lomaa2%20021.jpg

Kuva: Vaalimaa Campingin kioskin tiski - ajalta, jolloin koronasta ei osattu nähdä painajaisiakaan; taiteilijaa en valitettavasti tiedä 

Karusta kuvasta ei kannata nyt järkyttää mieltään. Se toimikoot vain johdantona tämän päivän aiheeseen: pelkoon, ja sen kohtaamiseen. 
Ennen muinoin kansa pidettiin nöyränä kurjuudessa uskonnon voimin, lupailemalla kärsivälle kirkasta kruunua Sitten Kerran. 
Näinäkin aikoina sama ajatus luultavasti tuo monelle voimia. Viisas Nainen ei voi kuitenkaan olla pohtimatta kuinka koululaitoksen uudistaminen kasvattaisi lisää sitkoa tuoreisiin sukupolviin. Pakkouskonnon ja pakkoruotsin tilalla hyödyllisempiä olisivat elämänkatsomusoppi - sekä varsinkin psykologian alkeet. Iässä, jolloin kaikki korvien välissä kuohuu ja hakee vielä järjestystään kannattaisi antaa eväitä elämään, sen mukanaan tuomien vaikeuksien käsittelyyn. Kun oppisi alkeet siitä, kuinka ihmisen mieli toimii, millaisin keinoin suojaa itseään liialta kuormalta ja miten vahvistaa niitä pieniä harmaita aivosolujaan, saattaisi pärjätä pelon edessäkin paremmin. Ymmärtäisi omia reaktioitaan asioihin.
Parhaimmassa tapauksessa kasvaisi uskomaan kykyihinsä selvitä kuin Narnia-sarjan Riipitsiip, suuri taistelijahiiri. 

No, toimittajalapsoset joka tapauksessa kuvittelevat niin sanotusti keksineensä pyörän uudelleen, mitä tulee tämän kriisiajan läheisyyden kaipuuseen. Nythän ei kannata mainostaa kenenkään olevan fb-kaverinsa, kun se ei tarkoitakaan facebookia, vaan fucking buddya eli pelkkiin petipuuhiin keskittyvää kaveruutta. Ja tämäkö sitten muka on uutta toimintaa? No ei todellakaan. Historian lukeneet tietävät, että jo satoja vuosia takaperin hienoston piirissä emännän piti osata sijoitella juhlavieraansa makuuhuoneisiin oikein: öisin juoksenneltiin pitkin käytäviä vaivihkaa sinne sun tänne. 

Jokainen elää kuten parhaaksi katsoo, se suotakoon. Teki silti pahaa ajatella suhteita, jotka lopetetaan heti, jos alkaa tunteita tulla peliin mukaan. Melko kylmää, melko mustavalkoista - kun niiden ääripäiden väliin mahtuu paljon muita, antoisampia harmaan eri sävyjä. Sellainenkin löyhältä näyttävä saman peiton alla viihtyminen, jonka tulevaisuus muissa muodoissaan tiedetään mahdottomaksi, voi kasvaa hyvin lämpimäksi, läheiseksi sekä tärkeäksi. Toisen ihmisen rakastaminen ei vaadi omistamista. Erillään, kaukana toisistaan kulkevat saattavat kuljettaa sitä toista mukanaan kuin kalleinta muistoa konsanaan. Sellaista fb-suhdetta Viisas Nainen kannattaa, ei kylmää ohimennen tyrkkimistä.
Sitä paitsi, kuka tietää: näistä tämän ajan fb-suhteistakin saattaa kehittyä yllättäen vaikka kuinka hienoja, pitkiä rakkaustarinoita! Missään ei ole määritelty jotain ainoaa oikeaa alkua parisuhteelle. -Eikä kyllä määritelmää sillekään, kuinka kauan parisuhteen pitää kestää ollakseen hieno sekä unohtumaton, se Elämää Suurempi. Joskushan jo yksi yö voi kääntää maapallon pyörimissuunnan.

Mutta iloisempiin maisemiin! Kaarlolta jäi vappuheila viereen saamatta, vaan yritystä sentään jo löytyi - ja vappupäivä valkenee autereisena, kesää enteilevänä, Kaarlo lähtee mieli avoimena uusia väyliä purjehtimaan. 

kes%C3%A4nalku%20036.jpg

ANNO DOMINI OSA 20.  LISÄÄ SANKARITEKOJA

Vappuaamu valkeni autereisena, kirkasta taivasta ja aurinkoa lupaillen. Kaarlo kävi kaivolta kahvivedet tulet kesäkeittiön hellaan viriteltyään, istahti penkin laidalle katse puiden latvojen korkeudella leijailevaa haukkaa seuraten. Mieli pyöritti kuin videonauhaa edellisen illan tapahtumia. Varsinkin kotiin saatellun naisen kuva kummitteli ajatuksissa. Kämmenet muistivat lantion kaaren lämpimän pehmeyden, levittivät kaihoisan levottomuuden koko mieheen. Pihassa riitti puuhaa, mutta mitään ei oikein saanut alettua. 

