talvi14%20106.jpg

Tällä viikolla on sattunut ja tapahtunut sitä vauhtia, että elon hepasta on tehnyt mieli napata hännästä kiinni - kun ei laukassa selkäänkään ole kiipeämään ehtinyt.

Viisasten Naisten veljen mukaan elämä on vastoinkäymisten katkeamaton nauha: siirtymää yhdestä aina seuraavaan. Osuva määritelmä.
Alkuviikosta Miehen selkä alkoi protestoida. Sen jälkeen toinen jalka päätti ryhtyä heittäytymään alta epäsäännöllisen säännöllisesti, mitä pidemmälle päästiin kalenterissa. Viisas Nainen puolestaan oli siihen mennessä jo seikkaillut kesken työpäivän ultraäänessä, saaden tuomioksi nesteen täyteisen olkapään - syytähän nyt tietenkään ei moiselle löytynyt, vaikka kivut selittyivätkin kivasti.

Onneksi klaanin lähimmältä jäseneltä löytyi jemmasta kyynärsauvat. Niinpä Viisas Nainen kipitti iltalenkille hakemaan Miehelle "apujalan". Sen turvin siirtyminen autoon onnistui, onneksi. Tänään nääs piti käydä pistättämässä influenssapiikki, kätevästi samalla reissulla kuin Viisas Nainen pistäytyi kuvauttamassa olkansa - taas eri firman pisteessä, kuin mitä se ultraääni tai työterveyslääkäri. Periaatteessa Miehen selkävaivat olisivat kuulunut piikittävälle firmalle, vaan kun eihän nyt toki lääkärin vastaantottoaikoja alta viikon saa! Menkää päivystykseen, tai jotain.
Jotain on huono vaihtoehto pienessä kaupungissa, jossa mikään ei ole viikonloppuisin avoinna. Näin ollen huomenna yritetään soittaa päivystykseen. Tiedossa lienee koko päivän projekti takaisinsoittoineen sekä käynteineen. Ihkua, suorastaan fantsua!

Välipäivinäkin on toki riemua riittänyt, kaikkea pientä kivaa. Miehen pankkikortti lakkasi toimimasta muulla, paitsi lähimaksulla. Kunnes ei toiminut enää silläkään. Kun ei saanut sitä PIN-koodia sinne lukijaan, koska kortin siru ei toimi. Uuden kortin saa ties koska, ties mistä: konttorit on karsittu, puhelimeen vastataan jos jaksetaan. Rahaa toki voi siirtää tililtä toiselle - paitsi ettei nyt viikonloppuna voikaan. Pankit päivittävät systeemeitään. Eli eipä ostella autoa sen kesällä varastetun tilalle sitten. No, tässä kohtaa sairaslomalla saa lisäaikaa etsinnälle. Onneksi. Uusi työmaa Tuolla Jossain olisi alkanut maanantaina, eikä sinne julkisilla pääse. Tietenkään.

Kirsikkana kakussa tietotekniikka on päivitellyt itse itseään - vähemmän onnistuneesti. Voitte olla varmoja, ettei ole tehnyt mieli iltaisin enää vähiä hermojaan sen kanssa näpertämiseen menettää... Jos helvetti on olemassa, se on paikka täynnä nörttejä ja jatkuvia päivityksiä. 

20201120_164633.jpg

Jotain mukavaakin toki on ollut. Viisaan Naisen uudet Sievit pitävät jalat lämpiminä, pohjassa piisaa pitoa enemmän kuin kiinan muoviroskapaskojen sileissä. Vanhempi Viisas Nainenkin tilasi Sievit, jotka tunnetusti luotettavaan tyyliinsä saapuivat.
Harmi vain ne saapuivat aivan väärään paikkaan. Tosin vaivaiset hieman alta 30 kilometriä.
Sillä niinhän homma toimii, että jos ja kun ei valitussa pakettiautomaatissa ole tyhjää lokeroa Posti arpoo omatoimisesti omasta mielestään oivallisen vaihtoehdon.
Tällä kertaa onneksi se sijaitsi varsin lähellä Viisasta Naista, joka pystyi paketin noutamaan. Autottomalla peräkylän mummolla tai neljän alta kouluikäisen lapsen äidillä voisi tehdä tiukempaa. Pistää suorastaan vituttamaan.

Mutta hei! Käydäänpä kurkistamassa miten Hillalla menee Erkki-enon luona! Voitte huomenna hauskuuttaa itseänne, odotellessanne kertomusta siitä, kuinka me hauskuutimme itseämme terveydenhuollon rattaissa (jos nyt sinne edes pääsemme...)

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 12.

Hilla tuijotti hampaita narskutellen tiskipöydällä jököttävää, esihistorialliselta ajalta peräisin olevaa raastinmyllyä. Ei helvetti, tässä torpassa varmaan kaikki oli peräisin jostain Mummon nuoruudesta! Vaan jos puolella sanalla huomautit asiasta sen arvasi jo ennalta mitä eno sanoisi. Vetoaisi ekologisuuteen, kertakäyttötavaroiden maailmaa saastuttavaan roskan tuottamiseen ja blaa blaa blaa. Täytyi tosin myöntää, että se piikki osui. Joka kerran. Jo nämä muutamat vuorokaudet maalla olivat saaneet hänet pakostakin ajattelemaan asioita vähän eri tavalla kuin ennen. 

