talvi3.jpg

Hiihtoraivo on taas perinteisesti vallannut ladut. Aina joku menee liian hiljaa, väärällä tyylillä, tai sitten vähintään koiran ulkoiluttajat valittavat kun ei vakiolenkillä voi enää ennen kevättä kävellä.
Käsittämätöntä. Eikö liikunta olekaan rentouttava, mieltä piristävä sekä parantava asia? Onko kaikesta pakko tehdä hampaat irvessä suorittamista?

Viisas Nainen vihasi kansakoulun hiihtopäiviä. Tuskan hiki pinnassa ähellettiin ylös mäkeä rivissä, kauhusta kankeina tultiin alas toista puolta. Enimmäkseen se alastulo tiesi ns persmäkeä, tyylikkäimmillään sukset kahta puolta jotain närettä. Meni kauan, ennenkuin ilo löytyi takaisin siihen puuhaan. Maalla torpassa asuessa saattoi lähteä kätevästi rapun pielestä, kelloon katsomatta. Täysikuulla pisteli umpihankeen ladut Ruotsin armeijan metsäsuksilla, seuraavaan pyryyn saakka suihki sujuvammin kapeammilla. Kevättalvesta hankikelit saattoi liukuvan työajan ansiosta käyttää hyväkseen viimeiseen pakkasaamuun asti.

No, nyt ei ole liukuvaa työaikaa, eikä kyllä sitä rapunpieltäkään suksineen. Toki nyky-ympäristöstäkin löytyy hyviä, tasaisia latuja vailla fanaattisia kilpahiihtäjiä latua huutelemasta, mutta olkapää ja käsi tuskin tykkäisivät.
Puhumattakaan jaksamisesta. Työpäivän jälkeen on niin raato, ettei jaksaisi edetä kuin konttaamalla enimmäkseen. Jonkun sata metriä ehkä. Viikonloppuisin nauttii pitkistä yöunista, plus päiväunista siihen päälle. Vähän kävelemässä käy, se on siinä. 
Sitä paitsi näinä aikoina tahtoo viettää yhteiset vapaat Miehen kanssa tiiviisti. Koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää, SE... Tiedättehän.
On uupumusta lisäävää, verenpainetta nostattavaa, miten meidät nyt syyllistetään oman perheenkin jäsenten pienistä tapaamisista, mutta juottoloiden koronalingot saavat rauhassa kasvattaa käyriä ylöspäin. Pitää ymmärtää, ei saa tuomita jne. Mihinkään emme saisi matkustaa, mutta rajoilla ei voi ketään pakolla testata. Meidän tulee nyhrätä kotona, voimme vain lehdistä lukea kuinka somebeibit viettävät partyja, dinnereitä, staycationeita ja laskettelevat huoletta pohjoisen hiihtokeskuksissa. Etätyöläiset tuskailevat, työssä kodin ulkopuolella käyvät tuskailevat. 

Agentti 010 karkasi viikonloppuna pienesti kotoa, kohtaloaan uhmaten ja vaarallisia vieraita karttaen. Kierrätyskarderoobissa, tietty. Vanha kirpputorilta 8 eurolla löytynyt Aventuran takki on 80 % villaa, eli kestävää laatua. Hienostuneet kauluksensa se sai toisesta kirpputoritakista. Huivi ja baskerikin ovat kierrätettyjä, iso kätilönlaukku jostain 50-60-luvulta, VintagEija´s ostos. Topmanin yli 10 vuotta vanhoja viininpunaisia nyörisaapikkaita ette tästä näe, mutta pääsinpä kehumaan taas yhtä suomalaista laatutuotetta, hah!

 

20210131_182132.jpg

Vaan koska arki jatkuu kylmänä, pimeänä sekä ankeana, on parasta alkaa siirtyä taas Ilvesvaaralle. Alla olevat kuvat paljastanevat sen, miksi tuon ah niin ihanan, kuvitteellisen paikan nimeksi sattui tulemaan juuri Ilvesvaara. 

20210131_145332.jpg

Tämä on sitä Persoonallista Sisustamista, eikö? Sisko1 eli Vanhempi Viisas Nainen luottaa Valmetin haulikkoon. Ja taisi sillä suosikkipatruunallakin olla joku hieno, ulkomaankielinen nimi, mutta se unohtui... Kauris pääsi karkuun, kymmenes tämän talven rusakko ei. 

 

20210131_151739.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ANNO DOMINI OSA 13.  SANKARITEKOJA

Voittoisien pelien nostattama riehakkuus läsähti odotetusti väsymykseksi jännityksen viimeisten väristysten vaimetessa. Kaarlo sompaili hiljentynyttä Scaniaa pidempää maisemareittiä hissukseen kohti Vaaranpohjaa. Hykerrytti mukavasti, jossain sisällä. Olipahan ollut yllätyksellinen päivä! 
Suu hymyssä, vastaukseksi kiitoksiin hän katseli kuskinpenkillä kääntyneenä kuinka lapset yksi kerrallaan laskeutuivat ulos bussista Virvelibaarin pihassa, hädin tuskin jaksoivat sännätä odottamassa olevien vanhempiensa suuntaan. Yleensä koukattiin koulun kautta, mutta täällä se ei kuulemma käynyt. Liian kapeat kadut, liian tiukat kadunkulmat, liian ahdas portti. Käytännöksi oli näin ollen muodostunut vuosien mittaan kokoontua nimenomaan baarin isoon pihaan. Siitä saattoi samalla käväistä kätevästi ruokakaupassa, jos syrjemmältä joutui saapumaan.

