20171127_213249.jpg

Joulupukki taitaa olla ainoa työmarkkinoiden ammatti, jossa ei iästä ole ongelmaa - siihen et ole koskaan liian vanha.
Noin muutenhan ikääntyvät ovat hyvin ikäviä henkilöitä. Suoranainen riesa (paitsi jos olet lääkäri tai pressa).
Nyt päättäjät "suuressa viisaudessaan" tekivät päätöksen eläkeputken poistamisesta. Viisas Nainen tosin ei ymmärrä miten se muka lisää työnantajien intoa työllistää yli 55-vuotiaita, kun jo 40-vuotiaat tuntuvat olevan liian vanhoja.
Saati, että 2 kuukauden lisäkoulutuksella kovinkaan moni mitään riittävästi uutta ehtii oppia. 
Perseestä, sanon minä. 

Se joka tapauksessa on varmaa, että kohta taas samaiset ´päättäjät ihmettelevät mikä on, kun nuoret eivät tee lapsia eivätkä osta asuntoja. No hei, johtuisiko siitä kun ei löydy töitä - ne vanhat jäkittävät siellä tulppana, vasten tahtoaan suurin osa! Siinä odotellessa sitten nuorten koulutus kivasti vanhenee, ja huomaa heittäytyneensä pitkäaikaistyöttömäksi tai masennussairaseläkkeelle.
Perseestä, vielä syvemmältä. 

Viisaalla Naisella on toivoa putkesta ehkä jotain joskus hyötyäkin, ennenkuin olemattoman pieni eläke tappaa nälkään tai viluun. Nääs kuntasektorillahan oli tapana menneillä vuosikymmenillä härskisti käyttää hyväkseen työsopimusten pätkimistä. Maanantaista perjantaihin vain, ja sama alusta. Vaihtoehtoisesti 28 pv/kk, jolloin työntekijälle ei kertynyt eläkettä.
Ja kaikki alta 23-vuotiaana tehty, tai liian vähäinen tuntimäärä yhtä alaa/vuosi, nekään eivät kerryttäneet,
Mies puolestaan meistä kahdesta nuorempana uskoo vakaasti, ettei ikinä tule mitään eläkettä saamaankaan, vaan kaatuu työn keskeltä suoraan kuoppaan. Että paskaako tässä, sama olis vaikka heittäis hanskat tiskiin heti huomenna. 
Välillä ei puutu kuin se korpimökki kalaisan järven rannalta, mihin erakoksi heittäydyttäisiin. 

Joulua odotetaan joo varsin riemukkaissa tunnelmissa. Monessakin perheessä. 
Parhaimmissa joulun jälkeen ei ole enää sitä perhettäkään kyllä, hah.
Viisas Nainen on viettänyt sen verran monta juhlapyhää töissä, ja niiden jälkeistä arkea juhlapyhien satoa selvien, ettei pieneltä inhorealistiselta kyynisyydeltä vaan mitenkään voi välttyä. Tietää valitettavasti mitä on tulossa. Taas. 
-Tosin ei onneksi omassa huushollissa. Siellä vallitsee rauha ja rakkaus - sekä autuas laiskuus. Mies on jo tien päältä lomaansa aloittelemaan tipahtanut, eikä kumpikaan perusta mistään joulun laittamisesta. 

kantri%20010.jpg

Vaan entäpä Ilvesvaaralla? Kuinka siellä kuljetaan joulua kohti? Seurasiko Erkki Tuulaa avantoon asti, jäikö jompikumpi järveen, vai mitä tapahtuikaan?

