P1100457%20%282%29.jpg

Viisaan Naisen sivupersoona Agentti 010 suoritti tänään operaatiota Salaiset paperit Kouvostoliitossa (huomioikaan salkku, johon ajan suositusten mukainen turvaväli). Olosuhteet olivat erittäin arktiset, joten pukeutuminen määräytyi sen mukaan: vanha majavaturkki ja minkkihattu. Jalkaan thermotrikoot sekä Sievin Miljat. 

Eikä vihlaissut omaatuntoa ei sitten yhtään pukeutua turkiksiin. Aina kun parjataan turkistuottajia pitäisi muistaa olla niputtamatta samaan paheksuttavien nippuun kaikkea karvaista vaatetta. Turkki on hyvin huollettuna suunnilleen ikuinen, se on muodistettavissa tarvittaessa uudelleen, lämmin ja kaunis - sekä takuuvarmasti ekologinen, niin elinkaareltaan kuin katoavaisuudeltaan sitten aikanaan. Silkkivuorikin maatuu, toisin kuin ne saamarin muotitekoturkit, joita niin kovasti hehkutetaan. 
Viisaalla Naisella on kaikkea aitokarvaista. Paljon. Eikä yhtään tällä vuosituhannella tehtyä. 

Ja jos turkistarhauksesta halutaan alkaa vääntämään, niin siitäkin on tarvittaessa paljon kerrottavaa. Plus työkokemusta yhden nylkytalven verran. Niin että älkää kettutytöt minulle alkako...
 

P1100463.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syksyinen Kouvostoliiton turistikierros näytti niin kolkon, karun ja kuolleen kaupungin, että nyt varustauduttiin etukäteen googlen avulla. Täytyyhän löytyä jotain kaunistakin! Jotain, mitä ei ole vielä purettu pois betonin alta!
Keskuskirkko muistuttaa erehdyttävästi harmaanmustaa varastohallia, yleistyyliin sopivasti. Onneksi syrjemmällä oleviin vanhoihin kirkkoihin ei ole kajottu. Kasarminmäen Pyhän Ristin ortodoksikirkko rakennettiin 1913-1915 venäläiseksi varuskuntakirkoksi, ja palvelee taas erinäisten vaiheiden jälkeen ortodoksisena. 

Kiitos ihan perkeleellisen pakkasen muu alueeseen tutustuminen sai suosiolla jäädä. Keskusta kierrettiin kokonaan. Kaukaa. 

Auton tuulilasin läpi päivä paistoi, hanget hohtivat. Jopa pystysuoria sateenkaaripalkkeja nousi sieltä täältä. Joku asiasta paremmin perillä oleva osaa varmaan kertoa mistä tässä ilmiössä on kyse. Sen sijaan Viisas Nainen ihan omalla otsalohkollaan osasi nauttia valosta - herkku, jota vaille työpäivinä jää kokonaan. 
 

P1100491.jpg

Vaikka moni asia on nyt vaikeaa ja kankeaa ja varsinkin ankeaa, niin joku sentään sujuu. Jopa normaalia paremmin. Passin uusiminen on näinä aikoina kuulkaa nopeaa! Ei taida olla pahemmin ruuhkaa. 
Mitä passikuvan onnistumiseen tulee, niin kaikkihan me tiedämme mitä tasoa ne kamerat ovat.... Aivan tasottomia, pöh!
Parempi kun ei järkytä mieltään sitä kuvaa katselemalla, vaan siirtyy tarkkailemaan Kaarlon elämän tasoa. 

ANNO DOMINI OSA 7. - KYLÄKAUPPA

Hämäläisen kadottua takaisin kotitarvetehtaalleen Kaarlo keskittyi pariksi tunniksi siivouspuuhiin. Kuurasi antaumuksella vähät huonekalunsa, ja konttasi saunalta löytyneen juuriharjan nysän kanssa lattian nurkasta nurkkaan Mäntysuopaa tai vettä säästämättä.  Sauna sai suosiolla jäädä seuraavaan päivään, kyllä siellä kärsisi löylyt ottaa ilmankin.

Lusikoidessaan viimeisiä suullisia purkkihernekeittoa suoraan primuskeittimen kattilasta Kaarlon ajatukset siirtyivät ruokahuoltoasioihin. Lepistö oli selvästi käyttänyt eteisen metallista, vanhaa työmaakaappia korvaamaan keittiöstä tyystin puuttuvaa säilytystilaa. Hyvä valinta kyllä hiiriä ajatellen, ja pysyihän siellä kaikki mukavasti viileässä. Kylmätilan puute häntä oli vähän askarruttanut, mutta Hämäläinen oli tietämättään valaissut sitäkin aukkoa tiedoissa. Äijänkäppänän janoiset askeleet johdattivat heidät kulman taakse, maahan upotetulle kaivonrenkaalle: Lepistön köyhän miehen kellarille.

