P1080182.jpg

Vuosi vaihtui, ja pauke oli taas helvetillinen. Osittain samasta syystä ehkä aamupäivällä lenkkeillessä näkyi melko vähän muita ihmisiä. 
Tässä iässä ja elämän vaiheessa harvemmin jaksaa innostua mistään kalenterin mukaan juhlimisesta. Hyvä niin.

Alkavan vuoden harmauteen tuo toiveikkuutta ehkä hivenen kaikille koronarokotusten aloittaminen. Viisas Nainen kuuluu samaan, suureen "ehkä joskus sitten" massaan piikittämisen suhteen. Terveydenhuollon henkilöstön sijoittaminen kärkipäähän jonossa on ymmärrettävää. Sen sijaan käsite "riskiryhmäläiset" jää himmeämmin hahmotettavaksi. Herää myös ikuinen pohdinta hoidettavien priorisoinnista. Onko tosiaan järjellisempää rokottaa 92-vuotias, jo muissa maailmoissa elävä monisairas dementikko, kuin se lähikaupan 35-vuotias yh-kassa?  Entä poliisit ja koronapotilaita kuskaamaan joutuvat taksikuskit? Opettajat?

Pelko on tunnetusti aseista vahvin, ja taisteluväsymys tunnetusti pitkittyneissä kriiseissä vaarallisin. Sen tulon on jo saanut huomata. Ihmiset väsyvät, hermot kiristyvät. Jokainen voi olla vihollinen. Entä jos juuri minä tartutan työpaikalla tai kotona muut? Onko kurkku kipeä, viluttaako väsymys vai tuloillaan oleva tauti? Ei tee mieli edes kuvitella millaiset vaikutukset tällä kaikella tulee olemaan ns pitkässä juoksussa.

Tai ehkä vähän kuitenkin... Tänään nimittäin siirrymme seuraamaan aivan uuden sankarin seikkailuja. Ilvesvaaralla talvehditaan turvassa, ja samoja maisemia kohti suunnataan taas. On koittanut jo kevättalvi, maailman muutokset ravistelevat ihmisiä monella tavoin. Niin myös päähenkilöämme.
 

itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4%20055.jp

ANNO DOMINI - OSA 1. KORPPI

Korppi kallisti päätään kuusen latvuksessa. Sen mustat nappisilmät seurasivat tarkkaavaisesti iltaa kohti hämärtyvässä, autiossa maisemassa hakkuuaukean laitaan metsän siimeksestä ilmestynyttä hahmoa. Jotain salamyhkäistä miehen liikkeissä oli, varovaistakin. Metsästäjä se ei kuitenkaan ollut, ase olalta puuttui. Seisahduttuaan hetkeksi vielä katselemaan ympärilleen mies lähti päättäväisesti harppomaan aukean reunaa, kohti risukon keskeltä kohoavaa suurta, rosoista kivenlohkaretta.

Lohkareen vierelle päästyään tummiin pukeutunut vieras laski repun selästään, aukoi liepeet, ja ojentautui taas vilkuilemaan maisemaa. Kädet taikoivat kenttälapion täyteen pituuteensa, terä iskeytyi routaiseen maahan kerran toisensa jälkeen aivan kiven kupeessa. Työ ei kestänyt kauan. Hetken kuluttua mies pudottautui polvilleen, kurotti puoliksi pois korpin näkyviltä. Noustessaan taas seisomaan miehellä oli kädessään jotain muovista eväslaatikkoa muistuttavaa. Korppi tiesi kyllä, monet vuodet retkeilijöitä seuraten olivat opettaneet sen tunnistamaan kaiken ruokaan vähänkään viittaavan. Harmi vain mies ei tuntunut olevan nälkäinen, vaan sujautti löytönsä nopeasti repun uumeniin. Taiteltu lapio seurasi, sitten sormet haparoivat hätäisen oloisesti liepukkeet uudelleen kiinni.
Hahmo katosi metsän pimentoon yhtä yllättäen kuin oli saapunutkin. Hiljalleen sateleva lumi peittäisi aamuun mennessä viimeisetkin jäljet. Korppi päästi pienen pettyneen naksahduksen, oikoi siipiään laiskasti. Uteliaana lintuna se heittäytyi lentoon oksaltaan. 

Miestä oli helppo seurata. Korppi liiteli laiskasti suon reunaan saakka. Aina sinne asti, mistä näki miehen suunnan. Tukkitien päähän pysäköityyn autoon se menisi, mihin muuallekaan. Mikä lie, muukalainen. Korppi menetti kiinnostuksensa, heitti itsensä pudotukseen, ja palasi tutulle oksalleen kuusen katveisiin. Ihmiset... Kuka niitä saattoi ymmärtää!

