P1100176.jpg

Taivaanrantaa värittävät iltaruskot ovat toiveunta näinä päivinä. Suomessa eletään pimeämmässä kuin missään muualla, ja sen huomaa. Tänä vuonna Viisaan Naisen pelastukseksi on koitunut sairasloma: saa ihan vapaasti kerrankin nukkua kellon ympäri, päiväunet päälle. Ja kyllä kyllä, on kokeiltu kirkasvalot, on kokeiltu ulkoilut, on kokeiltu kaikki mahdollinen. Ei auta muu kuin auringon palaaminen:
Sitten voikin alkaa vain toivomaan pilvistä kevättä, ettei pää räjähdä - koneisto ei suostu sammumaan yöksikään, jos huonosti käy. 

Viisaiden Naisten klaani joka tapauksessa vihdoin otti ja lisääntyi. Pienellä tonttupojalla. Onneksi joku vielä uskaltaa.
Tai no... Näiltä nuorilta sen ymmärtää, mutta kun jo valmiiksi suuren katraan omaava pullauttaa vielä pitkälti yli 40-vuotiaana iltatähden voi vain arvailla syitä. 

No, kukin tavallaan. Joululounaallakin. Sillä siellähän sunnuntaina käytiin. Tuppaa naurattamaan riskiryhmien suojelusta saarnaaminen. Kyllähän ne nimittäin olivat juuri nämä ns seniorikansalaiset, jotka viis veisasivat turvaväleistä tai käsideseistä. Noutopöydässä tungettiin melkein syliin, eikä sitä yhtä tyhjää pöytää voinut väljässä salissa mitenkään jättää. Eipä tietenkään.
Tuli silti hyvä, pikkuisen jouluinen mieli - sekä vatsat täyteen herkkuja.

Joulupukin soisi vievän risuja teho-osaston hoitajiensa uupumukseen vähätellen suhtautuvalle HUS:n johdolle. Hoitajien taas puolestaan toivoisi havahtuvan siihen, että Kehä III ulkopuolella eläisi väljemmin, kaikin puolin. Siellähän sitten kuplassaan äijät ihmettelisivät mikä on, kun ei ollakaan enää vetovoimainen ja tulijaa rivissään. Työhönsä motivoitunutkin tarvitsee lomaa, ja arvostusta. Voi vain kummastella miksi kansa suhtautuu aina niin vihamielisesti sairaanhoitajien palkankorotuksiin, olivat ne miten pieniä tahansa. Jostain kutsumuksestako raataa pitäisi? Niinkö muut ihmiset omissa ammateissaan tekevät?

IMG_20201213_130815.jpg

Mutta iloisempiin, koronavapaisiin asioihin! Meillähän oli Ilvesvaarassa havaittavissa pientä romanssia ilmassa Erkki-enon ja kunnan uuden rakennustarkastaja-Tuulan välillä, kiitos taskusta tipahtaneen kännykän. Vaan kuinka käy, kasvaako lupaavasta alkuasetelmasta mitään suurempaa?

j%C3%A4%C3%A4kirkko5.jpg

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 21.

Ilvesvaaralta alas kohti rantaa kiertäessä Erkki ei oikein tiennyt mitä olisi ajatellut. Kunnan uusi rakennustarkastaja osoittautui varsinaiseksi luontoihmiseksi, kertoi vaelleensa Lapissakin omineen moneen kertaan. Varsin huumorintajuiselta naiseltakin tämä Tuula vaikutti, ja kovin näytti nauravasilmäiseltä, sekä kaikin puolin mukavalta katsella. Semmoinen pieni, sopivasti pyöreä. Ei takuulla varmaan laskisi ruokapöydässä jokaista kaloria, vaan osaisi nautiskella elämän antimista.
Siinä kohtaa mietteitään Erkin piti painaa jarrua. Mielikuvituksen pahus yritti luiskahtaa ihan epäsoveliaille laduille.