Lopulta Kaarlo antoi suosiolla periksi. Olkoot, ehtisihän noita. Myöhemminkin. Josko tänään viettäisi vähän vapaata. Lähtisi vaikka soutelemaan joutessaan. Kesä kulki jo niin lähellä, että kohta uskaltautuisi uimaan. Voisi peseytyä järvessä, jättää saunan lämmittelyt vähemmälle. Pitäisi vain löytää sopiva paikka. Venettä vesille työntäessään hän silmäili arvioiden parin lankun muodostaman laiturinsa tienoita. Liian mutaiselta ja matalalta vaikutti, tuskin siitä kannatti edes yritellä. Omasta rannasta vasemmalla kurkottavat niemennokat voisi tutkiskella tarkemmin toiste, nopeastikin. Tällä kertaa kaivattiin sitä paitsi rankempaa, mielen tasaavaa reissua. Siiispä tutkinnan alle pitkä, suorempana polveileva Jänönkäpälän sivu. Eihän täällä eksymään päässyt.

Airot natisivat hankaimissa, vene jätti jälkeensä matalaa vanaa tyynen järven pintaan. Hiki kihosi mukavasti ensin kainaloihin, sitten selkään. Saamari, tänään kyllä lähtisi talviturkki! Kunhan...
Uintiajatukset katkaisi jyrkän kalliorinteen takaa kantautuva kiroilu ja molske. Lisää voimaa sekä vauhtia soutamiseen ladaten Kaarlo kaartoi äänen suuntaan, käänsi päätään minkä pystyi nähdäkseen paremmin. Ja ei hemmetti, eikö vain loivaksi poukamaksi auenneessa järvessä polskinut kumolleen kellahtaneen veneensä laidassa roikkuva mies.
-Perkeleen perkele minkä teki. Äläkkä ny siinä vaan tuijota, eikö sulla köyttä ole heittää?

Lyhyen neuvonpidon jälkeen Kaarlo päätyi hinaamaan rantapusikkoa kohti ensin pärskivän haaksirikkoisen, sitten veneen. Sillä kohtaa pohjaa peitti onneksi hiekka, uskalsi pudottautua seisaalleen. Kylmyys pisti vetämään henkeä syvään, päälle hetken pidättämään. Tapahan se tämäkin oli talviturkisa luopua, Kaarlo uskalsi vetää suutaan jo pikkuisen hymyyn kuunnellessaan miehen selontekoa onnettomuudestaan.
-No joo, Onttolan Taistohan minä oon, anteeks kun jäi tuo esittäytymispuoli äsken vähemmälle. Tuolla järven päässä mökissäin asustan. Enkä minä missään aamukalassa kulkenut, sulle rehellisesti kerron, kun reilusti hukkumasta pelastit. Tai kai minä kuiville olisin uinut, jos en olis kylmään kangistunut. No kuule, kummiskin... Näin siinä kävi: poikkesin pikaseltaan Hämäläisen tehtaalla, kyllä sinä sen tiiät mitä se siellä tehtailee. Jano iski, eikä Steenperi tänne vetten päälle keksi kyttäillä. Alkoi vaan niin perkeleesti tuossa kohden kuplaa ottaan pukkaamaan, niin aattelin pikaseltaan pikkusen kaloille pissaista ja huikat ottaa. Ihan tommonen muutaman hevosvoiman sähköperämoottori, paljonko ne kulkee, ei muuta kun hiipimällä. Soutamalla kovempaa menet. Liekö jotenkin saappaan pohja liukkaan päälle osunut tai jotain, pystyssä kuitenkaan en kestänyt. Soon kato niinkun siinnä Irwinin piisissä: sepalus auki ja silleen.

Päivä ehti pitkälle, ja aurinko taivaanlaessa korkealle, ennenkuin Taiston mökkilaituria kohti päästiin. Perämoottorit onneksi on tehty vettä kestämään, prutku käynnistyi vaivatta uudelleen reippaalla nykäisyllä. Kaarlolla ei kuitenkaan ollut mihinkään kiire, joten parempi antaa periksi, ja suosiolla asettautua hinaukseen, kun Taisto vaatimalla vaati. Liiteristä löytyisi lainaan varamoottori, ei tarvitsisi sankaripelastajan enää takaisin soudella. Palautella ehtisi, jahka kerkeäisi. Sitä paitsi kai tässä nyt kahvit kiitokseksi piti laitella, ehkä muutama makkarakin maistella. Hämäläisen ostoksia onneksi oli sentään säästynyt toinen mehukattipänikkä, puolikkaaksi tankattuna mukavasti kellumaan jäänyt. 

Veneet saatiin hädin tuskin kiinniteltyä laituriin, kun jo alkoi uusi meteli. Tällä kertaa rinnettä rantaan juoksevasta naisesta ja tämän perässä kirmaavasta lapsilaumasta.
-Että sun kanssas saa olla koko ajan pelko perseessä! Me ollaan jo toista tuntia odoteltu, kohta olisin polisin perääs hälyttänyt! Puhelimeenkaan et vastaa, vaikka kuinka on puhuttu, että mukanas sen pidät! Koskaan tiedä mitä taas on sattunut, missä olet ittes telonut tällä kertaa!
Kaarlo jähmettyi niille sijoilleen. Ei voinut olla totta! Kädet puuskassa isäänsä ripittävä vaalea, rehevä nainenhan oli se pesäpallotytön äiti. Se illallisen tarjoamisesta supissut. Nainen tuntui samassa muistavan Kaarlon läsnäolon, ja napsautti suunsa tiukaksi viivaksi. Katse kulki avoimen uteliaana Kaarlon t-paidan peittämistä, hikisistä hartioista alaspäin, kunnes pysähtyi pahaenteisesti välähtäen alemmas: Kaarlon karvaisiin sääriin. 
-Miksei sulla oo housuja?  kuului kirkkaalla lapsen äänellä.  -Miksi vaarikin on ihan märkä? Onko se taas tehnyt jotain tyhmää?