20210125_204849.jpg

Viron rajan sulkemisesta kirjoitettaessa on haastateltu nyt ahdinkoon joutuvia rakennusmiehiä. Peloteltu kuinka työmaat Kehä III sisäpuolella pysähtyvät työvoimapulaan. Suomalaisia on haukuttu laiskoiksi, kun eivät tahdo valua etelään töihin, ja siksi pakko ollut näitä naapurivaltion ahkerampia ottaa. 
Viisaalla Naisella entisenä rakennustyöläisenä on tästäkin hyvin painavaa huomautettavaa. Onko se laiskuutta vai tervettä järkeä, jos kirjapalkasta ei verojen jälkeen jää kuin nipinnapin asumiseen, ruokaan ja satojen kilometrien kotimatkan bensoihin rahaa? Vielä kun tuohon lasketaan mukaan välitysfirmojen kate, niin se on siinä. Eikä sinne raksalle edes enää nykyään mennä tuosta noin vain. Kaikenlaista korttia pitää olla lompakossa paksu nippu, ja jokainen niistä maksaa härskisti. 

Mikä koomisinta, Viron kautta tulevilta komennusmiehiltä näitä kortteja tai työterveyshuoltoakaan tuskin löytyy. -Sillä tuleehan sieltä paljon muutakin, alialiurakoitsijan leivissä. Vai luuletteko, että esimerkiksi Triplan työmaalle tehtiin virolaisia varten muslimien rukoushuone? Samasta syystä koronakaranteeneista on turha puhua. Kielitaidoton alialiurakoitsijan usbekki tai azerbaani tekee töitä joka päivä, jonka täällä on. 

No, ei se ole aina helppoa elämä suomalaisellakaan. Viisaan Naisen työviikko alkoi kaatuvilla tietojärjestelmillä, rikki paukahtavilla koneilla ja muilla herkuilla. Miehellä meni vielä paremmin. Työkaveri sössi taivaisella koreografialla Mieheltä etuhampaan helvaseen. Työnantajan vakuutus korvaa toki implantin tilalle, ja terveyskeskus repi jämät tänä aamuna ikenestä painamasta - mutta ettei ilo liian kauan olisi kestänyt, auto alkoi reistailla heti parkkipaikalla. 
Miehen reaktio puhelimessa juuri silloin teki kyllä suuren vaikutuksen. Volyymit eivät nousseet, kirosanojen määrä jäi vähään. Ehkä ollaan jo tultu kipurajan yli. 
Ja niinhän se on, kuten Viisaiden Naisten klaanin miespuoliset muistavat aina todeta: lupasiko joku muka, että tämä olisi helppoa? Niska kyyryssä kohti uusia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä!

Jep jep, ehkä se kertoo parhaiten millaisia onnen suuria suosikkeja ollaankaan... Tänään lienee pakko vetäistä vähintään puolen tunnin taijit mielen tasoitukseksi.

Mutta onhan lehdissä sentään ollut jotain ihan loistavia uutisia! Nyt on suurta muotia mustat silmänaluset! Hiphurraa!
Tämän muodin huipulla ratsastaakseen Viisas Nainen ei meikkiä tarvitse! Eikä kyllä ole koskaan tarvinnut myöskään Miss Martha, joka tässä paronittarena valmistautuu tapaamiseen Mannerheimin kanssa eräänä kesänä kerran. 
Hattu muuten on vähän harvinaisempaa vintageherkkua: ns. savupiippuhattu. 

markkinat15%20036%20%282%29.jpg

No, nyt vain odottelemaan, kuinka tummasilmäisenä Mies maailmalta loppuviikosta palaa, vai jääkö peräti tien poskeen. 
Ai että on mukavaa, kun aina sattuu ja tapahtuu... Parasta vain lähteä tästä Ilvesvaaran kevääseen. Lukijamääristä päätellen moni muukin tuntee tarvetta paeta hetkeksi todellisuutta. 

ANNO DOMINI OSA 11. VAARANPOHJA 

Seuraavan aamun herätys sai Kaarlon pulssin takomaan lähemmäs kahtasataa pelästyksestä. Mökin kulmalta kuuluva helvetinmoinen rytinä pisti hänet ponkaisemaan pystyyn niin vauhdilla, että jalat meinasivat makuupussiin sotkeentua. Siinä vaiheessa kun Kaarlo vihdoin kiroillen sai jalkansa saappaisiin, ja pääsi pihalle sekä nurkalle saakka synkeän näköinen kutsumaton vieras jo laitteli kärryn takalaitaa takaisin paikoilleen metsän laidassa. Useamman kymmenen vuotta takaperin parhaat päivänsä nähnyt traktori ronksotti tyhkäkäynnille, hytin ovi levällään.
Ja levällään maassa olivat tuomisetkin. Tyrmistyksestä sanattomana Kaarlo osasi vain hetken tuijottaa läjää sekalaista rangan pätkää.
-Toin nyt nämä puut, kun kuulin, että on tultu  tuntematon murahti.  -Siinä on seassa muutama paksumpi pölli, vaan halkomaan en ehtinyt. Kaissulla on kirvehes ittelläs, kyllä nämä kuivua ehtii, kun samantien pistelet pinolle. Saat syksymmällä parempaa halkoa, jos meinaat talveen saakka pysyä. 
Kaarlon vihdoin saadessa äänensä takaisin hintaa kyselläkseen mies heilautti rukkasen peittämää suurta kouraansa. Lepistö oli hoitanut maksupuolen. Ilmoittanut, että vanhalla sopimuksella mentäisiin, vaikka aika hänestä jättäisi. 