Viimeisenä kyytiin jäänyt synkeän oloinen, harvasanainen mies neuvoi jatkamaan matkaa eteenpäin. Vietäisiin samantien bussi talleille. Kun Juoppo-Jampasta tuskin olisi vieläkään, ja palauttaa luvattu kerran oli. Kaarlolla ei siihen ollut vastaväitteitä. Olihan hänellä tässä aikaa, rautakauppa oli jo lyönyt ovensa lukkoon siltä erää, eikä matka kuulemma ollut pitkä. Kyllä hän sen joutessaan lampsisi. Käväisisi marketissa jotain sapuskaa hakemassa, ennenkuin köröttelisi kotiin. Eihän sieltä rautakaupasta mitään niin kiireellistä ollut tarvetta saada. Mitä nyt kompostihuusseja olisi varoiksi vilkaissut, kirvestä ja muuta pientä. Jotenkin tuli paljastettua kaikki suunnitelmat Lepistön mökin suhteen, se kesäkeittiön rakentaminenkin. Harvasanainen seuralainen tyytyi tyylinsä mukaisesti vain nyökkäilemään. Kunhan bussifirman pihasta omaan suuntaansa lähteissään neuvoi oikaisemaan puiston läpi, siinä säästäisi muutaman askeleen. 

Tavoistaan on ihmisen hankala päästä eroon. Niinpä Kaarlokin kävi roskapussin kanssa bussin vielä läpi, ennenkuin lukitsi oven ja pudotti avaimet postiluukusta. Se siitä. Ilta oli keväiseksi lämmin, kelpasi kävellä istumisen jälkeen. Marketissa mätti kärryyn mitä mätti, kantoi muovikassit Pajeroon, ja käänsi keulan kotiin. Nyt sauna tulille, kunnon unet, ja aamusella puusouvin kimppuun. 

Koko Vaaranpohja painui ajatuksissa taka-alalle seuraavien päivien mittaan. Aamukahvien jälkeen Kaarlo otti tavakseen painua suoraan rankakasalle. Sahaili Lepistön vanhalla pokasahalla rankoja sopivaan mittaan, paukutteli välillä vaihtelun vuoksi kirveellä pöllejä pienemmiksi ja siihenkin kyllästyttyään pinosi valmiit halot vanhan kuormalavan päälle kesäksi kuivumaan. Ruokatunnin jälkeen veti hetkeksi pitkälleen, päiväkahvit juotuaan jatkoi taas. Viikonpäivistä ei paljon tarvinnut lukua pitää. Hämäläinenkin pysytteli omilla teillään, liekö keskittynyt niin keittelemään uutta satsia kotitarvetehtaallaan, tai kökötti jossain piilossa Steenperin epäluuloista, tarkkaa katsetta. 

Lauantaihin mennessä pino kohosi jo melko komeissa mitoissa, homman hitaudesta huolimatta. Ruumiillinen työ kolotti iltaisin lihaksia, vaan nukuttipa tuvan viileydestä huolimatta makeasti! Joka kerran makuupussia oikoessa palasivat mieleen Edlan lakanat. Jossain vaiheessa voisi hommata oikean patjan, peiton ja tyynynkin. Alkaisi elellä kuten ihmiset ainakin, tämän retkielämän sijaan. 
Maksalaatikkoa suoraan rasiasta haarukoidessaan Kaarlo kohenteli laiskasti tulia, vahti veden kiehumista. Nokipannukahvit vielä, sitten ehkä rantaan... Iltasella oli kiusaus käynyt liian suureksi vastustaa, hän oli heittänyt katiskan rohjon laiturin virkaa toimittavien lankkujen päästä veteen. Josko hauki uisi ruovikkoon kutemaan, tai pullea lahnan vonkale. Semmoiselle saaliille saattaisi kokeilla Lepistön ammattitaidolla hitsaamaan, joskin muotoilultaan melko omintakeista savustuspönttöä. Eteisen kaapin alahyllyltä oli löytynyt muovikassista leppälastua, tai mitä lie omenapuuta ollut. Joka tapauksessa kassin kylkeen oli tussilla tekstattu savustusroinaa.

Kesken ajatusten metsätieltä alkoi kuulua traktorin pörinää. Pihaan kurvasi muhkuraista, kuoppaista uraa heilahdellen vanha, ruosteen täplittämä likaisen keltainen Valmet peräkärry kolisten sekä rymisten. Steenperiä pelkäämättä lavalla näytti kulkevan pari matkustajaakin. Kaarlon kummastuneen katseen alla hytistäkin tupsahti heinikolle kolme miestä. Ainoa, jonka hän tunnisti, oli bussia tallille opastanut vaitelias mies. Se juron oloinen, varhaisesta keväästä huolimatta jo naamastaan ruskeaksi paahtunut kaljupää, jonka isoja korvia koristivat mustat blingblingrenkaat. Pyyhkäistyään kämmentä ensin työhousujensa sivuun se tyrkkäsi kättäpäivää.
-Romppasen Reiska. Tultiin hommiin. Onttolan Taisto peruutti rautakaupan näyttelyhuussin kumoon, niin lupasvat sen sadallaviidelläkympillä sinulle. Käyt maksamassa, jahka jaksat. Teit semmoisen sankarteon, että päätettiin tulla pistään sinulle pystyyn kesäkeittiön alku. Kattellaan sitten myöhemmin ne loput, mitä tänään tekemättä jää. Missäs sulla on kellari tai jotain, saatais kaljat kylmään. Kolmosta vaan, ei tee haittaa laadulle.