pime%C3%A4%C3%A42%20012.jpg

Helsingissä tärkeintä tuntuu olevan, että kapakat pysyvät auki. Eikä kenellekään muulle kuin elämästä täysin vieraantuneille päättäjille voi tulla yllätyksenä, että yökahviloissa notkutaan kännissä. 
Viisasta Naista olisi kannattanut tässäkin konsultoida. Vaikka portsarikeikkoja ei tullut heitettyä hirvittäviä määriä aikoinaan, niin riittävästi. Kansa lastaa juuri ennen valomerkkiä pöydät täyteen viinaa, varsinkin nyt, kun on tunti aikaa lasti kiskoa kitusiin. 
Sen jälkeen toinen tunti kadulla parveillen menee sukkelasti, jos tietää sen jälkeen pääsevänsä taas takaisin lämpimään. Siinähän ehtii kivasti vetäistä oman pullon povitaskusta tai käsilaukusta.
Kuin myös ihmetyttää miten kaupassa ne kevyemmän prosentin juomatkin lasketaan alkoholiksi, mutta ei yökahvilassa.

No, onneksi ei ole mitään hinkua sinne itse tunkea. Itsensä kanssa voi olla ihan kotona, ei ole tarvis paeta ajatuksiaan humalaan eikä meluun.
Toisaalta parisuhteessa löytyy seuraa siitä toisesta. Tällä viikolla ollaan oltu varsin koominen iltalenkkikaksikko. Mies on rampa, Viisas Nainen romu, ja kolmantena kulkee mukana kyynärsauva siltä varalta, ettei se iskiaksen riivaama jalka pidäkään alla vielä, vaan yrittää heittää ojan pohjaa kohti. 
Mutta mikäs on silti ollessa, yhdessä. Moneen kertaan on kiitelty elämää siitä, kuinka saadaan nämä ankeat ajat raahustaa eteenpäin kohti kirkkaampaa juuri toistemme kanssa. Meneehän tämä näin.

Ja todellisuuttahan voi aina paeta mielikuvitusmaailmoihin. Meillä se paikka on nimeltään Ilvesvaara. Hillan ja Erkki-enon tarina haastaa yhä uudelleen pohtimaan mistä kaikesta löytyy ekologisempi vaihtoehto. Tai mikä kuvio seuraavaksi syntyy.
Vielä hauskempaa puuhasta on tehnyt sen leviäminen yhä laajemmalle klaanissa, ja klaanin ulkopuolellakin. Ilvesvaarasta ihmisineen sekä tapahtumineen muotoutuu ihan oma, juuri meidän pakopaikkamme ympäröivästä maailmasta. Niinpä alla olevat tarinan valokuvatkin ovat muilta viisailta naisilta: Valokuvaajalta ja Vanhemmalta Viisaalta Naiselta. Mistä suuret kiitokset! Omista varastoista tarvittavaa rekvisiittaa ei löytynyt.

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 14.

Baarmanneilta lähtiessä Hillaan iski hätä. Erkki-enon ostokset lojuivat auton takapenkille unohtuneina. 
Janne tosin lohdutteli, ettei mitään hätää. Näillä lämpötiloilla mikään ei päässyt pilaantumaan. Ehdittäisiinhän tässä, vaikka jo hämärä ympärille laskeutui. 
Viimeiset muutaman sata metriä Janne jostain syystä ajoi suorastaan matelemalla. Joku sitä tuntui kovasti askarruttavan. Kuitenkin vasta Hillan alkaessa räpeltää reistaavaa turvavyötä auki se sai kakaistua asiansa.
-Niin kun minä... Tai siis ajattelin kysyä jos haluaisit elokuviin minun kanssa. Vaikka huomenna iltapäivästä voisin hakea.
Hillalla meni hetki tajuta kuulemansa. Janne pyysi häntä elokuviin! Siis mitä, oliko täällä korvessa muka leffateatteri jossain? Ei ollut todellista! OMG!
Janne tuntui vetävän omat johtopäätöksensä autoon laskeutuneesta hiljaisuudesta. Vähän punastuneena se keskittyi veivaamaan vaihdekeppiä vaihteelta toiselle.
-Ajattelin vaan, että jotain tekemistä... kun täällä nyt ei oikein muutakaan... mutta ymmärrän minä, jos ei sinua kiinnosta.
-Kyllä takuulla kiinnostaa!  
Hilla melkein huusi kumartuen riemuissaan suikkaamaan pikaisen suukon Jannen poskelle. -Sanot vaan monelta lähdetään, että osaan olla valmiina.

