iitti%20039.jpg

Kuva: Iitin Kylätalo kesä 2017

Talvi kyrsii nyt Viisasta Naista niin kovin, että yhtään talvikuvaa lisää ette tule enää tänä keväänä täällä näkemään. Päinvastoin, nyt aletaan elää jo kesää - edes kuvien verran.
Naistenpäivän kunniaksi pohtikaamme naisena olemista. Sitä, mitä se todella on. Viihdeteollisuuden (sekä somen) tarjoama kuva ja todellisuushan ovat hyvin kaukana toisistaan. Silinokiryntäät ja turbohuulet eivät ole mikään Hyvän Haltijattaren taikasauvan heilautus onneen. 

Ikäsyrjintä työelämässä kohtelee kumpaakin sukupuolta melko tasaisesti nykyään. Sen sijaan on syytä kiistää jyrkästi väite siitä, että nainen jossain iässä muuttuisi näkymättömäksi, lakkaisi muiden silmissä suorastaan olemasta. Paskapuhetta ja panettelua! Viisas Nainen on syntynyt 60-luvulla, eikä toden totta tunne missään vaiheessa muuttuneeksi miksikään muuksi kuin korkeintaan viisaammaksi. Kypsyneeksi, mutta ei todellakaan ylikypsäksi. Vanhenevaa kroppaansa on turha surra, kunhan se nyt edes jotenkin vielä toimii, eikä Mies pistä saunaan mennessä ja kohti katsoessa silmiään kiinni tai paperipussia päähänsä.
Eli onko tämäkin väite uitettu meidän mieliimme vain jostain, ja olemme alkaneet siihen uskoa sen kyllin monta kertaa kuultuamme? 

Ihan turha siis käydä nöyristelemään ketään, tai vähättelemään itseään, vaikka olisi kuvan kaltainen, pikkuisen rujompi. Kuinka monelta puuttuu rinta? Kuinka monella on arpia, vatsamakkaroita sun muuta poimua? Kuinka montaa on elämä uurtanut jo kasvoistakin?
Jos nämä kriteerit täyttävät kipattaisiin johonkin kakkosluokan kansalaisten laariin, paljonko tänne enää jäisi kansaa?
Itseään kannattaa opetella rakastamaan enemmän kuin lähimmäistään, se on varma. 


Suomi on aina ollut tasa-arvoinen maa moneen muuhun verrattuna. Meillä on naisilla ollut ääni, ja olemme sitä käyttäneet. Hyvinvointia on rakennettu molempien sukupuolien panoksella kautta aikain. On voitu hankkia koulutusta, varallisuutta sekä itsenäisyyttä. 

No, joidenkin mielestä näissä asioissa on tietty menty jo liian pitkälle. Pilattu naiset, muutettu itsekkäiksi nirsoilijoiksi. Lisääntyminen loppuu, kun enää tytöt eivät haaveilekaan perheestä, lapsista ja kotiäitiydestä, vaan osaavat tahtoa jotain aivan muuta, itsestään omalta tuntuvaa. Seksistä saa nauttia, sitä on luvallista haluta ihan vaan huvin sekä hyvän olon vuoksi koko aikuisikänsä. Jos ei koe kaipuuta raskaaksi hankkiutumiseen, miksi väkisin pitäisi? 

Viisaiden Naisten kantaäiti Martta on haudattu Iittiin pitkän evakkotaipaleen päätteeksi, vaikka jälkeläiset sitten levisivätkin ympäri maailman, aina kaukaisten merten taakse saakka. Siinä yksi syy lisää kuvien valintaan. Martan elämän kivikoissa ja koukeroissa moni meistä nykypäivän naisista olisi lakannut jaksamasta jo ensimetreillä. Vaikeina aikoina on hyvä välillä muistuttaa itselleen, ettei se helppoa ollut aina ennenkään - ja silti selvittiin. Kaikesta. 
Jos lakkaa toivomasta ja uskomasta parempaan, häviää takuuvarmasti elämän joka erän.

Naistenpäivä on joka päivä. Peiliin katsoessaan kannattaa pitää leukansa leuhkasti koholla, ja säilyttää säihkettä silmissä. Parisuhteessa tai työelämässä voi tehdä vain parhaansa, ei yhtään enempää. Itselleen on joskus osattava olla armollinen.
Huonoa ei kannata huolia, kunnioitusta ja arvostusta on syytä saada vaatimattakin. 
Oman näköisensä elämän jos pystyy luomaan, ja siinä onnellisena elämään, niin se riittää. 
Tässä iässä siihen onnellisuuteenkin osaa suhtautua eri tavalla kuin nuorena. Ei ole enää kiire mihinkään, ei puutu mitään (paitsi se lottovoitto, tietty). Sitä haaveilee metsään pääsystä, pakastimesta kanttarellit pannuun kopistaessaan seuraavista saalistusretkistä, tuntee melkein nostalgista autuutta kaataessaan uuniriisipuuron päälle kultareunalautaseen karpalokeittoa. 
Eikä hävetä yhtään köpötellä päiväkävelyllä Miehen kanssa vieretysten, kuin ikäloput, jämähtäneet pariskunnat ainakin.
Tosin ne samanlaiset tuulipuvut kyllä puuttuu vielä...

