P1100383.jpg

Vanhoja naistenlehtiä sohvan pohjalla lukiessa piirtyi kuva siitä, mitä naisen piti olla 60-luvulla. Mainokset varsinkin kertovat aina paljon maailmasta, jossa kulloinkin eletään. Vuonna 1965 rouva Tyyne Muhonen Joensuusta luotti pulsaattorikoneessaan Suno pyykkipulveriin, kasvoille levitettiin Bellavitaa sekä Tokalonia, kainaloon Mum roll-on deodoranttia. Keittiöön sekä kesäkiharoihin annettiin neuvoja. Esiteltiin suuren maailman hienoja naisia.

Kauas on tultu noista ajoista. Nykynainen on enemmän uhmakas, itsenäinen Punahilkan päivitetty versio, kuin tornissaan avuttomana ritaria odottava aatelisneito, tai sulokas, vieno kaunotar, jonka hartain toive on päästä neidistä rouvaksi.
Vaan yhä vielä meillä ihannoidaan hienoja leidejä, tarjotaan mallia siitä, millainen on Todellinen Nainen. Prinsessa Dianan kuolemasta on jo kauan, mutta ikoninen tyyli ei unohdu. 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/prinsessa-diana-kohautti-vuonna-1994-ikonisessa-kostomekossaan-some-villiintyi-kun-rinnalle-ilmestyi-tyylinayte-herttuatar-camillalta/8028418#gs.pwsnq3

Viisaan Naisen sivupersoona, Agentti 010, hallitsee tämänkin tyylin - kuten kaiken muunkin. Tietty. 
Meillä tätä kolttua tosin ei kutsuta kostomekoksi vaan se palvelee saunan jälkeen keittiönpöytätreffeillä. On nopea vetää päälle, ja joustaa mukavasti, vaikka söisi enemmänkin. 
Kuka edes kaipaa aitoja timantteja tai muita helyjä kaulalleen, kun halvempi rihkama ajaa saman asian? 
Miehen Raybanit taas, ne säästävät kivasti meikkaamisen vaivalta valokuvissa, ja kierrätyksenä tullut minkkihattu antaa pientä elitististä sävyä (sen lisäksi, että hattu pelastaa aina kätevästi hiusten kampaamiselta).

Mutta hei! Kyllä tällä Dianalle ja Camillalle pärjää! Jos ei ihan Voguen kanteen pääse, ja ET:lle saattaa olla liian karua kamaa, niin mitä väliä? 

IMG_20210106_172749.jpg

Enää ei tarvita kuin paraneva olkapää, ja Mies kohta tuolta tien päältä kotiin pitkille vapaille. Sitä - ja siitä - on tavallisen naisen elämän onni tehty, ei prinssipuolisosta. Jokainen saa olla ihan oman elämänsä kuningatar koska tahtoo. 

ANNO DOMINI Osa 3. SUUNNITELMA

Sairaalan kolkosti kaikuvilla käytävillä suunnitelma sitten oli alkanut hiljalleen kehittyä Kaarlon mielessä. Sitä oli hiottu muutaman kierroksen verran golfkentällä Taipaleen kanssa vielä kiertäen. Taipale lupasi laitella sellaiset paperit, ettei mitään: Annabella ei pääsisi Jänönkäpäläjärven metsäpalstaan käsiksi millään keinoin. Lepistön allekirjoitus tyhjissä arkeissa jo oli, kyllä se riittäisi. Samaan vaivaan Taipale täytteli avioeron vaatimat osituslaskelmat odottelemaan. Enää pitäisi keksiä kuinka Annabella ei erossa ryöväisi kassaa tyhjäksi.

Korona ratkaisi asian. Heti, kun tilausajoliikenne rysähti seisahduksiin ja rahaa lakkasi virtaamasta Kaarlo tajusi, että nyt mentiin kylmää kyytiä kohti konkurssia. Reilu vuosi takaperin tilatut kaksi uutta bussia olivat vasta tulleet, ja seisoivat ajamattomina tallilla. Jos korona ja etäkoulu ja kaikki jatkuisi kesään saakka, mikään ei enää pelastaisi firmaa.  Talo luisuisi nuijan alle sekin.