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - OSA 22. JOULUENKELEITÄ, ONKO HEITÄ

Hilla ei tiennyt mitä olisi ajatellut. Osasi vain vilkuilla syrjäsilmällä epäluuloisesti enoa, samalla kun keskittyi kiskomaan kassin vetoketjua kiinni. Kyllä vain, eno vaikutti aivan selvästi jotenkin syyllisen oloiselta, ja muutenkin oudolta. Hitsi, olikohan se innostunut yksin jäätyään juopottelemaan? Sääli vihlaisi Hillan rintaa. Pitäisikö kysyä Juholalta, josko enokin voisi tulla Juholan saliin joulun viettoon? Ettei niin orpona mökissään tarvitsisi nyhjöttää, raukan.
Hän itse joka tapauksessa aikoi pysytellä Juholassa tiukasti. He Kaisan kanssa puuhasivat Kartanon Joulupuodissa, jossa koronasta huolimatta kävi melkoinen vilske. Tai jos rehellisiä oltiin, koko kartanolla tuntui jatkuvasti käyvän vilinä sekä vilske. Juholan bisnekset muodostivat kuin monilonkeroisen mustekalan, edellisten sukupolvien omistamien Nokian Kumisaapastehtaan osakkeiden lihottaman. Juholan vaisto nääs oli kuulemma osunut oikeaan, osakkeet myyty kännykkähuuman huipulla, kalleimmillaan. Kartanosta löytynyt leveälti peltoa sekä perämetsää ennestäänkin, omasta takaa. 

Kaikkein kallisarvoisin kartanon aarteista Hillalle oli kuitenkin ehdottomasti Volvon ratissa odottava Janne. Oi miten hän rakastikaan sitä! Tai no, oli ainakin rakastunut, mutta ajan kanssa hiljalleen.... Takuulla! 
Ehdittiin ajaa monta sataa metriä, ennenkuin Hilla huomasi Jannen naureskelevan itsekseen jotain.
-No, vilkasin ootellessain saunalle päin. Enollas on käynyt jouluenkeli. Semmonen pienemmän puoleinen. Olivat enos kanssa siinä hangessa silleen nätisti vierekkäin, suoraan saunasta varmaan.
Hillan suu loksahti tyrmistyksestä auki, vaikka hän itse ei sitä huomannutkaan. Enolla nainen! Eikä kyllä! Miten muka? Kotoa vinttikammaristako sen joku oli esille käynyt kaivamassa? Miksei hänelle koskaan kerrottu mitään! Epistä!

Erkki huokaisi helpotuksesta Volvon keinahdellessa pois pihasta. Edellisen päivän tapahtumissa riitti pureskelemista. Vaan eipä se untakaan ollut, Tuulan ilmestyminen. Ihan todellisesti, ihan aikuisten oikeesti alasti oli istuttu vierekkäin saunan hämärässä, kirmattu avantoon kilpaa kiljuen, ja mikä ihme lienee laittanut vielä hankeen lumienkeleiden tekoonkin heittäytymään. 
Tuulan kanssa se vaan oli käynyt niin luonteikkaasti, kaikki. 
Aamulla Mäkisen pojan pirssiä odotellessa ehdittiin alustavasti sopia jo joulun vietosta yhdessä Erkin torpassa.
-Ne kyllä kylällä kohta sitten puhuvat,  hän oli varoittanut.  -Täällä on kuule kuusillakin korvat sekä silmät
Tuulalta tuli vastaukseksi se tutuksi käynyt, helisevän kirkas, hyrskyvä naurunsa. Ihan sama, puhuisivat kuinka puhuisivat. Pysyisivätpä ainakin muut kosiomiehet loitolla, kun Erkistä tietäisivät selittelemättäkin.

