k%C3%A4nny%20102.jpg

Viikonlopun riehakkuus karisee iän myötä. Tai niin ainakin eilen pohdiskeltiin. Mies saapui nykykaavan mukaan torstai-iltana, ja kun Viisas Nainen puolestaan sai perjantaina työviikon niin sanotusti pulkkaan, lämmitettiin sauna, syötiin, pidettiin tunnin hierontasessiot (sinne kropan takapuolelle, hyi teitä, mitä te oikein ajattelitte...) ja heittäydyttiin sohvalle kirjojen pariin. Siinä sitten naureskeltiin, että kovin on tämä perjantai-illan huuma nykyään riehakasta. Vaan nyt ei enää kyllä jaksaisi, ei millään, jos pitäisi alkaa johonkin yöelämään lähtöä laittautumaan. Silmä sammuisi jo pelkästä väsymyksessä ennen keskiyötä ilman alkoholiakin. 

No, väsymyksestä ja uupumuksesta on edelleen töissä puhuttu paljon. Kiitos tulossa olevan Suuren Tietoteknisen Uudistuksen. Moni valittaa, että ei tule mitään, ei näillä eväillä eli nettiopetuksilla. Pää ei vaan ota vastaan, järki ei taivu ymmärtämään - saati kun kouluttajien viuh viuh -vauhdista tippuu heti ensimmäisen vartin edetessä. Yhtään ei auta, kun infopapereista lukee kuinka tämä koulutusmuoto on haastavaa, koulutettavalta sekä tietotekniseltä osaamiselta paljon vaativaa. 
Eli päästiin siihen, miten mielenterveysongelmat jo kiilaavat ohi TULES-vaivoista sairaseläkkeiden myöntämisen syynä. Pohdittiin, onko kukaan vaivautunut selvittelemään mistä kiikastaa. Olisiko suurella osalla syynä nimenomaan tämä tietotekniikan kuormittavuus? Kaikista meistä vain ei ole nörteiksi, yritetään kuinka sitkeästi tahansa.
Ja kun paukut ovat vähissä muutenkin, niin se ei tilannetta kevennä. 

Jo vain, kyllähän siinä niin käy, että moni eläkeiän kynnyksellä oleva, taloudellisesti vakaassa tilanteessa oleva, lyö hanskat suosiolla tiskiin. Tuskinpa vanha betoniraudoittaja esimerkiksi lähtee jotain työturvakorttia netin kautta vääntämään. Kunhan toteaa, että pitäkää paskanne - minä lähden pilkille. 

Mutta hei, siirrytään me muut iloisempiin asioihin! Kaalilaatikkoainekset porisevat padassa, karjalanpaisti odottelee uuniin seuraksi pääsyä, joten ehdimme mukavasti käväistä Ilvesvaaran maisemissa. Pistellä riehaakkasti Vaaranpohjalla Virvelibaarin vappubileet täyteen vauhtiin. 

Kuva: Kanteleen Kyläpäivät Pukkilassa 2017 

pukkila%20032.jpg

ANNO DOMINI OSA 18. RIEHAKASTA MENOA

Vappuaatto valkeni aurinkoisena, melkein kesäisen leppeänä. Koleassa sadesäässä olisi kyllä ollut huomattavasti helpompi ihan vaan jättäytyä kotiin, Kaarlo pohti uudelle ulkokeittiölleen lampsiessaan. Kahvivesi lämpeni parilla pesällisellä paksumpaa risua, puuro hautui siinä sivussa, maitotölkkiä kylmäkuopasta hakiessa. Pilvet vaelsivat taivaalla hiljalleen, vakaasti samaan suuntaan, katselijan ajatukset sinne tänne, yhtä kiireettä.

Iltapäivästä oli pakko antaa periksi, ja raapaista tulet kiukaan alle. Eihän sitä nyt sentään pesemättä mihinkään kehdannut, saati baariin. Kaiken tietämisen arvoisen paikkakunnan asioista tietävä Hämäläinen oli valaissut jo perinteiseksi muodostuneen juhlan kuvaa: anniskelu piti lopettaa iltakymmeneltä, joten kannatti hilautua kylille ajoissa. Virvelibaarilla alkaisi kunnon meno viimeistään kuudelta, parhaat saapuisivat kaljalasiensa ääreen heti aamusta. 

Parempi niin, ilman tarkkaa aikataulua. Kaarlo nimittäin ei pystynyt muistamaan, koska viimeksi oli polkupyörällä ajanut. Vuosia siitä täytyi joka tapauksessa olla. -Ja sen valitettavasti huomasi. Melkein 10 kilometrin matkasta vasta alkuun päästyä Kaarloa ehti kaduttaa moneen kertaan. Kankeaa oli meno, hikeä pukkasi, takapuolta painoi. Kylätien risteyksessä oli pysähdyttävä tauolle, ei auttanut mikään. Josko antaisi olla, kääntyisi sovinnolla takaisin... Tai käväisisi autolla, pikaisesti vilkaisemassa. Joisi ehkä yhden, sen uskaltaisi.
Samassa empimisen katkaisi mutkan takaa kantautuva pärinä. Näkyviin ampaisi pölypyörre perässään sivuvaunulla varustettu moottoripyörä. Kaarlo hieraisi silmiään epäuskoisena. Ei helvetti, kaikkiko tällä kylällä oli suunnilleen sodan aikaista! Vai joko itänaapurin raja yön aikana lie siirtynyt, Uralit vallanneet Suomen!

