puhelin16%20156.jpg

Joulu saapui, tämän toisenlaisen vuodenkin päätteeksi. Toisilla on lunta, toisilla ei, mutta ainakin monella kellon häiritsemätöntä unta.

Viisaan Naisen ja Miehen jälkikasvu viipottelee omilla teillään, kalkkuna on paistettu, Vanhemman Viisaan Naisen viimeinen joulupaketti väärästä Postin automaattiluukusta hakematta, päivä yhtä harmaa kuin aiemmat. Sänkyyn on vaihdettu puhtaat lakanat, illalla napsautetaan sauna päälle. 

Ilvesvaaran väki on tuonut paljon iloa pimeimpiin viikkoihin. Tarinan oli tarkoitus saada jo edellisellä kerralla viimeiselle rivilleen se HAPPY END teksti, mutta Mies esitti eriävän mielipiteensä. Juonen käänteiden suunnittelu on ollut niin hauskaa yhdessä, että kyllähän nyt vähintään Anneliin pitää vielä palata! Miten kävi Erkin tylysti hylkäämälle tyttöystävälle kaupungissa? Onko peli kokonaan menetetty, tuliko Tuula puskista ja taklasi tulevaisuuden?
Entä vanhemmat tuttavamme Pertti ja Kaarina, kuinka Kaukolla menee linnassa? Onko vielä muita, joista emme ole ehtineet kertoa? Ja kyllähän Baarmanin pariskuntaa ei voida hylätä ilman joitain seikkailuja! (Näin Rva Baarman on itse huomauttanut).

Kiitos vaan kaikille mukana kulkeneille, toivottavasti teilläkin on ollut hauskaa - edes hetkittäin. 

Vaikka Ilvesvaara tässä tarinoinnin aluksi tuli vetäistyä ns hatusta paikan nimeksi (lähinnä Vanhemman Viisaan Naisen seinällä komeilevasta ilveksen nahkasta), niin tokihan sellainen sitten tietysti todellisuudessa myös on olemassa. Ilvesvaaran Rekikoirat facessa ovat tarjonneet monta mukavaa hetkeä, ja hienoja kuvia. Suosittelen! Luottamus siihen, etteivät Eliisa ja koirat ole pikku tarinoistamme saaneet ikävää palautetta, on vankka. Persrapsuja kuitenkin, varmuuden vuoksi, kaikille hännällisille sinne mahtaviin maisemiin! 

Me muut voimme siirtyä seuraamaan kuinka aattoilta sujuu Annelilta, jolle iskee Erkkiä ikävä. Syntyykö kolmiodraama, liftaako joulupukki ja vie muorikseen, vai miten kinkkisestä tilanteesta selvitään. 
 

P1100369.jpg

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - JOULUEXTRA, OSA 1. 

Erkki tunsi itsensä aattoaamuna onnellisemmaksi kuin muisti aikoihin olleensa. Askel nousi kevyenä lumisessa metsässä päivän valjettuakin, ruokintapaikalle tarpoessa. Edellä menevää Tuulaa katseli mielikseen, rinnassa hyrisi mukavasti. Kyllä oli nyt miehen elämässä kaikki kohdallaan: oli vihdoin sellainen nainen, joka innolla lähti joulua luonnon väelle toivottamaan, ei marissut eikä nirissyt. Porukalla järjesteltiin tarjolle paikalliselta kauppiaalta saadut omenat, perunat sekä leivät. Juholan mönkijän lavalta kannettiin heinät katokseen.
Heti kun Tuulan silmä vältti Juhola vinkkasi Erkin syrjemmälle. 
-Hyvää joulua vaan teillekin, otas tästä vähän lämmikettä illaksi. Hämäläiseltä sain, on kuule kaks kertaa tiputettua, ihan parhaan luokan pontikkaa. Tällä jos ei tunnelma nouse, niin ihme on. Vaikka taitaa se teillä nousta ilmankin, muukin kuin tunnelma, hähhää!
Erkki tyytyi hätäisesti kiittämään, tunkemaan nopsasti pullon piiloon povitaskuun. Eihän Tuulalla torpalle takaisin palattua toki mitään pikkuisen terästettyä glögimukillista vastaan ollut, mutta silti... Sentään poliisipäällikkö siellä ruokintapaikalla, parempi olla Hämäläisen taitoja liikoja kehumatta. Siitä huolimatta, että Juhola väitti kyseisen virkavallan edustajan toisinaan asioivan Hämäläisen laittomassa tislaamossa. 

Illan hämärtyessä pakkasilmaan kohosi ulkosaunan piipusta ohut savujuova, kynttilät valaisivat pirttiä, ja leivinuunista nostettua kinkkua katsellessa vesi jo herahti kielelle. Tyytyväisenä Erkki nosti verkkareitaan, makkaralle menneitä villasukan varsia ja veti Tuulan kainaloon sohvalla. Nyt kelpasi miehen toden totta olla!