Siihen oli paha sanoa mitään. Varsinkaan, kun mies ei tuntunut olevan keskustelutuulella sen enempiä. Lampsi vain traktorilleen, kipusi hyttiin, läimäisi oven kiinni ja savu piipusta pöllähtäen körötteli tiehensä. Päätään raapien Kaarlo seisahtui nurkalle lorottelemaan rakkonsa tyhjäksi, ennenkuin sisällä viritteli kahvivedet tulille. Kännykkä piippasi tekstiviestiä kesken toisen kupillisen viimeisten suullisten. Taipale! Mitähän sillä nyt...
Käy kylällä pankissa. Kysy Irmaa. Papereita allekirjoitettavana, jos myydä haluat. Ilmoittele. 

Viittä vaille kymmenen Kaarloa tervehti tien reunassa sininen kyltti. VAARANPOHJA luki valkoisin korkein kirjaimin. Jalka nousi kaasulla kevyemmäksi oitis. Tutkittuaan Ilvesvaaran tienoita lukemattomia kertoja netistä hän nyt katseli uteliaana eläväksi muuttunutta maisemaa. Vaaranpohjan kaltaisia kyliä oli tullut vuosikymmenten mittaan nähtyä ties kuinka monta. Kylää halkovan tien varressa molemmin puolin asuintaloja, lähimpänä liikehuoneistot käsittäviä. Kauempana joenmutkassa pieni, keltainen puukirkko ympärillään kivimuurin ympäröimä hautausmaa. Sieltä täältä pilkahtavan tasaisen peltomaan taustalla vaarojen sinertävät kupeet. 

Pankki löytyi vaivatta hautaustoimiston ja seurakuntakeskuksen välistä, vastapäätä markettia. Pikkuisen vatsanpohjassa väänsi ovenkahvaan tarttuessa, vielä enemmän Irmaa tiskillä istuvalta tytöltä tiedustellessa.

Puolen tunnin kuluttua takaisin ulkoilmaan astui melkein kuin kokonaan uusi mies. Kaarlon oli pakko seisahtua hetkeksi räpyttelemään silmiä. Luomien alta lykkäsi väkisin jotain kirvelevää. Taipale perkele! Että teki yhtä aikaa pahaa sekä hyvää, ei oikein tiennyt olisiko halunnut nauraa vaiko itkeä. Sukupolvien työ oli juuri hetkeä aiemmin pyyhkäisty olemattomiin parilla kynän huitaisulla. Koko isoisän perustama bussifirma lakannut olemasta, autot ja halli ja kaikki siirtynyt uudelle omistajalleen. Hän oli vapaa mies, joka tavalla. Eikä edes tarvinnut jäädä konkurssin häpeää lopuksi ikää hartioilleen kantamaan, joskaan ei siitä kaupasta mitään taskun pohjallekaan jäänyt.

Ohi kulkevan mummon epäluuloisen mulkaisun havahduttamana Kaarlo pakottautui liikkeelle, kohti marketin pihaan jättämäänsä Pajeroa. Rautakaupassa pitäisi käydä, ostaa kunnon kirves. Sellainen Fiskarsin halkaiseva malli. Muutamat työrukkaset samalla, viikatteelle liistokivi, ja bensaa autoon. Voisi nyt rauhassa tutkiskella mitä muuta tarpeellista osuisi hyllyistä kohdalle. 
Suojatien eteen seisahtuessaan Kaarlon korviin sattui epämääräistä huutoa. Näytti tulevan paikallisen pubin pihalle parkkeeratun bussin ympärille kokoontuneesta joukosta. Ja kas, eikö vain huseerannut siellä kukkona tunkiolla oikein Steenperikin ympäriinsä tepastellen! 
Uteliaisuus vei voiton. Muina miehinä Kaarlo muutti askeltensa suuntaa pubia kohti. Voisihan sitä vilkaisemassa käydä, puikahtaisi siitä porukan sivusta vaan sisälle. Kuulisi kuitenkin mitä ne puuhailivat noin suurella metelillä. 
Virvelibaari Kaarlo tavasi ikkunaan pitsamainosten sekaan liimattuja suuria punaisia kirjaimia. 
Jaaha, taisi olla kalamiehiä, pubin pyörittäjä.