Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Koulun vaikutuksesta sukupuolirooleihin ja niiden muokkautumiseen kirjoitetaan sekä puhutaan nyt paljon. Oikein!

https://yle.fi/uutiset/3-10393944

Tässä maailmassa, jossa elämme, pitäisi jo itsestäänselvää olla, ettei ihmistä pakoteta tiettyyn muottiin. Viisaan Naisen kouluajat kirskuttavat tältä osin hampaita edelleen. Niin sukupuolen mukaan säädeltyjä ne olivat. Ei kyselty mikä kiinnostaa, vaan survottiin laatikkoon. Poikien elämä vaikutti paljon mielenkiintoisemmalta, mutta ei. Ei missään tapauksessa. Tytöt kipittivät kiltisti liikuntatunneilla tamburiinin tahtiin. Muistattehan painajaisissanne yhä sen askel, askel, hyppy! ja siniset voimistelupuvut? Puutöihin haikailijat väänsivät kiltisti itku kurkussa ompelukoneen ääressä kaikille samanlaisia kolttuja. Ja niin edelleen. 

Ammatinvalinnanohjaajan kanssa piti täyttää hakupaperit seuraavalle kouluasteelle. Viisaan Naisen ko henkilö oli sitä täydellisintä tätityyppiä: puolihame, paitapusero, keskiruskeat sukkahousut, järkevät matalat kengät, ja tiukka permanentti - plus yhtä tiukat mielipiteet siitä, mitkä ovat tytöille soveliaita ammatteja. Jep, ainoastaan ne naisvaltaiset, tietty.
Lopputulos oli huono. Viisas Nainen meni kyllä puolipakotettuna ammattikouluun kampaajalinjalle, eikä hakenut autonasentajaksi tahtonsa mukaisesti, mutta ei myöskään pysynyt valitussa moodissa kovinkaan montaa kuukautta. 

Mutta liian usein me vieläkin automaattisesti jämähdämme "valmiiksi annettuihin" rooleihin. Tästä muistutti nuoremman työtoverin kuivahkosävyinen toteamus Agentti 010 :sta ja siitä, kuinka Viisas Nainen on varmaan ainoa, joka vetää saunan jälkeen päälle pitkän iltapuvun. Meidät on tiukasti opetettu siihen, mikä on soveliasta, mikä ei - eli arkisin olkaamme ankeita, vain juhliin on lupa koreilla. Siis häh? Eikö jokaisen päivän voi ottaa juhlan kannalta? Koreilla vaikka vain itselleen, jos siltä tuntuu?

Näin ollen tuoreinta sukupolvea uusia, pieniä Viisaita Naisia on riemastuttavaa seurata. Siellä ei anneta luutuneiden, pölyisten asenteiden rajoittaa. Pienet tytöt tietävät, että tosi rinsessat voivat mitä vain: se, että leijailee pitsissä sekä paljeteissa ei estä mitenkään tähtäämästä palomieheksi tai pelastajaksi, tai ihan miksi tahansa. Nämä daamit ovat saaneet ympärilleen naisia, jotka osaavat ladata rynnäkkökiväärin, ampua itse ruokansa, leipoa, neuloa, luoda uraa - ja rakastaa. Mitä nyt ikinä keksivät tahtoakaan.
Toivottavasti ja varmaan myös oppivat kantamaan vastuun valinnoistaan, syyttämättä vastoinkäymisistä muita.

Ja millaisen perinnön Viisas Nainen Isotädin roolissaan näille rinsessoille sitten tahtoisi jättää, millaisena muistettavan? Ei ainakaan tylsänä ja tiukkapipoisena, vaan sellaisena, että korurasiaa penkoessaan pikkudaamit voisivat hihitellen muistella äitinsä tarinoita buutseista löytyneestä limestä, Isotädin joskus terävistäkin elämänkäänteistä, harrastuksista ja muista puuhista. Eli vaikka juurikin tälläisenä arki-illan rinsessana.

P1100427.jpg

No, tähän aiheeseen varmaan vielä palaamme: nuoremman sukupolven Viisas Nainen, näiden pikkurinsessojen äiti, on luvannut valottaa asiaa omalta osaltaan vielä joskus. 
Sitä odotellessamme poiketkamme katsomaan kuinka Kaarlon asettuminen Jänönkäpäläjärven rantaan sujuu. Siellähän ei tarvitse välittää lumimyrskyistä pakkasista, koska kevät tekee jo tuloaan hyvää vauhtia.

Osa 5. ANNO DOMINI

Haaveiltuaan uudesta elämästä Ilvesvaaralla ties kuinka monta iltaa Kaarlo muisti palstan paperille piirretyt muodot ulkoa. Järvi muodosti nimensä mukaisesti tästä toisesta päästään melkein kuin jäniksenkäpälän varpaineen kaikkineen. Vastarannalla kohosi Ilvesvaara, joten hänestä vasemmalla ulos järveen häämöttävät niemennokat olivat juuri niitä varpaita. Mukavia mökin paikkoja, mikäli järven rantaan olisi vielä saanut rakentaa. Nyt se tuskin oli enää sallittua.