Arvaamatta tekemänsä vaikutuksen suuruutta moottoripyörä jarrutti, ja kuljettajan rusautettua pakin päälle Ural lähti peruuttamaan tyrmistynyttä Kaarloa kohti. Ural niin, tai mikä tuo nyt olla mahtoikaan, hän niin Idän tuotteita tarkalleen tuntenut. Vaan otsalle nostettujen ajolasien alta paljastuvista, epätodellisen vihreistä silmistä ei voinut erehtyä. Sellaiset Kaarlo oli nähnyt ainoastaan yhdellä ihmisellä koko tässä maailmassa.

Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Kaarlo saapui Virvelibaarin pihaan komeasti Edlan moottoripyörän sivuvaunussa kurvaten. Polkupyörä jäi maitolaiturin taakse pusikkoon, kun hän ähkien tunki suuren ruhonsa kyytiin. Välillä oli tupannut pikkuisen hirvittämään, mutta sitä hän ei iässään tunnustaisi kenellekään. Naama peruslukemilla vain kampesi itsensä ylös, kiitti kyydistä ja lähti ryhdikkäästi, jalat salaa pikkuisen vapisten harppomaan kohti baarin kutsuvana auki odottavaa ovea. Harvalukuisen yleisön uteliaat katseet tuntuivat polttavan reikiä paidan selkämykseen. 

Mitähän tästä tulisi, Kaarlo pohti lonkerolasia kantaen takaisin ulos, terassille suunnatessaan. Mihin täällä passasi vieraan edes istua, ettei veisi jonkun kanta-asiakkaan nimikkopaikkaa? Onneksi peränurkasta nousi puolittain seisomaan tutun oloinen mies.
-Tuu Kaarlo tänne! Täällä on tilaa!
Romppainenhan se oli, tuo kiiltävin korvarenkain muuten varsin karun sänkipäänsä koristellut talkookirvesmies. Pari tyhjää kaljatuoppia paljasti syyn edelliskertaista paljon suurempaan puheliaisuuteen. Seuraaven parin tunnin aikana Romppainen kerkesi kertomaan monta muisteloa reissumiesajoistaan Neuvostoliitossa, kun ruplia piisasi, ja naisia riitti, toinen toistaan kauniimpia. Puheissa vilahtelivat Olgat, Viktoriat ja Larissat. Jotenkin Kaarlokin lisää lonkeroa muutamaan otteeseen haettuaan avautui omasta tilanteestaan sillä sektorilla. Että asumusero aluillaan, poikamiehen elämä edessä. Tokkopa sitä uutta puolisoa enää, ainakaan tässä vaiheessa vielä tohtisi. Kun melkein naimisissakin, eikä tuo toimeentulopuolikaan kovin vakaa. Romppainen innostui.
-Äläs, äläs! Avioliitto pätee kuule vain kotikunnassa, ja jos nimi kelpaa muuhunkin kuin hautakiveen, niin kyllä sillä pukille pääsee!
Kaarlo vilkaisi nolostuneena vaivihkaa ympärilleen. Terassi oli jo täyttynyt, eikä tuntunut hyvältä ajatella, että kaikki tuommoisista tavoitteista kuulisivat. Uudet kalsarit jalassa tai ei, niin tuskin niitä kenellekään esittelemään asti sentään... Vaikka tunnustaa täytyi katseen hakeutuvan vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Aika paljon riitti nuorta väkeä. Löytyi joukosta sentään muutama paremmin hänen ikäluokkaansa vastaavakin, jopa ilman seuralaista. Oli naamastaan nättiä, oli takapuolestaan mukavan pyöreää, oli muuten vain muodokasta... Pienet piti raksia heti pois, sellaiset jotka ulottuivat päälaki korkeintaan kainalon korkeudelle. Ei semmoista kehtaisi alleen hengiltä litistää. Ei edes tanssimaan hakea. Mutta tuota ehkä voisi...

Kaarlon tuskaisen pohdinnan ratkaisi kuormalavoista kasatulle orkesterikorokkeelle kiivenneen nelikon solisti.
-Ja nyt se, mitä olette odottaneet koko illan! Naistenhaku! Seuraavan tunnin Pertti ja Peräpusikon pojat antaa teidän nauttia meidän ihanan Miss Markareetan suloäänestä! Ei muuta daamit kun niiaamaan!
Järkytyksekseen hän tajusi äkkiä olevansa suorastaan piiritetty. Kokonainen naislauma rynni kyynärpäätaktiikalla jonosta kärkipaikkaa Hopeisen kuun alkutahtien tärähtäessä hiukan säröiseen sävyyn kaiuttimista. 

Kankeaahan se alkuun oli, tanssiminen. Ei oikein tiennyt mihin kämmenensä toisen selällä asetella, mitenkä ylipäätään niin lähellä naista pitkästä aikaa olla. Tottahan ne askeleet sentään hallussa olivat, sen verran monta iltaa tilausajobusseja laivareissuilla ajettu, ja mitä marttakerhoa milloinkin yökerhossa viihdytelty. Puhumisesta onneksi naiset pitivät huolta. Riitti kun jotain vastaan murahteli. Herranjestas, miten näistä nyt ketään osasi valita, kenenkään kanssa lähempää tuttavuutta yritellä. Jahka päästäisiin taas miesten hakuun täytyisi katsoa uudelleen, sillä silmällä. Se illallista lupaillut pesäpallotytön äiti kyllä suorastaan tuppasi likemmäs, räpsytteli lupaavasti ripsiään.