joulu%20045.jpg

Talven tulo, pyryt ja pakkaset tuntuvat tekevän pahaa jälkeä ihmisten korvien väliinkin, eikä pelkästään liian suojaamattomille korville. Sellaista menoa on Viisaan Naisen töissä. 
Varmaan on ensin sinnitelty jouluun, nielty pettymys sen jäämisestä tyngäksi, ja pistetty toivo rokotteiden tuomaan vapauteen. 

Vaan kuten tiedämme, eihän se oikein ole sujunut. Eikä tule sujumaankaan. Vastuussa olevat instanssit, eli sairaanhoitopiirit sun muut, ovat hierarkialtaan jäykkiä, kankeasti toimivia ja kääntyvät hitaasti uuteen suuntaan kuin laiva liian pienellä koneella myrskyaallokossa. Varsinkin, kun ei tiedetä kenen sitä laivaa pitäisi vastuullisena ohjata. 
No, tätä ei tee mieli pohtia sen kummemmin.

Olkoot armeijasta mitä mieltä tahansa, siellä johtajuus on selkeää. Käskynjako etukäteen jaettua. Miettimään pistää kuinka tehokkaampaa touhua sellaisilla ammattijohtajilla olisi. Siihen on kautta vuosikymmenten ollut oma syynsä, että Reserviupseerikoulun suorittamisesta on saanut lisäpisteitä opintoihin pyrkiessä, ja sitä arvostetaan yhä vieläkin työhaastatteluissa.

Mutta vinosti pistää hymyilemään tuo sää, kun ajattelee mitenkä se nyt sujuu siellä Kehä III sisäpuolella, se paljon mainostettu pyöräily ja sähköautoilu. Vielä vinommin hymyilyttää tapaturma-asemien ruuhka. Niillä liukaspohjatennareilla ja muilla muotiliipakkeilla ei Suomen talvessa pärjää. Ei riitä, jos on muotipipo päässä ja vähän toppatakkia, mutta nilkat paljaina... Viisas Nainenkin aikoo aamulla siirtyä Sieveistä Kuomiin. 

Huomenna on kuitenkin onneksi jo perjantai, joten viiimeiseen työrutistukseen voidaan hakea puhtia Jänönkäpäläjärven rantojen keväästä. Kyllä se meillekin vielä koittaa ja armahtaa lämmöllään, kun vain jaksamme sinnitellä. 
 

joulu%20104.jpg

OSA 6. OUTO VIERAS

Yöllä lämpötila laski Kaarlon arvailujen mukaisesti useamman asteen pakkasen puolelle. Luntakin oli räpännyt kevyen kerroksen, joka saattaisi päivän mittaan sulaa, jahka aurinko jaksaisi lämmitellä. Nokipannukahvit saivat jäädä myöhempään. Parempi vaan totutella karuun korpielämään hiljalleen, ja viritellä kaasukeitin ensi alkuun hellan päälle. Se hyvä kylmästä oli, etteivät sapuskat olleet kassia kummempaa säilytyspaikkaa kaivanneet. Kahvin jäähtyessä Kaarlo veisti aliupseeripuukollaan näkkileivän päälle paksun siivun juustoa. Ulos pölyisestä ikkunasta katsellen nautiskeli aamiaisensa kiireettä.

Huussissa sen sijaan käväisi mahdollisimman nopsasti. Mielessään Kaarlo listasi senkin siivottaviin paikkoihin. Vaan kaikki ajallaan. Nyt piti saada ensimmäiseksi saunan kiuas vetämään. Hissukseen hän kanteli kaivolta vedet säiliöön, ja halot valmiiksi. Sitten vain kokeilemaan lehdissä paljon mainostettua kahden puun tekniikkaa. Halon syrjään vähän ottipintaa, toinen viereen pienellä välillä, siihen tuohta pala. Ihme kyllä tuli tarttui puuhun ärhäkästi, alkoi kasvatella liekkiä. Odotettavissa olevaa savuakaan ei tupannut sisään pientä tuprahdusta enempää. Ammattihitsarina Lepistö oli tekaissut piipun päälle hulppean hatun, liekö se pitänyt lumet sekä turhan kosteuden pois piipusta?