Erkki jäi katsomaan sisään suu korvissa ryntäävää Hillaa hämmästyneenä. Mikähän ihme siihen Baarmanneilla oli oikein mahtanut iskeä? Puhettakin tuli suorastaan pulputen. Jopa sillä vauhdilla ettei häneltäkään vähän hitaammin tajuavana kauaa mennyt hoksata mistä tuuli. Suunnilleen joka lauseessa mainittiin Janne kerran, ellei peräti useampaa. 
Hitto, olikohan se flikanrääpäle mennyt ihastumaan Juholan junioriin? Vaikka ei sillä, mukava sekä asiallinen poikahan Janne oli. Kyllä sen matkaan uskaltaisi siskontytön päästää vaaratta. Piti taas pysyä naama ruokakomerossa vähän tarvetta pidempään, nauratti niin. 

Ruokassien purkamisen jälkeen vuorossa seurasi pyykkikassi. Normaalisti hän vei likaiset vaatteet kaupunkiin mukanaan, mutta nyt oli pitänyt turvautua Juholan apuun. Jälleen kerran. Mökkiä siivotessa vaihdetut lakanat palautuivat puhtaina, kauniisti viikattuina. Riittäisi, kunhan vähän ryppyjä siloittelisi. Erkki pyyhkäisi pitkän ruokapöydän tyhjäksi, ja käväisi eteisestä tarpeet. 
Hillalta pääsi ihmeellinen vinkaisun sekainen ähkäisy.
-Siis mitä nuo on? Mihin noita käytetään? Ja ei oo todellista, onko sulla joku museosta pöllitty pullokin siinä?
-No nämähän on kaulinpuu ja lauta. Tai en minä nyt varmaksi sano, Mummo niitä silleen aina kutsui. Ja se pullo mistään museosta ole, sehän on Papan tyhjä pöytäviina. En oo poiskaan heittänyt, kun enää ei saa peltikorkilisia, mihin reiät noin hyvin pirskotteluvettä varten sais.

 

127135430_124733832588955_14376205554493

Suorastaan lumoutuneena Hilla seurasi kuinka Erkki pyöritti tiukasti Pöytäviina-pullolla kosteaksi pirskotellun lakanan kaulintukille, asetti laudan pään sen päälle, ja alkoi rullata. Kerran toisensa jälkeen.
-Tämä se vasta on ekologista, ei kulu sähköä. Ihan lihasvoimalla toimii. Eikä jää rojua kaatopaikalle kuskattavaksi, jos rikki menee. Voi pilkkoa suoraan uunin lämmitykseen. Haihtuu viimeistä murua myöten savuna ilmaan, lämpö vaan jää.
Huomautus näytti ravistelevan Hillan takaisin todellisuuteen. Kai enolla nyt sentään kuitenkin silitysrautakin löytyi? Ihan pakosta pitäisi seuraavaksi päiväksi saada paita silitettyä. Ei hän mitenkään voisi Jannen kanssa elokuviin missä tahansa ryysyissä lähteä.
Erkin käsi pysähtyi kesken liikkeen. 
-Jaa pyysikö se sinua elokuviin? Minä en tiennytkään, että...
Viime hetkessä hän tajusi sulkea suunsa. Niinpä tietenkin! 
-Jaa juu, odotas. On täällä kammarissa tämmöinen, Mummolta jäänyt.
Tupaan laskeutui taas rikkomaton hiljaisuus. Ikkuna peilasi kuvaa kahdesta paikoilleen jähmettyneestä hahmosta, jotka molemmat näyttivät keskittyneesti jääneen tuijottamaan jotain pöydän kulmalla olevaa.

 

127054473_422577972263347_85884507399406