IMG_20201121_101442%20%282%29.jpg

Talvi ryömii kohti, ei voi mitään. 
Ongelmalistallakin on edetty. On saatu toinen auto, Mies kävelykuntoiseksi ja se pankkikorttikin toimimaan edes toisinaan.
Niinpä Mies näillä näkymin suuntaa maanantaina työn ääreen. Viisaan Naisen työt sen sijaan muuttuvat sairaslomaksi. Olkapäätä aletaan piikittää, mikä tietää varsin v*ttumaisia aikoja - ensinhän se käsi tietysti kipeytyy entisestään, lopputuloksestakaan mitään varmaa tietoa ole. Kävelylenkit kahdestaan köpötellen puolestaan käyvät näinä aikoina ihan täysin romantiikasta ja parisuhteen laatuajasta, niin mukavaa päästä liikkumaan rampana ja romuna sentään jotenkin. 

Noin muuten Viisaiden Naisten klaanista valmistaudutaan klaanin kasvamiseen minä päivänä tahansa. Sen kunniaksi tuli tehtyä vierailu Vauva.fi nettipalstalle, ihan uteliaisuudesta. Teki mieli vilkaista mitä synnytyksestä nykyään sivutolkulla tohistaan.
Järkyttävää settiä.
Ei suinkaan elämän suuri, kaunis hetki ja rakkauden huipentuma, vaan yhtä kärsimystä.
Sisätutkimus on raiskaus, itsemääräämisoikeuteen puuttumista. Hoitohenkilökunta kuin Mengelen pikku apurit. Ei edes nukuteta ennenkuin tikkaillaan repeämiä! Ruoka on sairaalassa paskaa, eikä sitä saa vuoteeseen tarjoiltuna. Lakanatkin saattaa joutua itse vaihtamaan. Onko ihme jos joutuu tehtailemaan valituksia ja rikosilmoituksia ja tulee lopuksi ikää traumat.
Tiedättekö, pisti huokaisemaan syvään sekä epäuskoisesti. 
Ainahan pientä viilaamista toimintatavoista löytyy, ei Viisas Nainenkaan hoitohenkilökuntaa varauksetta fanita. Joku suhteellisuuden taju kuitenkin olisi paikallaan. Näilläkin nuorilla naisilla. Mitäs sitten, kun elämässä tulee eteen jotain todella pahaa tai suurta? Kuinka siitä selvitään, jos nämä asiat jo suistavat mielen pysyvästi ihan raiteiltaan?

Mutta iloisempiin sekä romanttisempiin asioihin! Meillähän sentään on onneksi aina Ilvesvaara, jonne voimme paeta Hillan, Erkki-enon, Jannen, Juholan ja spykiatripariskunta Baarmannin seuraan pohtimaan ekologista elämää. 

virolahti%20048.jpg

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 15. ROMANTIIKKAA ILMASSA?

Hilla tuntui olevan aamusta kuin se entisen mainoksen Duracel-pupu. Hetkeäkään ei paikallaan pysynyt. Erkkiä olisi naurattanut, vaan ei passannut, ei. Nuori lempi oli tunnetusti herkkänahkaista, siihen puuttuminen räjähdysherkkää. Onneksi se nyt kuitenkin oli sentään Juholan Janne, jonka vanha Volvo iltapäivästä pihaan keinahteli, eli luotettava, kunnollinen kosiomies. Varmaan siskokin enempi semmoisesta vävyehdokkaasta tykkäsi kuin jostain työtä vieroksevasta, risupartaisesta ekohipistä. Ja voi jestas sentään, miten olikin poika itsensä puunannut! 

Hillalta Erkki-enon pienoinen virnistely jäi huomaamatta. Sitä kauheaa, antiikkista silitysrautaa ei ollut uskaltanut edes kokeilla sähköiskun pelossa. Toisaalta leffateatterin hämärässä pari ryppyä paidan kauluksissa tuskin näkyisi. Oi että, ja hän kun ei ollut osannut kuvitellakaan täältä hemmetin korvesta löytyvän sellaisia tuttuja, kivoja paikkoja. Ainakin sai olla koronan suhteen huolettomampi kuin kotona kaupungissa: tartuntatilastot näyttivät nollaa. Enon mukaan naapurikunnassa tosin listattiin jo toista tapausta, Helsingistä tuotuja molemmat. 

Tuloaan tekevä ilta pehmensi maisemat himmeän harmaaseen hämärään, maalasi kuusikot tien molemmin puolin melkein mustiksi. Vähän pelottaviksi. Jannen kanssa hän kyllä tunsi olevansa täysin turvassa. Jannen rauhallisuus jotenkin tarttui, teki rennoksi sekä huolettomaksi. 
Mutta mitä ihmettä! Miksi se kääntyi tieltä vain pienemmälle, jonkun pitkän, matalan rakennuksen pihaan? Ei täällä korvessakaan sentään voinut leffateatteri NÄIN syrjässä sijaita!