Siivousvesien lämpenemistä odotellessaan Kaarlo istahti kynnykselle. Pitkin pihaa harhaillut katse pysähtyi metsän reunaan, asento jähmettyi. Kuusien lomasta putkahti pihan laitaan lyhyt, laiha äijänkäppänä. Hartioille asti roikkuvien harmaiden suortuvien kruununa komeili alkuperäiseltä väriltään valkoinen koppalakki, minkä lie kapteenin. Naama niiden alla muistutti enemmän uurteista, huolimattomasti kynnettyä peltoa kuin partavaahtomainoksen miestä. Eipä silti, pitkästä sängestä päätellen äijä ei tainnut kuulua minkään merkkisten partakoneiden innokkaimpiin käyttäjiin. Kapeilla hartioilla roikkui epämääräisen harmaan villapaidan päällä löysänä haalistunut maastokuvioinen takki, maaston tahraamia farkkuja pitivät ylhäällä varmuuden vuoksi sekä vyö, että henkselit. Lahkeet oli reteästi törkätty huopavarsikumisaappaisiin.
Ääntä äijästä kyllä löytyi tyrmäävässä määrin. Kapeasta rintakehästä kohosi matalan möreä, römeä kähinä, puolittain puhetta, puolittain huutoa.

-Kyllä minä heti tuolta mettän laidasta jo kattelin uuden isännän saapuneen. Ei erehtymisen varaa. Lepistö nääs varoitteli, että tulee hänen jälkeensä tänne semmonen riitserin näkönen karpaasi. Että sille Kaarlolle hän tämän jättää. Minä oon Hämäläinen, Lepistön kanssa kaveerattiin kuule kauan. Vähän olen paikkoja luvatusti käynyt silmällä pitämässä, ootellut koska ilmestyt. Arvasin kun savua näin kuka täällä touhuaa.

-Riitserin?  Kaarlo äännähti hölmistyneenä. – Mikä se sellainen on?
Hämäläinen innostui, nosti kapteenin lakkiaan, hieraisi päälakeaan, ja asetti hatun takaisin päähänsä.
-No sinä se et vissiin ole lukumiehiä? Kato se on se Riitserin Jaska kova jätkä, vaikka pikkasen minä itteeni otin, kun kuulin kuinka ne elokuvassa pistivät sitä esittämään sen Tom Cruisen. Semmosen niljakkaan rääpäleen.
Kaarlo nyökkäsi kasvot kirkastuen.
-Jaa, sinä tarkotat Jack Reacheria! Juu, olen minä joskus vähän niitä kirjoja vilkaissut.  Vaan en nyt tiedä, tokkopa meikäläinen nyt sentään mistään toimintasankarista käy.

Äkkiä Kaarlo muisti isännän kohteliaisuuden, ja harppoi koukkaamaan sisältä pari tölkkiä kaljaa. Hämäläinen ei paljon kursailemaan käynyt, vaan tarrasi ahnaasti tarjottuun juomaan rapsauttaen tottuneesti tölkin auki ja samaa vauhtia suulle. Vaikuttuneena Kaarlo seurasi, kuinka ensimmäinen tölkillinen katosi niin sanotusti yhdellä huikalla. Päälle Hämäläinen pyyhkäisi tyytyväisenä nyökytellen suutaan kämmenselkään, röyhtäisi, ja kaiveli sätkätarpeet pusakan rintataskusta.

-Makoisaa oli, joo kiitosta. Savua kun näin, niin uskalsin tulla suoraan. Autosta niin vielä arvaa millä asialla kukakin on. Sinä kun oot Lepistön kaveri sulle uskallan kertoa, että mulla on tuolla seurakunnan maalla semmonen pieni…. no vähän niin kun kotitarvetehdas. Piti lähteä kotosalta pikkusen evakkoon nääs. Kannattaa sinunkin pitää mielessäs tämä meidän pitäjän uusi poliisi. Steenperi tuli syksyllä jostain Helssingistä, se vähän silleen vielä pullistelee sitä virkaintoa. Koulullakin kävi saarnaamassa viritetyistä mopoista ja viinasta ja varmaan vitustakin, hähää!

Kaarlolla teki tiukkaa pitää ilme peruslukemilla Hämäläistä kuunnellessa. Epäilemättä Lepistökin oli tutustunut Hämäläisen kotitarvetehtaan tuotteisiin, eikä siinä mitään. Nykyään Kaarloa lämmitti kummasti kaikki valtiolta sivuun vetäminen. Mitä hänkään oli vuosikymmenten armottomasta yrittämisestä saanut muuta kuin kohta konkurssituomion, ja omaisuuden ulosmittaukseen?