Vihdoin päästiin torpan pihan reunaan saakka. Tuula työnsi pipoa ylemmäs otsalla, käänteli päätään ulkorakennuksesta mökkiin, alas saunalle, ja keskittyi sitten tarkastelemaan torppaa.
-Vai tämmöinen piilopirtti se on herra Lahtimaalla täällä. Kelpaa sinun olla! Mennäänpäs sitten sisälle katsomaan kuinka se kahvinkeitto sujuu.
Erkin kolistellessa saappaitaan muurin kupeeseen kuivumaan, ja kiirehtiessä keräämään pöydälle levälleen jääneitä työpapereita pois Tuula enempiä ihmettelemättä polvistui hellan eteen alkaen tehdä tulia. Näppärästi näytti sujuvan. Varmoin ottein se nitkutti nurkkapumpusta veden pannuun, ja istahti penkille kaikessa rauhassa odottelemaan.
Ei saamari, nyt piti osata olla kieli keskellä suuta. Edukseen. Tuommoista naista ei pitänyt päästää käsistään!

Korppuja löytyi pussin pohjalta enää muutama, onneksi oli sentään niitä Hillalta jääneitä kookaspalloja. Sekä tietysti ruisleipää. Tuulalle kelpasi hyvin. Juttukin luisti niin sujuvasti, ettei ajan kulkua huomannut. Tai saattoihan siinä osansa tietysti olla sillä eteisen komerosta löytyneellä Ural Mokallakin, jota otettiin lasilliset. Lämmikkeeksi vaan, tietysti.
Tuula huokaisi tyytyväisenä viimeisen tilkan siemaistuaan.
-On sinulla totta vie mukava torppa! Ihan kateeksi käy, kun ajattelen miten saat iltasella lämmitellä saunan, pulahtaa avantoon. Semmoista herkkua on tänä vuonna tullut harvoin nautittua, täälläkään ei taida missään olla yleistä talviuintipaikkaa koko kunnassa?

Ja niinhän siinä sitten jotenkin kävi, että Erkki tarjoutui työntämään halkoja kiukaaseen vaikka heti. Tottahan Tuulan nyt kerran edes piti avantoon päästä, jos kerran tykkäsi! Laiturin päästä tuli jää hakattua saunavesien nostamista varten aina jonkunlaiselle reiälle, hän voisi tulet laiteltuaan tarkistaa. Naputtelisi tuuralla riittävän suureksi, jos ei muuten riittäisi. Se avanto siis. Tuula ei taaskaan käynyt kursailemaan, vaan kipitti rivakasti kiskomaan kenkiä jalkaan, sekä takkia päälle. Yhdessä kun tehtäisiin, menisi nopsemmin ja olisi mukavampaa. Mikäs kiire tässä, kyllä se auto siellä maitolaiturin kupeessa säilyisi. Tuskin täällä korvessa kovin huligaaneja tarvitsi pelätä.
-Juu, ei tartte pelätä,  Erkki kiirehti vakuuttamaan.  -Eikä minuakaan, sen puoleen. Me ollaan tunnetusti upseereita ja herrasmiehiä, minä ja tuo naapurin Juhola. 

Avanto saatiin ongelmitta aikaiseksi. Siinä touhutessa tuli paljastettua kuinka välillä tuli piirreltyä laajennusosaa torppaan. Semmoista pientä jatketta, saman korkuista. Siihen laittaisi suihkun, eristäisi kompostoivalle vessalle eteiseen oman kolon. Vinttiin yläpuolelle saisi toisen kammarin lisää. Vaikka työhuoneeksi, kun maailma tuntui muuttuvan etätöiden suuntaan pysyvästi ehkä. Voisi vain käväistä aina välillä kaupungissa hoitelemassa konttorilla tärkeimmät. 
Tuula nyökytteli myötämielisesti. Innolla pohdittiin laatan valua, sopivaa hirren paksuutta ja jätevesisäiliön paikkaa. Kyllä osasi olla mukavaa, kun oli kerrankin sellainen nainen, jonka kanssa saattoi puhua oikein asiaa!

Tohkeissaan Erkki etsi kammarin kaapista puhtaat pyyhkeet, koukkasi ruokakomeron periltä pari elokuulta jäänyttä kaljatölkkiä. 
-Jos sinä vaikka ensin haluat,  hän ehdotti. Kun oli tullut mainostettua olevansa paitsi upseeri, myös herrasmies, ja naiset aina ensin. Tuula helähti nauraa kihertämään.
-Sinulla tuskin on näyttää mitään, mitä minä en olis tähän ikään mennessä jo nähnyt. Eikä minullakaan mitään semmosta, mitä tuollainen mies ei olis jo moneen kertaan saanut katsellakseen. Niin että jos mennään ihan yhdessä - avantoon saakka.