Nykyhetkeen itsensä ravistellen Erkki könysi yläkerrasta läppärin tuvan pöydälle. Ensin huvit, sitten työt. Palkka ei enkeleitä lumihankeen tekemällä, saati jouluenkeleistä haaveilemalla tullut.
Toisaalta tulisiko tuo kohta enää mitenkään? Pomon sähköposti piti lukea kaksi kertaa, ennenkuin asian suostui tajuamaan. Firmalla meni huonosti, Pomo ilmoitti pahoitellen. YT-neuvottelut siinsi horisontissa. Sitä ennen hän nyt kuitenkin kysäisi, näin epävirallisesti, Erkin mielipidettä. Halttu ja Nieminen olivat hyppäämässä varhennetulle eläkkeelle, jopa tyytyväisyyttä vannoen. Vaan vielä piti vähintään yksi mies irrottaa, pahimmassa tapauksessa kaksikin. Eli ei Erkillä sattumoisin mitään piiloteltuja haaveita tulevaisuuden suhteen ollut? Toteuttamattomia ammattiunelmia? Jos Erkki vaikka pistäisi pystyyn oman toiminimen tai firman, niin ainahan jotain pientä konsulttikeikkaa toki tilattaisiin mahdollista elpyvää kysyntää paikkaamaan. 

Toteuttamattomia ammattiunelmia? Tulevaisuuden haaveita? Kylmät väreet kiitivät Erkin selkärankaa pitkin, nostattivat karvat käsivarsissa koholleen. Ei helvetti, juuri tästähän he olivat viime yönä Tuulan kanssa puhuneet, pitkään sekä hartaasti! Miten mukavaa olisi heittäytyä pois kaupungin oravanpyörästä. Kämpän voisi vuokrata, tai miksei suoraan jopa myydä. Niillä rahoilla elelisi maalla nuukasti kauan.
Juhola taas... Sehän jaksoi jatkuvasti kysellä joko Erkki tulisi bisneksiin mukaan: mökkitalkkari-yleismiehelle piisaisi puuhaa, eikä talvisinkaan ihan jouten tarvitsisi olla. Ja jos tarvitsisi, niin ainahan kesti pilkillä jokusen päivän istuskella. Tai jos...

Juhola vastasi heti ensimmäisestä pirauksesta. Erkki erotti linjalta kirjaston vanhan konttorituolin narinan, kun Juhola pyöräytteli puolikkaita kierroksia. Niin se teki aina pohdiskellessaan suuria asioita, kuten asian itse ilmaisi.
-Joo, näin me kuule tehdään. Heti enstilassa. Minä ilmotan tilitoimistoon, että tietävät ootella siellä. Rustaatte paperit samantien. Pistät sille firmalles nimeksi minkä lystäät, vaikka Tuulan Tuvat, hahhaa! Joo, totta hitossa kuulin, olit jouluenkelin kanssa hangessa paininut, saakelin sonni! Vaan hiljaisissa vesissä ne isot kalat, ja silleen... Vaan et nyt ala sitä laajennusta siellä heti piirtään torppaas, Variskalliolla pystyttävät vanhaa hirskehikkoa harjoittelutyönään, vesikatto viimeistä ruuvia vailla. Asut siinä enstalven, ellet kirkolta jotain vuokrayksiötä halvalla, tai valmista kortteeria naiseltas... Nääs vaikka uittasit rakennustarkastajaa kuinka avannossa, tai sen avannossa itteäs kastasit, niin minä rakennuslautakunnan puheenjohtajana ikävästi sinua muistutan rantarakentamisen rajoituksista. Saattaa tulla lääniin asti kierros niillä papereilla, me ei voida sille minkä. Vaan meneehän se Lahtimaan torppa kesäpaikkana silti, sitä mikään kiellä.

Puhelun jälkeen Erkki jäi ajatuksissaan tuijottamaan ulos ikkunasta, hiljalleen sakenevaan lumisateeseen. Valo taittoi märästä lasista, tanssitti isoja hiutaleita kuin tuuli pieniä enkeleitä. Taaempaa lasi peilasi epäselvästi miehen kasvoja, hänen omiaan, kaikkine iän tuomine uurteineen ja juonteineen. 
Olkoot, yhdessä vaikka avantoon asti! Kerranhan täällä vain elettiin, eikä silloinkaan ikuisesti. Ehtisihän sinne kaupunkiin ihmettelemään sitten myöhemminkin, jos maalla karahtaisi turvallisen rantalaiturin sijasta karikkoon, se Tuulan kanssa yhteinen elämänpursi.