Annelia närkästytti sitä enemmän, mitä lähemmäs aatto tuli. Vaikka kuinka usein tarkisti kännykkää Erkiltä ei ollut tullut viestin viestiä. Kuinka se mies kehtasi! Sentään yli vuosi seurusteltu, niistä firman pikkujoulujen jatkobileistä alkaen. Ihan vähällä oli ollut, ettei hän jo olisi saanut omia avaimia Erkin asuntoon, tai muutettu yhteen. Sitten koronaa tekosyynä käyttäen Erkki oli kadonnut korpeensa, erakoitunut sinne. Anneli oli varmuuden vuoksi käynyt soittelemassa ovikelloakin, mutta turhaan. Naapurin kyylämummo vain kurkisti rappukäytävään happamana, käskien suksia tiehensä: Erkki ei ollut kotona, eikä ollut tietoa koska palaisi. Anneli tosin epäili, ettei se luuska olisi hänelle paljastanut, vaikka olisi tarkalleen tiennyt. Ei. siihen asuntoon he eivät Erkin kanssa kyllä jäisi! Kunhan mies järkiintyisi ja ymmärtäisi mitä menettäisi Annelissa, he muuttaisivat muualle. Ostaisivat isomman huoneiston jostain paremmasta osoitteesta.

Ihan ensimmäiseksi piti kuitenkin löytää Erkki. Kylpylässä odotti mukava, lämmin huone, valmiit joulupöydät. Hän nyt tietenkin oli joutunut maksamaan koko lystin, mutta sen seikan ehtisi korjaamaan. Tarkistettuaan viikonloppulaukun sisältävän kaiken tarpeellisen pariksi vuorokaudeksi Anneli sipsutti kadun varteen pysäköidylle autolleen. Oli suorastaan häpeällistä, miten huonosti kadut nykyään hoidettiin! Vähänkään korkeammilla koroilla sai varoa liukastumista. Mutta hänkö muka suostuisi laittamaan jalkaansa jotkut mummokengät, näin jouluna, hienoon kylpylään mennessä? Ei ikinä! Tyylikäs nainen huolehti tyylistään tilanteessa kuin tilanteessa. 

Hienoinen epävarmuus iski heti kaupungin ulkopuolella, tietä reunustavien katuvalojen loppuessa. Hän ei ollut muistanutkaan, miten hirveän pimeää tähän aikaan vuodesta saattoi olla. Onneksi autossa riitti lämmintä, radiosta samoin sopivan menevää musiikkia. Joululauluja enimmäkseen, mutta nehän nostattivat juhlatunnelmaa kivasti. Navigaattori tosin ohjasi ajamaan jotain ihmeen syrjäisiä väyliä. Erkki olisi osannut neuvoa suoremmat reitit, vaan soitto pilaisi ikävästi yllätyksen. Anneli tahtoi pyyhkäistä pihaan varoittamatta, antamatta Erkille aikaa keksiä jotain tyhmiä tekosyitä, joilla välttyisi kylpylään lähdöltä. Hän komentaisi topakasti miehen autoon, ja sitten matkaa olisikin enää vajaa 100 kilometriä sopivasti. Erkki ei voisi vedota vaatteisinkaan, joulupaketeista paljastuisi pari trendikästä paitaa, suorat housut, sukkia ja niin edelleen. Siis kaikki, mitä tarvittaisiin. Enimmäkseenhän he varmaan viihtyisivät kahdestaan huoneessaan, suloisesti sovintoa tehden. 

Anneli vajosi autuaisiin haaveisiinsa. Sydän jysähti pelästyksestä melkein ulos rinnasta katseen tajutessa miten näkökentässä vilahti jotain, ja samassa auton keulassa rysähti. Kevyt Hyndai alkoi heittelehtiä jäisellä tiellä pelottavasti. Annelin kurkusta karkasi nyyhkäisy vauhdin pysähtyessä viimein lumipenkkaan. Vapisevin sormin hän raplasi auki turvavyön, muisti jopa painaa hätävilkut päälle, ennenkuin huterin jaloin kompuroi ulos. Mikä ihme se oli ollut? Ja mitä hän nyt tekisi, miten selviäisi pois täältä autiolta tieltä? 

Samassa pimeyttä halkoivat lähestyvät valokiilat. Helpotuksen kyyneleet kihosivat Annelin silmiin korkean farmarin alkaessa jarruttaa pysähtymisen merkiksi. Range Rover rullasi hänen pienen, vaurioituneen autonsa perään. Päälle jätettyjä ajovaloja vasten Anneli erotti ensin vain miehen pitkän, kookkaan silhuetin. Muukalaisen, joka ihanan matalalla, olon heti turvallisemman tuntuiseksi tekevällä äänellään tiedusteli mitä oli tapahtunut, oliko Anneli kunnossa, ja vakuutteli, ettei mitään hätää: hän huolehtisi kyllä.