Talo niin… Kaarlo hymähti itsekseen kääntäessään suihkun suuremmalle. Muutaman ensimmäisen vuoden Annabella jaksoi kulkea Raharinteen tontilla nenä pystyssä, ja lekotella vielä leuhkemmin pikku bikineissä uima-altaan reunan lepotuolissa. Sitten alkoi taas valitus. Yhteinen elonpolku muuttui ruusun tuoksuisilla niityillä käsi kädessä kirmailusta lopullisesti kivikoissa kompuroinniksi. Kemikalion tiski vaihtoi osakkuuteen lounasbaarissa, ja kukapa muukaan haaveet rahoitti, ellei Kaarlo. Annabella meni omia menojaan, Kaarlo omiaan. Vaan yhdessä pysyttiin. Kaarlo ei jaksanut muilta murheiltaan paneutua eroa miettimään, Annabella taasen ei tahtonut luopua makeasta elämästään eikä asemastaan paikkakunnan kermassa.

Vaan kohta olisi pakko, hah! Kaarlon suu kaartui häijyyn hymyyn autotalliin jemmattua rahalaatikkoa ajatellessa. Hän oli Taipaleen neuvosta alkanut pistää seteleitä sivuun heti Lepistön luona käynnin jälkeen. Jänönkäpäläjärven palstan ajattelemisesta tuli ankeiden päivien pakopaikka, sitä saattoi kuvitella kuinka joskus vielä haistattaisi pitkät Annabellalle ja kaikelle ja kaikille, ja häipyisi Ilvesvaaralle korpeen paksu pinkka povitaskussa. Heittäisi helvetti siellä nuotioon heti joka ikisen luottokortin, viskaisi kännykän järveen. Pistäisi viimeiseksi tilit tyhjiksi saamisistaan, euron tarkkuudella. Antaisi Taipaleen hoitaa konkurssipesää, se laskuttaisi härskisti minkä irti suinkin saisi. Miehiä kävi sääliksi, mutta muutama pääsisi suoraan eläkeputkeen, nuoremmat toivottavasti jonkun muun yhtiön leipiin.

Lepistö oli haudattu pari kuukautta sairaalalla käynnin jälkeen. Arkisesti kello 14.00, he Taipaleen kanssa ainoina saattajina. Pappi puhui, niin kuin ne aina vieraasta ihmisestä vain osasivat, mahdollisimman kauniisti ja lyhyesti. Kahvit mentiin juomaan Taipaleen toimistoon. Samalla Kaarlo vetäisi lennokkaan nimikirjoituksensa vielä viimeisiin papereihin. Päällimmäiseksi avioerohakemukseen. Annabella saisi sen postissa, jahka hän itse olisi jo mennyt.

Enää piti käydä oman firman konttorilla. Jättää hyvästit. Miesten kanssa puhuessa nosti palaa kurkkuun, piti pyyhkäistä silmäkulmia pariin kertaan. Totisena kuuntelevassa joukossa pari kättä samalla tapaa, oli sentään kuljettu yhteistä matkaa kauan. Kaarlo jakoi kaikille reilusti konjakkipullot, sanoi ettei paljon lämmittäisi, mutta kai se vitutusta vähän saattaisi pehmentää,  sopivasti annosteltuna. Palkat maksettaisiin niin kauan kuin kassasta löytyi nostettavaa. Neuvosen Ulla, taloussihteeri, jatkaisi tästä tilitoimiston ja Taipaleen lakiasiantoimiston kanssa eteenpäin. Toivottaisiin nyt vaan, että joku isompi liikennöitsijä kiinnostuisi ostamaan heidät nopeassa tahdissa, ehkä kaikilla työt kuitenkin jatkuisi.

Kaarlo ei kääntynyt enää katsomaan taakseen kurvatessaan Annabellan mersulla viimeistä kertaa hallin pihasta tielle. Vaimon vaatimuksesta sekin ostettu, muu ei kelvannut. Kun kerran Kaarlollakin samanlainen oli ja niin edelleen. No, Kaarlon kärryn leasingit loppuisivat heti huomenna, se odotteli jo liikkeessä seuraavaa omistajaa. Onneksi Annabella jätti aina huolloista huolehtimiset sun muut hänelle, sitä tekosyytä hyödyksi käyttäen hän oli tyynen rauhallisesti ottanut molemmat avaimet, kaikki paperit, ja firmalla käydessään tyhjentänyt kaiken Annabellalle kuuluvan jätesäkkiin. Kaarlo oli auton ostanut omiin nimiinsä, joten turha olisi varkaaksi syyttää, jos hän nyt omansa myisi.

Malttamattomuus souti Kaarlon suonissa, pisti painamaan kaasua. Ilvesvaaralle, Jänönkäpäläjärven mökille ei tarvitsisi kauaa enää haaveilla pääsevänsä. Kohta, ihan kohta, alkaisi uusi, parempi elämä.

KUVAT: Taulu: We don´t serve wolves anymore, Taru Kurki
              Daami: Agentti 010