k%C3%A4nnykuvat%20241.jpg

Tänään päivä on jo vihdoin kääntynyt kohti valoa vuoden pimeimpään hetkeen verrattuna. Ehkä ulkona vallitsevan, välillä ikuiselta tuntuvan harmauden tilalle vielä joskus tulee kuvan kaltainen kirkkaus, jota harvinaisuutta myös auringoksi kutsutaan. Minuutti kerrallaan mennään kevääseen. -Tosin kaikilla osin maata ei ole tullut sitä talveakaan, vaikka pohjoisessa on käsittämättömän kylmä.

Toivottavasti kaikkien pyhät ovat menneet rauhaisissa merkeissä, vaikka todennäköisesti kaikenlaista pientä draamaa on monessa perheessä nähtykin. Viisaan Naisen ja Miehen vapaat joka tapauksessa ovat sujuneet varsin laiskanpulskeasti. Toinen on jalastaan yhä rampa, ja toinen olkapäästään romu, niin haaveet laavuretkistä sun muista piti unohtaa. Enemmän on viihdytty sohvan syvyyksissä sekä saunan lauteilla - sekä sängyssä, kun saa nukkua kellosta välittämättä. No, käytännössähän tämä tarkoittaa nukkumaan klo 9 ja aamukahville klo 6 - rytmistään on paha irrota.

Totta kai on syötykin. Hyvin. Lohdutukseksi niille, joita kyrsii toinen toistaan hienompien kattausten katselu muiden somesivuilla sekä lehdissä laitettakoon tähän pari kuvaa Todellisesta Elämästä. 
 

20201222_170547.jpg

Eli Juhlakala ja Jouluhalko, Viisaan Naisen tyyliin. Mies ilmaisi olevansa erittäin vaikuttunut, kun kääretorttua ei tällä kertaa tarvinnut naamioida vaniljarahkavaahdolla epämääräiseksi, epämääräisen neliön malliseksi keoksi. Pistettiin kuitenkin oikein kahvikupit pöytään, ihan aitoa Lomonosovia (sitä siirtokuvin koristeltua arkimallia, kierrätettyä).

20201226_135508.jpg

Mutta hei! Jouluextrassa Anneli pääsee paljon parempiin pitoihin ja loistokkaampaan ruokasaliin! Siirtykäämme siis mekin sinne.

ERKKI-ENON EKOLOGISET OPETUKSET - JOULUEXTRA OSA 2.

Annelia värisytti tuntemattoman pelastajan osoittaessa taskulampun valokiilan tavoittamaa, törmäyksen aiheuttanutta kaurisparkaa penkalla. Onneksi mies otti tilanteen haltuunsa selittäen, kuinka soittaisi nyt heti paikallisen riistanhoitoyhdistyksen väen hakemaan kauriin pois, ja hinausauton. Ottipa jopa kännykällään huolellisesti kuvat tilanteesta vakuutusyhtiötä varten. 
-Valitettavasti tällä autolla ei nyt kyllä enää matkaa jatketa,  tuntematon totesi pahoitellen.  -Toisen ajovaloumpion lasi on rikki, tuo lokasuojakin vaikuttaa vaurioituneelta. Pahoin pelkään, että rouvan matka katkesi nyt tähän. Tai siis, tietenkin voin viedä teidät tästä eteenpäin, mutta bussit taitavat olla harvassa. Seuraavassa kaupungissa on toki hotelli, tosin en ole varma onko sekään auki. Ehkä teitä jo odotetaan, ja joku voi noutaa?
-Neiti,  Anneli henkäisi kietoen takkia tiukemmin ympärilleen.  -Minä olen ihan neiti. Ja minua saa sinutella. Eikä kukaan odota missään, olin menossa viettämään joulua kylpylään, kun kotonakaan...Mutta en haluaisi olla vaivaksi, tämä on hirvittävän kiusallista: teitä varmaan jo perhe kaipaa kotiin, ja nyt tuli tällaista viivytystä.
Mies huokaisi, jotenkin surumielisesti. Veti sitten hansikkaan pois ojentaen kättään.
-No, jos tässä sitten sinunkaupat tehtäisiin. Martti Metsälä, hauska tutustua, joskin näin ikävissä merkeissä. Ihan yksinäinen joulu se on minullakin, juuri olen hautausmaalta vaimon haudalta tulossa. Mitäs sitä leskimies muuta, kun kotona ei ketään enää ole. Lapsetkin aikuisia, kaukana maailmalla.