Vaikka Lepistö oli aikoinaan ostanut oman piilopirttinsä kuivalta maalta, siihenkin kuului tämä pieni kaistale rantaa. Matalan venevajan tapaisessa, ovettomassa suojassa lepäsi teloilla ties kuinka vanha lasikuituinen soutuvene, airot tallessa seinällä. Vieressä roikkui ruttuinen katiska, johon Lepistöllä tuskin oli ollut kalastuslupaa. Kaarlo listasi perintöönsä myös pari mato-onkea, sekä parhaimmat päivänsä nähneet verkot, painoina haalistuneen punaiset mehukanisterit. Laiturin virkaa toimittamassa muutama vaivainen lauta kallistuneiden tolppiensa varassa, ruovikkoon piiloutuneina, kuten kai tarkoitus ollutkin.
No, niitä kaikkia hän tutkisi myöhemmin, paremmalla ajalla. Nyt piti aivan ensimmäiseksi saada kämppä, se Villa Anno Domi,  jonkinlaiseen yöpymiskuntoon, ettei tarvitsisi Pajeron penkille ahtautua.

Mökin avain löytyi nurkkalaudan alta. Lepistö ei ollut paljon hienostellut lyödessään ovenpieliin vankat raudat, ja niihin ison Abloy-lukon. Sisällä tosin tuntui vaikealta kuvitella varkaan sieltä mitään arvokasta löytävän. Ulko-ovi avautui pieneen eteisen tapaiseen, josta aukeni toisella puolella ovi suoraan saunaan, toisella asuinhuoneeseen. Lepistö ei toden totta ollut liioitellut kuvaillessaan kämpän varustetasoa. Suoraan vastakkaisella seinällä, huoneen perällä olevan ikkunan alla pöytä ja kaksi tuolia, pitkillä sivuilla sivusta vedettävä puusohva, sitä kohden yhtä vanha piironki. Varmaan alkuperäisen, jo kattonsa tiputtaneen mökin kalustoa. Kaiken kruunasi ovenpielestä alkava valurautakantinen, pelleiltään mustunut hökötys, josta ei äkkiseltään pystynyt sanomaan oliko se kamina vai hella.
Joku sisällä kuitenkin selvästi oli Lepistön jälkeen siivoillut. Suurimpia ainakin. Tai sitten hiiretkin kiersivät näin karut paikat. Ajatukselleen hymähtäen Kaarlo kumartui kahmaisemaan homeisen oloiset petivaatteet sohvasta. Niissä hän ei takuulla nukkuisi ainuttakaan yötä. Ilmapatja ja makuupussi riittäisivät kyllä, takin kietaisisi tyynyksi. Lakanoita kaipaavia yövieraita tänne tuskin eksyisi, saati kaivattiin. Ja vanha sissi nyt tarkenisi erinomaisesti niillä varusteilla katon alla, painuisi mittari yöllä pakkaselle kuinka monta astetta tahansa.

Pumppu kitisi ja natisi, alkoi kuitenkin pienen suostuttelun jälkeen sylkeä vettä saunalta haettuun ämpäriin. Lähdekaivon kansi vaikutti melko uudelta, vesi kirkkaalta. Hetken Kaarlo harkitsi lämmittävänsä kiukaan, mutta järki hannasi vastaan. Ties kuinka hormit savuttaisivat kosteuttaan. Parempi jättää sovinnolla seuraavaan päivään.  Nyt sai elää ilman kelloa sekä kalenteria, kyllä tästä hyvä tulisi ajan kanssa. Kahviveden kuumetessa primuskeittimen päällä hän katseli arkaa ylpeyttä tuntien valtakuntaansa.

Liiterin virkaa toimitti aaltopelleillä päältä suojattu  halkokasa kuusien katveessa. Siitä hän iltasella hakisi sylillisen, laittelisi tulet selvästi grillinä toimineeseen kaivonrenkaaseen. Polttaisi päätöksensä mukaisesti pankkikortit, käristäisi makkaraa tikussa koko paketillisen, haistattaisi pitkät paskat sekä pankeille, että kolesteroliarvojen seuraamiselle. Aamusella nousisi varhain, kiehauttaisi kunnon nokipannukahvit luonnon heräämistä kuulostellen. Rinteestä sai kahmaistua pari kourallista hiekkaa, jolla kuurata Lepistön pannun siihen mennessä säälliseen muotoon.

Eteisen naulakossa roikkuneet pilkkihaalarit ja vanhan sinisen rahtaritakin Kaarlo nosteli ulos tuulettumaan. Niissä hän ei ainakaan erottuisi paikallisista. Tai kävisi paremmin joka tapauksessa työttömästä automiehestä, jota raha harvemmin pääsi rasittamaan. Parempi kun pysyttelisi mahdollisimman tiukasti valitsemassaan uudessa roolissa, nykyajan vapaaherrana.