P1080482.jpg

Talvi kurittaa nyt tasapuolisesti kaikkia. Lunta ja pakkasta piisaa. Viisas Nainen saa onneksi tulevan viikon viettää ilman herätyskelloa, talvilomalla. Aivan loistavaa! Ei yhtään harmita, kun voi aamuisin herätä rauhassa, katsella pakkaslukemia joutumatta lähtemään pimeyden keskelle rämpimään, ähisten raapimaan autoa ajokuntoon. Saattaa jopa nähdä auringon! Ikkunattomissa tiloissa työskentelevälle se jos mikä on luksusta! 
Totta kai on myös Lomasuunnitelmia. Yhtenä päivänä Entiseen Elämään, raivaamaan torpasta 30 vuoden aikana kertyneitä rojujaan helvaseen. Loppumaton urakka, mutta onneksi sitä saa tehdä omaan tahtiinsa. 

Työhön litityvät uusien järjestelmien opettelut saavat odottaa rauhassa työmaalla. Vaan ihmetyttää näiden hommien järjellisyys Miestäkin. Oli ajellessaan kuunnellut radiosta Apotti-keskustelua. Kukaan käyttäjistä ei ole tyytyväinen, mutta Isojen Kirjoituspöytien takana jaksetaan hymistä ylistävästi. Sillä oi katso! Apotin ansiosta raportointi, kirjaaminen ja tilastointi sujuvat.
Niinpä niin. Onhan se tärkeämpää pystyä piirtelemään kivoja grafiikoita, kuin hoitamaan potilaat. Yli 800 miljoonaa on vara pistää moiseen paskaan, mutta hoitajille ei ole rahaa maksaa yhtään ylimääräistä koronateholla työskentelyn euroa. Yksityisessä firmassa lasketaan aina ennen päätöksiä sijoitus vs tuotto, HUS:ssa sen niin väliä, valtiolla on pohjaton kassa. 

Toinen jatkuvasti puhuttava asia ovat maskit. Ah mikä autuus, eipä tarvitse nyt viikkoon sitäkään käyttää kuin ohimennen, jos kaupassa pikaisesti piipahtaa. Mutta siis... turha vääntää mihin malliin olisi parasta siirtyä, kun työnantajahan sen monella päättää. Viisaalla Naisella on käsky viritellä naamalleen löyhkäävää kiinanpaskaa, kirurgisia maskeja - silmät vuotaa heti, jahka sen laittaa. Henki kyllä kulkee, koska kiinalaisten naamaluut ovat puolta pienempiä: näin slaavilaisille muodoille eivät mitat riitä millään. 

Ilvesvaaralla onneksi on huolettomampaa. Siellä emme nyt olekaan hetkeen piipahtaneet, sillä lapsenlapset vievät aina ykkössijan. Olkoot sitten vaikka nelijalkaisia, kuten karvainen lapsenlapsi on.  Lapsen avopuoliso valittiin "tehdastalliin" ajamaan, joten uteliaina odotamme millainen kausi tulee - ja tuleeko lapsenlapsi enemmän sen ansiosta hoitoon. Nyt harjoitellaan rotan tappamista ravistamalla, rottana villasukat... Parsimistakin siis lomaviikon ratoksi tiedossa, hah!

Kaarlon luo pölähti viimeksi Team Remonttireiskat Reiska Romppaisen Valmetilla, joten siirrytäänpä katsomaan kuinka homma sujuu, vai sujuuko. Saako Kaarlo oman Wunderhausin, kuten Viisas Nainen muinoin. 