Anneli laski kainosti sormensa Martin suureen kämmeneen. Ja miksipä ei olisi, vaikuttihan Martti kaikin tavoin herrasmieheltä. Sellaiselta, jollaisia harvoin edes tapasi! Annelin sieraimet värisivät Range Roverin lämmössä. Ah, mitä partavettä! Ei takuulla marketin tarjoushyllystä. Jopa mittaritaulun hennossa valonkajossa saattoi salaa vilkuillen päätellä, etteivät Martin vaatteetkaan olleet mistään halpahallista tai Prismasta. Kyllä hän tunnisti laadukkaan tweedpuvun ja Barbourin öljykangastakin, huolella kiillotetut kengät ja parempaa nahkaa olevat sormikkaat. Martti käytti jopa huopahattua. Ah, mikä eleganssi! Ei paljon tullut mieleen muistella ikuisissa lököverkkareissaan raahustavaa Erkkiä, saati mainita miehestä mitään. Tässä oli tarjolla jotain paljon parempaa! Nämä kortit kannatti nyt selvästi katsoa, ja pelata huolella. Elämä saattaisi hyvässä tapauksessa kääntyä aivan uuteen suuntaan. 

Kursailtuaan soveliaan määrän Anneli oli suostunut Martin tarjoukseen tehdä miehelle seuraa jouluaterialle. Toki vasta annettuaan Martin vuolaasti vakuutella, että tietenkin ilman mitään taka-ajatuksia: Annelin seura nyt vain tekisi miehen illasta paljon vähemmän raskaan, he kaksi yksinäistä ihmistä voisivat toistensa seurassa hetkeksi unohtaa yksinäisyytensä. Iso talo tuntui usein kolkolta ja tyhjältä omineen. Kodinhoitaja kattaisi kyllä kahdelle, ruokaa riittäisi takuuvarmasti. 
Kodinhoitajan mainitseminen sai Annelin ihon suorastaan kihelmöimään. Tämä ei voinut olla totta! Millaisella miehellä oli varaa kodinhoitajaan? Aivan takuulla tutustumisen arvoisella, se oli varmaa, jos mikä. 

Anneli ei ollut uskoa onneaan todeksi auton kääntyessä pitkälle koivukujalle, ja kaartaessa ison, valkeaksi rapatun talon eteen. Jalkoja suorastaan heikotti noustessa jykevien pylväiden välisiä portaita kohti leveää, tummaa ovea. Laattalattiaisessa, avarassa hallissa hän joutui painamaan salaa kynnet kämmeneensä varmistaakseen olevansa hereillä, eikä näkevänsä vain unta. Tämähän oli kuin suoraan sadusta! Tai englantilaisesta kartanosta!
Martti tuntui vaistoavan Annelin hämmennyksen kiirehtien anteeksipyytävästi selittämään nyt vain sattumoisin olevansa parantumaton romantikko sekä englantilaisen, menneen maailman tyylin ihailija. Niinpä hän oli sisustanut kotinsa sen mukaisesti. Toivottavasti Anneli tykkäisi, huoneestaankin. Sillä aikaa kun vieras vaihtaisi ylleen jotain mukavampaa Martti käväisisi keittiössä pyytämässä kodinhoitajaa kattamaan saliin kahdelle syöjälle. Helena voisi varmaan sen jälkeen lähteä kotiin, isäntä suoriutuisi kyllä tarjoilemisesta.

Annelilta karkasi pieni, hysteerinen hihitys oven sulkeuduttua toisen kerroksen vierashuoneessa takanaan. Ai että toivottavasti hän tykkäsi? Kuka nainen nyt muka ei olisi mielellään majoittunut suunnilleen yksiön kokoiseen, ylellisesti kalustettuun huoneeseen? Kurkkaus kylpyhuoneeseen suorastaan kruunasi kaiken. Tassuallas, pehmeät matot, peilipöydällä korissa kylpytuotteita sekä kosteusvoiteita, ja ties mitä. Pyyhkeitä ei tarvinnut edes koskettaa tietääkseen miten pehmeän kuohkeita ne olisivat. Entä sitten leveä pylvässänky satiinilakanoineen? Aah! Nyt piti pitää kieli keskellä suuta ja viedä homma kotiin, niin tämä kaikki voisi vielä joskus olla hänen!

Viittätoista minuuttia myöhemmin Anneli laskeutui harkitun hitaasti alas portaita parhaimmassa mukaan tulleessa mekossaan ja piikkikorkoavokkaissa, kevyesti meikkinsä korjailleena. Martin katseessa oli selvää ihailua miehen ohjatessa hänet kynttilöin valaistuun ruokasalin pitkään pöytään. Eipä silti, kyllä Marttiakin kehtasi katsella. Harvoin enää näki luontevasti pukua käyttäviä miehiä. Varsinkaan tuollaisia, joista huokui vastustamatonta, iän mukanaan tuomaa Sean Connery -charmia. Vienosti kiitokseksi hymyillen Anneli antoi Martin auttaa tuolin alleen, ja kaataa itselleen viiniä jalalliseen kristallilasiin. Lautasliinat olivat epäilemättä aitoa pellavaa, lautasliinarenkaat sekä aterimet raskasta, vanhaa hopeaa. Lautasia Anneli ei tunnistanut, mutta tuskin nekään halvinta posliinia olivat, ehei.
-Malja uudelle, yllättäen alkaneelle, toivottavasti antoisaksi muodostuneelle ystävyydellemme!  Martti toivotti ojentaen lasiaan skoolaukseen. Kristallin kilahdus osui suoraan Annelin sydämeen, täytti sen autuaalla onnen tunteella.