yliarvostettua, uskokaa pois.
Ja onhan siinä ihan oma, tietty komiikkansa muistella vanuneet villasukat makkaralla, muovimattoisen vuokra-asuntonsa kierrätyssohvalla sitäkin yli miljoonan parhaimmillaan tahkonnutta prinssiä, joka silloin kauan sitten eräänä kesäyönä polvistui taksijonon vieressä kosimaan oikein puskista repäistyn ruusunoksan kanssa. Tai ex-miestä, jolla on nyt millä mällätä.
Sillä hei, nytpä minulla kuitenkin on juuri se kaikki, mitä haluan!

Te siellä tietysti haluaisitte nyt vihdoin seuraavan osan Erkki-enon ja Hillan seikkailuista. Joudutte odottamaan edelleen, sillä näyttää pahasti siltä, että ekologisen elämän opit on alettava paloitella aivan omiksi seteikseen tai kohta näiden päivitysten lukemiseen ei ihan lyhyt junamatka enää riitäkään. 
Valitan.