 

huussi.jpg

ANNO DOMINI OSA 14. WUNDERHAUS 

Kaarlo havahtui tyrmistyksestään, hieraisi hiuksia hämmennyksestä molemmin kourin, ja alkoi toivotella remonttiporukkaa tervetulleeksi. Harppoi näyttämään mihin oli kesäkeittiötä suunnitellut, millaisilla mitoilla. Romppainen nyökytteli, heitti pari omaa ehdotustaan väliin. Selitti kuinka nyt ensin muurattaisiin hella sekä pystytettäisiin piippu. Ei huolta, vaikka sähköt puuttuivat: heiltä löytyi agrekaatti, jonka virralla vispilä toimisi. Saataisiin sotkettua muurauslaasti paljussa, kun kannettaisiin vedet kaivosta ämpärivoimin.
-Vispilä?  Kaarlo puuskahti puhetulvan väliin ymmärtämättä. Äijälaumasta pääsi naurun hörähdys. Ei, ei tässä mitään keittiöhommia alettaisi, vaan puhuttiin rakennusalan slangia. Kukaan enää edes muistanut koneen oikeaa nimeä. Vispilä, mikä vispilä, ja sillä hyvä. Suikki oli oikein ammattimuurari, Kaarlo voisi olla huoleti. Sillä oli piirustukset päässään sen mukaan, millainen vanha puuhellan kansi oli yhdestä liiteristä jouten jääneenä löytynyt. 
-Joo, onhan näitä nähty kun on tehty,  Suikiksi kutsuttu kuittasi kehut vaatimattomasti.  -Tehdäänkin samantien oikein parempi gourmettiköökki sulle: kato, mull on tässä tämmöset takkaluukutkin. Lasi on pikkasen nokinen, vaan näyttää hienolta, ja sapuskat pysyy lämpösenä siellä. Et sinä kuitenkaan mitään leipiä paistamaan ala, etkä pullaa vääntämään, niin hyvin piisaa.

Miehillä tuntui olevan oma työnjakonsa selvillä, eikä Kaarloa siinä tiellä tarvittu. Kannettuaan laastipaljuun pari ämpärillistä vettä kaivolta hän lampsi tutkimaan mitä metsänlaidassa puuhattiin. Huussille oli näköjään katsottu kokonaan uusi paikka vanhan raidan ja pihlajan väliin. Kompostisäiliön ympäri kiersi kaksi metallista reikänauhaa. Syykin moiselle koristelulle selvisi pelkällä vilkaisulla. Halkihan se yläreunasta yritteli olla. Tolpan rautakärkiä maahan lekalla hakkaava mies virnisti leveästi.
-Jaa, sinä et vissiin ole Onttosen Taistoa vielä tavannut, niin ihmettelet kuinka helkkarissa joku rautakaupassa pihassa näin isoa estettä ei näe? No kuule, Taisto on semmoinen pikkuisen viinalle persompi yksilö. Asustelee ympäri vuoden kesähuvilallaan täällä Jänönkäpäläjärven rannoilla. Missä lie kaupungissa virallisesti, kukaan enää muista. Steenperi sitä yrittää sitkeästi ratista käräyttää, vaan Taistopa on ovelampi. Tai mistä sitäkään tietää, voihan se ajella ilman korttiakin. Eipähän sille liene kalastuslupaakaan, vaikka verkot on vesillä ympäri vuotta. Jonkun satasen välillä heittää kylän kalastusosuuskunnalle ja kuhaa mummojen rappusille, niin ei me kovin jakseta meteliä pitää. 