No, eipä täällä korvessa mitään hanhenmaksaa säilytellä tarvitsisikaan. Hyvin pärjäisi, kun söisi vain paremmin säilyviä sapuskoita. Ja sellaisia taas saisi epäilemättä kyläkaupasta. Jäämättä jahkaamaan sen enempiä Kaarlo nappasi päälleen vanhan rahtaritakin, erotteli setelipinkasta muutaman pusakan taskuun, muutaman toiseen. Liian varakkaalta ei sopinut vaikuttaa, vaan ei niin persaukiseltakaan, etteikö kaikkea maksamaan pystyisi.

Miettiskän tarkka silmä rekisteröi kaupan pihaan kurvaavan auton oitis. Vanhemman puoleinen Pajero ei oikein sopinut mökkiläisille, ne ajelivat uudemmilla, huonommin maalle sopivilla. Etelästä etätyöläisiksi huviloilleen paenneet hän jo tunsi, vanhan ajan vaatimattomampien mökkien osalta oli kevät vielä liian varhaisessa. Vaan ei, ei ollut kukaan kylältäkään kulkuneuvoa vaihtanut. Ratin takaa ulos kampeava miehen roikale vaikutti takuuvarmasti vieraalta. Mikä lie, lentojätkä. Ohikulkumatkalla, ellei peräti eksynyt.

Pitkä se oli, iso sekä romuluinen, tummanpuhuva. Vaan melko komea, vähän kuin Tauno Palo vanhoissa elokuvissa. Sanoi kohteliaasti päivää kadoten korin kanssa hyllyjen väliin. Miettiskä kurotti kaulaansa mietteliäänä. Jotain ristiriitaista miehen olemuksessa oli. Nuhruisista vaatteista huolimatta vasta leikatut hiukset, ohkaisesti parransänkeä. Herraskaisen puhtaat sekä pehmeät kädet, ei mitkään työmiehen karaistuneet kourat, sen hän pani merkille heti sen mättäessä tavaroita korista kassahihnalle. Ruokaa näytti olevan vailla, useammalle päivälle osti. Ja vessapaperia sekä saippuaa, hammasharjankin. Pyysi puntin tulitikkuja.
Kertakäyttölautasten ja aterimien kohdalla Miettiskä tuhahti paheksuvasti, tyrkkäsi ne tylysti syrjään taakseen.
-Ei kuule, näitä minä en sulle myy. Tämmöiset pilipaliastiat on kaupungin hienohelmoja varten, näiltä ei tosi mies miten syö. Tästä kun lähdet, ajat tuonne vasempaan semmoset nelisen kilometriä. Siinä on vasemmalla puolella ison peltoaukean jälkeen vanha kansakoulu ihan tien laidassa, sinne menet pihaan. Se pariskunta pitää toisessa luokassa kirpputoria, ostavat kuolinpesiä, kunnostavat huonekaluja eteenpäin välitettäviksi ja silleen. Ne on sellaisia… vähän niinkun elämäntapataiteilijoita tai jotain. Saat sieltä halvalla kaikki mitä tarviit, ja minä en kysy mitä kaikkea se on: meillä on täällä Ilvesvaaralla tapana antaa ihmisten olla omissa oloissaan, jos tahtovat. Sinäkin sitten aikanas kyllä kerrot mitä meidän täällä tietää tarttee, kun kerran selvästi jäämässä pitemmäksi tovin olet.

Mies hämmentyi, sen isot kourat jäivät hetkeksi roikkumaan pitkin kylkiä. Katse harhaili jossain Miettiskän pään yläpuolella sekä takana. Jestas, ei kai se nyt itkemään meinannut alkaa? Pyyhkäisi sillä tavalla silmiään, ennen kuin kiitteli hymyillen. Kaiveli seteleitä taskustaan kassakoneen näyttämän määrän, eikä huolinut vaihtorahaa. Kunhan muovikassejaan kasaillen käski laittaa ne eurot vaikka kylän yhteiseen lottoon: tottahan joku porukkapeli olisi vetämässä, eikö?

Miettiskä kilisteli kolikoita kämmenellään pitkän tovin, tuijotteli ulos ikkunasta tielle kadonneen auton perään. Jo vain, jotain se salaili. Takuulla. Vaan Stenbergille hän ei vihjaisisi puolella sanaa saapuneesta vieraasta, ei takuulla.  Juholalta voisi varovasti kysellä, sopivan hetken tullen. No, nämä eurot nyt joka tapauksessa pistettäisiin porukkaloton yhteen osakkuuteen.
Huolellisesti Miettiskä kirjoitti ruutuvihkoon tauno palo.