No, valittamisen, saati kesken heittämisen iloa hän ei kyllä enolle soisi. Ei takuulla. Kiukkuisella liikkeellä Hilla tyrkkäsi veivin koloon, pilkkoi porkkanat myllyyn sopiviksi paloiksi ja otti tukevan otteen kapineesta ennenkuin pyöräytti. Parin vähemmän onnistuneen kokeilun jälkeen hän pääsikin jyvälle systeemistä. Enon vihdoin palatessa tupaan hellalla porisi valmiina suppilovahveroporkkanakeitto. Hah, se suoritus sentään näytti pikkuisen noloon enoon tekevän vaikutuksen. Kuvitteli kai, ettei hän mitään osaisi. 
-Pistin saunalle tulet, niin pääset pesulle. Sillain rauhassa, lämpösemmässä. Jos vaikka Janne aamulla hakis sinut, käyttäisi kaupalla. Siinä on se postilaatikko seinässä, saat kirjees lähtemään. Laitan lapun mukaan, ostat jos jotain muutakin ittelles tarttet. Pistät tiliin. Sanoin, että tulis tällä kertaa autolla. Kun on jo tuota luntakin yritellyt. Voitte samalla vähän kattella maisemia, pyörähtää siellä Baarmannillakin.

Ah, Hilla suorastaan lensi saunalle. Pesi hitaasti nautiskellen hiuksensa, nautti lämmöstä. Toivottavasti Janne älyäisi olla palaamatta edelliseen tapaamiseen. Nolotti vieläkin se kurkku suorana huutaminen siellä metsässä, sen hirveän hurttalauman pyyhältäessä äkkiarvaamatta esiin puiden seasta. Mutta kun hän oli pelästynyt. ihan oikeasti. Hetken ymmärtänyt jopa sen, miksi kaikki eivät suhtautuneet susien suojeluun varauksettomasti.  Olkoonkin, ettei hän tosiaankaan ikinä, ei ikinä tunnustaisi niin ajattelevansa.

Eno oli puhunut autosta, joopa joo. Pihaan keinahteleva farmari-Volvo näytti Hillasta kyllä enemmän jostain romuttamolta varastetulta bensasyöpöltä. Ei yhtään niin söpöltä kuin pikkuisen uhmakkaasti alta kulmiensa katsova, edellistä kertaa siistimmin pukeutunut Janne. 
-Et sitten yhtään enempää saastuttavaa kulkuneuvoa löytänyt,  Hillalta lipsahti heti turvavyötä tavoitellessa. Silmäkulmasta näki, kuinka Janne jähmettyi, sen suupielessä nytkähti kireästi.
-Kai niitä löytäis, kaupungista  se ynähti tasaisella äänensävyllä, katse keskittyneenä varomaan kuoppia.  -Vaan kun tämän rakensin itse, vähän niinkuin kokeilumielessä. Tykkäsin nähdä miten biokaasulla sais moottorin toimimaan. Sitähän syntyy tavallaan ilmaiseksi täällä omalla kylällä. Yhdellä isommalla luomunavetalla kokeillaan porukalla metaanipäästöjen hyödyntämistä. Vasta aluillaanhan se homma on, mutta bioetanoolia nyt kuka vaan pystyy käyttämään jo ihan perussetin konepellin alle asentamalla. Se on siitä kätevä systeemi, että voi tankata melkein mitä tahansa, kun sitä bioetanoolipohjasta ei vielä saa oikein kaikkialta.

Hilla tunsi leukansa loksahtavan. Tiesi näyttävänsä tyhmältä toljottaessaan sillä tavalla silmät ymmyrkäisinä, suu auki, eikä silti osannut muuta. Jannen avautuminen vetäisi ihan totaalisesti maton jalkojen alta. 
Ja lisää seurasi. Hilla tuskin muisti ympärilleen katsella kuunnellessaan Jannen esitelmöintiä erilaisista tavoista tuottaa aurinkosähköä, pienoistuulivoimaloiden kehityksestä, sähkön näin saannin epävakaisuudesta ja sen varastoimisen vaikeudesta, koska sopivien akkujen vaatimia materiaaleja ei yksinkertaisesti voinut nykyteknologialla valmistaa täysin ympäristöystävällisesti. Kaikki oli sidoksissa kaikkeen, piti huolellisesti harkita pienimmän haitan ja suurimman hyödyn lainalaisuuksia, ennenkuin hurahti mihinkään hienosti ekologiselta kuulostavaan uutuuteen.

Kaupalla hän melkein unohti pyytää postimerkkejä. Äiti takuulla tyrmistyisi saadessaan kirjeen, hahaa! Nella varmaan pyörtyisi, hehkuttaisi somessa museokamaa. Vaikka mitä väliä. Äkkiä ei jaksanut kiinnostaa yhtään mitä kukakin päivitti parhaillaan instassa. Kai ne kiroilivat kiristyneitä koronarajoituksia, niistä oli radion aamu-uutisissa puhuttu pitkälti. Sikäli täällä maalla sai totisesti olla rennommin.