Kaarlo tunsi kuinka hiki kihosi selkään, liimasi paidan kiinni ihoon. Kunto oli päässyt talven aikana pahasti rapistumaan. Tai saattoi siinä olla muutakin, se hänen oli pakko myöntää harpottuaan vihdoin hakkuujätteiden keskellä kompuroiden päämääräänsä. Paikka oli valittu huolella, pitkän pohdinnan jälkeen. Metsät saatettiin kaataa, rakennukset purkaa, vaan jo valmiiksi raiskattuun maisemaan kukaan tuskin kajosi. Isoja kivenjärkäleitä harvemmin siirreltiin, ne pysyivät paikoillaan. Mihinkään kännykän koordinaatteihin ei kannattanut luottaa näin tärkeässä asiassa. Nyt ei saanut jättää jälkiä, ei ainoatakaan mahdollisuutta liittää kätköä häneen millään teleseurannalla.

Kädet tuppasivat vapisemaan, jäinen maa pisti hanttiin. Kevät teki vasta tuloaan, mutta kun ei ollut aikaa odottaa enää yhtään. Tapahtumat olivat lähteneet etenemään odotettua nopeammin. Vaikka toisaalta, olihan hän tiennyt jo vuoden vaihtuessa miten tässä kävisi. Rinnasta kohosi syvä helpotuksen huokaus sormien tavoittaessa marraskuussa piilotetun laatikon. Pikaisella vilkaisulla kansi vaikutti ehjältä. Sisällön ehtisi tarkistaa myöhemmin, turvallisemmassa paikassa. 

Avain osui virtalukkoon vasta toisella yrittämällä, kapealla tukkitiellä kääntäminen vaati hermoja kiristävän kauan vekslaamista. Lopulta mersun keula kuitenkin osoitti oikeaan suuntaan, leveämmälle väylälle päästyä saattoi painaa kaasua reippaammin. Piti vain muistaa nyt visusti noudattaa nopeusrajoituksia, ettei joutuisi poliisin pysäyttämäksi. Enää muutama päivä, ja kaikki järjestyisi. Siihen asti piti jaksaa pitää kieli keskellä suuta, ja pysytellä nuoralla putoamatta.

Suunnitelma oli alkanut itää Kaarlon mielessä jo syyskesästä. Heti, kun kävi selväksi, ettei koronasta mihinkään päästy. Firma menisi konkurssiin viimeistään, kun valtiovallan asettama kielto lakkaisi. Enää oli kysymys siitä, kuinka kauan kannatti edes yrittää pyristellä vastaan. 
Ilman Annabellaa Kaarlo olisi antanut mennä jo aikoja takaperin. Lyönyt reilusti hanskat tiskiin, myöntänyt tappionsa. Niellyt katkerasti irvistäen sen häpeän, mikä isosisän perustaman firman lopettamisesta seuraisi. Suomalainen mies kesti kyllä, istui aikansa saunan lauteilla, kumosi muutaman kossun, ja nousi taas jaloilleen krapulan hälvettyä. Ainahan sitä jotain keksisi, terve ihminen. Ja jos ei keksisi, jäisi työttömyysputkeen odottelemaan eläkkeelle pääsyä. Onneksi kirjanpitäjä oli huolehtinut, että tuli maksettua nekin ajallaan odottelemaan vanhuuttaan, reilussa määrin. 

Vaan kun Annabella oli tehnyt, mitä oli tehnyt. Gambian reissuista se oli alkanut jokunen vuosi sitten. Niitä seurasi toinen toistaan ihmeellisempiä selityksiä "tyttöjen" kanssa tehtävistä lomamatkoista, tuli uusia harrastuksia, tuli ties mitä. -Se totuuskin julki yksityisetsivän raportista. Mikä lie keski-iän kriisi tai kotirouvasyndrooma Annabellaan iskenyt, sitä Kaarlo ei osannut sanoa. Pitkä, nuoruudessa solmittu avioliitto joka tapauksessa lakkasi painamasta vaakassa, Kaarlo kelpaamasta petikaveriksi. Annabella pyöriskeli mieluummin vieraissa lakanoissa, nuorempien sekä tummemmaksi paahtuneempien rattopoikiensa kanssa. Suomen valtio kun kuskasi niitä tänne hänen verorahoillaan loisimaan, ja sellaistahan tosimies ei voinut sulattaa, vaikka pettävälle vaimolle vielä voisi jotenkin anteeksi antaakin.

Kaarlo piti niin sanotusti mölyt mahassaan. Isoja asioita kannatti mietiskellä rauhassa, harkita tarkoin. Koronan myötä suunnitelma alkoi hahmottua. Hioitua kuin kaunein timantti. Jos kaikki onnistuisi, hän pääsisi pakoon firman konkurssin tuottamaa häpeää, saisi siivottua jäljet edes kutakuinkin kunniallisesti, ja tarjoiltua kostonsa Annabellalle oikein viimeisen päälle suurelta lautaselta.