Iltaan mennessä kesäkeittiön jo hahmotti helposti kooltaan sekä muodoltaan. Hieno siitä tulisi, toden totta! Huussikin pönötti paikoillaan, kyyhkynsiniseksi sutaistuna. Tulta kaivonrengasgrillissään kohentelevan Kaarlon silmäluomien alla kirvelsi kummasti. Savu varmaan, mikäpä muu. Remonttiporukka tökki makkaratikkujaan sopivaan kuumuuteen hiilloksen reunaan, rapsautteli auki kaljatölkkejään ja välillä ringistä kohosi römeitä naurunhörähdyksiä jonkun murjaistessa vitsin tai muuten hyvän tarinan. Pari kaljaa saattoi huoletta ottaa, Steenperi kyttäilisi näin lauantaina virkahaalarin rinnus tärkeydestä törröllään Virvelibaarin edustalla rattijuoppoja käräytettäväksi. 
-Ei se kyllä koskaan ketään saa kiinni,  huussin pystytyksessä pomona häärännyt Vellu paljasti.  -Me alettiin ajella vaan selvistäpäin kaikki, ihan kiusallaan. Siihen asti pidettiin tapana ottaa avaimet pois, jos joku yritti ihan känni päällä autoilla. Kato, täällä maalla on se hyvä, että kun on pitkät välimatkat, niin on kaikilla kakaroillakin ajokortti heti 18-vuotiaina. Ja nehän on innoissaan, jos saavat luvan kanssa kurvailla kylillä. Äläkä nyt Kaarlo turhia siinä minunkaan työtä kehuskele. Pikku juttu, hyvä syy jättää muijan matonrapsimiset ja marketilla kiertämiset väliin. Muut kun koulussa hitsaili mopoihin pillipakoputkia, niin minä se tein jo pirttikaluston. Hauskaahan meillä on ollut. Harvoin päästään noin reilua jätkää näin kiittämään. Meillä on kato täällä Vaaranpohjan tienoilla semmonen tapa, että aina autetaan, minkä kyetään. Kyllä se takasin maksaa. Ajallaan. Aina jotenkin. Sinä se maksoit etukäteen. Vaikka sitä en lupaa, etteikö saatettais toistekin pyydellä. Sinne bussin rattiin, meinaan. Saattaa pyydellä se Lumperikin, sillä on väliin hätä, jos omille kuskeille jotain sattuu, sairautta, tai silleen. 

Toden totta, se lauantai oli ollut täynnä ihmettä kerrakseen, Kaarlo ajatteli kömpiessään aamusella makuupussista. Makkaroiden syömisen lomassa joku keksi, että pitihän huussi kastaa. Sillä tavalla kuin valtamerilaivat elokuvissa: antaa joku hieno nimi. Jostain käsittämättömästä syystä päädyttiin yksimielisesti Wunderhausiin, joten se hänellä nyt siis oli tonttinsa uutena rakennuksena. Eikä kannattaisi kuulemma huolehtia kesäkeittiön luvallisuudesta. Lahtimaan Erkki omasi niin hyvät suhteet, ellei peräti suorastaan intiimit, kunnan uuteen rakennustarkastajaan, ettei sieltä nirinöitä kuuluisi. 

Vaan nytpä hän kerrankin elelisi kalenterin mukaan, pyhittäisi lepopäivän kevyemmin oloon. Ehtisihän sen puusavotan kimppuun maanantaina uudestaan. Housujaan nostellen Kaarlo lampsi ensin rantaan. Katiska nousi kevyesti, tyhjää täynnä. Pitäisi varmaan soutaa se kauemmas ruovikon reunaan. Siispä tuumasta toimeen! Lepistön vanha lasikuituvene rullasi kevyesti alas veteen, airot asettuivat paikoilleen. Soutaminen kyllä sujui kankeasti, suuntaa joutui ottamaan moneen kertaan, ennenkuin suoraa vanaa paatti perästään jätti.
Alkuun päästyään Kaarlo päätti jatkaa matkaa vähän kauemmas. Arviolta parin sadan metrin päästä ruovikosta työntyi esiin rantautumiselle soveliaalta vaikuttava pieni niemennokka. Jos laskisi siinä maihin, kurkistaisi josko takana kohoavasta metsästä löytyisi kesää varten valmiiksi sopivia marjamaastoja. 

Täällä oli selvästi katsottu tarkkaan mikä puu milloinkin lähti paperitehtaalle, mistä raivattiin näreitä pois. Ihastella piti kulkiessaan luonnon kauneutta. Ja mikä oli kulkiessa, valmiiksi maastoon tallaantuneita, jo peittymään alkaneita tukkitien pohjia. Tuoreempaakin uraa löytyi, tasaista hiekkapintaa, kunnon ojat molemmin puolin. Minnehän...
Kaarlon ajatukset katkaisi mutkan takaa esiin laiskaa ravia lasketteleva hevonen kärryt perässään, kuskin penkillä karvahattu väärinpäin päässä ruudulliseen sarkapusakkaan pukeutunut äijänkäppänä.