Eikä sijainnutkaan. Se Hillalle selvisi nopeasti. Vähän takerrellen Janne selitti kuinka saataisiin viettää leffailta ihan kahdestaan. Hilla saisi valita elokuvankin. Kai se sitten johtui siitä, kuinka söpösti Janne punastui puhuessaan, ettei Hilla hermostunut. Tulipahan vain uteliaaksi kurkkiessaan pojan aukomista ovista. Jonkun korjauspajan ja konehallia ja toimistoa, kaikkea sellaista ne olivat kuulemma isänsä kanssa tähän vanhaan navettaan remontoineet. Hilla kyllä jätti arvailematta mitä näki, outoa kamaa. 

Jannekin tuntui haluttomalta esittelemään hallia perusteellisesti, johdatti Hillaa vaan kiireellä toimiston suuntaan. Kolhuisella kirjoituspöydällä sekä isoilla rulo-ovikaapeilla varustetun huoneen sivustalta aukesi kulku toiseen huoneeseen. Hillalta pääsi hämmästynyt henkäisy valojen syttyessä. Heti vasemmalla kulki seinään saakka baaritiski kuin suoraan jostain pubista, korkeine jakkaroineen kaikkineen. Vastakkaisen seinän nurkassa nökötti rumpusetti, seinää peitti iso, litteä tv-ruutu, ja keskelle lattiaa sijoitettujen muhkeiden nojatuolien väliselle pöydälle oli aseteltu valmiiksi iso kulho popcornia, sekä toinen irtokarkkeja. Vai tällainen leffateatteri! No, ei ehkä aivan sitä, mitä hän oli odottanut, vaan oikeastaan paljon mukavampi. 

Vatsanpohjan poikki lepatti parvi perhosia Jannen kiertäessä baaritiskin taakse sytyttämään kynttilät. Se taikoi jostain esiin skumppapullon, poksautti korkin taitavasti pois, ja kaatoi korkeajalkaisiin laseihin... Siis ei voinut olla totta! Läpikuultavaa punaista skumppaa! Tätä ei kyllä kukaan uskoisi, tämähän oli kuin suoraan jostain leffasta. Tai siltä Hillasta ainakin tuntui yhä enemmän hänen seuratessaan miten tiskille ilmestyivät sulavasti kultareunaiset lautaset, hienosti taitellut lautasliinat ja isot, vanhat hopea-aterimet. 
-Eihän tämä nyt ravintolaa ihan vastaa, mutta kun minä nyt kumminkin ajattelin...
-Tämä on kuule ihan huippua!  Hilla keskeytti arasti katsovan Jannen.  - Ihan parhaat treffit ikinä.
Ja oi, Janne punastui taas. Että se osasikin olla joinain hetkinä söpö! Hilla ei raaskinut paljastaa miten vähän niitä muita treffikokemuksia hänellä oikeasti oli, eli aika olemattomasti. Yhtään ei tosiaankaan haitannut, vaikka skumppapullon kyljessä luki Karpalokuohu 0 %.

Elokuvan valintakaan ei tuottanut ongelmia. Ensin katsottiin Hillan ehdotuksesta The Holiday, romanttinen komedia kahdesta asuntoja vaihtavasta naisesta. Naurettiin yhdessä korkkareissaan lumessa liukastelevalle Cameron Diazille, ja muille juonen käänteille. Onnellinen loppu sai Hillan silmäkulmat kostumaan. Nolotti. Onneksi saattoi livahtaa toimiston puolelle vessaan kuivaamaan. Janne toimi kuin kunnon herrasmies, jätti pilkkaamatta, oli kuin ei olisi huomannutkaan.

Hillan vakuuteltua voivansa viipyä vaikka koko illan Janne työnsi koneeseen oman ehdokkaansa. Hilla muisti joskus kyllä ehkä kuulleensa Akira Kurosawasta, vaan ei mistään Dersu Uzalasta. Alkutekstien juostessa ruudulla poika selitti 70-luvulla filmatun tarinan perustuvan 1900-luvun alkuun, Venäjälle Ussurin alueelle sijoittuvaan tutkimusretkeen. Ei hitsi, nytkö tämä menisi taas johonkin ekologisuusjuttuihin? Loistavasti sujunut treffi-ilta vaihtuisi johonkin tylsään dokumenttiin?
Janne tuntui tulkitsevan Hillan ilmeet oikein. Se hamusi pöydän yli hänen sormensa kämmeneensä, sulki ne sinne, ja puristi kevyesti väläyttäen päälle nopean, vinon hymyn. Ei huolta, Hilla oli sentään kuljeskellut Ilvesvaaran maisemissa jo sen verran kauan, että pystyisi takuulla eläytymään Dersun ja tutkimusmatkailija Arsenjevin seikkailuihin.