Elämä on kuin talo: jos yhdestä ikkunasta näkyvä maisema ei miellytä, kannattaa kiertää katsomaan ulos toisesta.
Tai vaihtaa kaikki ikkunat eli koko talo, jos aina vaan ahdistaa. 

iitti%20047.jpg

Mutta hei! Onhan meillä aina Ilvesvaara, Vaaranpohja ja Jänönkäpäläjärven vehreät rannat! 
Kaarlo sai viimeksi vihdoin itsensä Juholan kartanolle työn hakuun, eikä suotta. Mutta mitä Kaarlolle keksitään, kuinka hommat hoituvat?

ANNO DOMINI OSA 23. UUSI ARKI

Herääminen tuntui Kaarlosta sillä kertaa aivan toisenlaiselta kuin muina aamuina. Tiesi mihin mennä, tunsi itsensä taas jollain tapaa mukavasti tarpeelliseksi. Huomasi kaivanneensa jotain työn kaltaista kiinnekohtaa, vaikka omineen puuhastelustakin ilman kellon vahtaamista nautti. No, kunhan nyt näkisi, olisiko hänestä mihinkään. Alkaisi sitten vasta riemuita enemmälti.
Juholaa kohti ajellessa piti pari kertaa naurahtaa puoliääneen. Hitto, että vielä tässä piimämainokseen omalla naamallaan. No, joku pieni paikallismeijeri, parin palstan rakeinen kuva paikallislehdessä. Ehkä jonkun marketin tarjouskampanjassa juliste. Tuskinpa tuo haittaisi. Jos Juholan kaltainen ison talon isäntä kehtasi pelehtiä entisaikain hevosmiehenä semmoisissa, niin mikseipä hänkin.

Kaarlo käväisi toimiston puolella allekirjoittamassa työsopimuksen. Vilkuili enemmän entisaikain kartanonherran konttoria muistuttavan huoneen patruunatunnelmaa henkivää sisustusta, kuin paperille pantuja sanoja. Palkkaa tulisi mitä tulisi, ruoka talon puolesta, jos lähistöllä puurrettaisiin. Muuten saisi hakea keittiöstä eväät matkaan, kuten tänään. Ei huono etu, perheettömälle miehelle.
-Aattelin josko kiertäisitte Erkin kanssa mökit ensalkuun. On jäänyt lumisen talven takia vähän myöhäseen. Tytöt kävi jo siivoilemassa sisätilat, ne on semmosessa näppäriä, vaan saavat tänään jäädä kasvihuoneelle. Me käydään pojan kanssa vielä viljelysuunnitelmia läpi tällä viikolla, pitää katsella josko pellot jo kestäis kohta koneita. Mansikan saa unohtaa, tänne mistä porukkaa tarpeeksi saa: mennään itsepoiminnalla enimmäkseen, kun torillekaan tartte tänä vuonna kuskailla omaa myyntipöytää. Minä Erkille sanoin, että sulle vähän selvittelee mihin kaikkeen oon tyhmyyttäin lapioni tyrkännyt, niin ymmärrät. Huomenissa tulet taas tänne, esittelen paikat. Mietitään miten tietos ja taitos parhaiten käytetään.
Kaarlo nyökytteli ymmärtämisen merkiksi, kiitti vielä kerran, ja jäi ulos päästyään hetkeksi tähyilemään epävarmasti ympärilleen. Eväät keittiöstä, juu, vaan minkähän oven takana se kyökki mahtoi sijaita?  Onneksi ulkorakennuksen nurkan takaa näkyville lampsiva Erkki osasi auttaa. Yhteistuumin kolisteltiin isomman porstuan kautta nappaamaan matkaan mukaan iso kylmälaukku ja juomakori. 
Ainakaan eivät ruuasta pihistelleet, Kaarlo pohti tyytyväisenä Erkin koukkiessa mutkaisia pikkuteitä. Jänönkäpäläjärven sininen selkä siinsi siellä täällä puiden lomasta, kunnes käännyttiin kohti Ilvesvaaran jylhinä kohoavia, havumetsän peittämiä sinivihreitä kupeita. Erkki selitteli Juholan moninaisia bisneksiä, perintötilaa luomuviljelmineen ja koneineen. Lypsylehmistä oli luovuttu jo vuosia takaperin, mitä nyt periaatteen vuoksi vähän suomenkarjaa jalostustarkoituksessa säilytetty. Juhola piti kunnia-asianaan vaalia historiaa.
-Eikä ne mitään turhia lehmiä olekaan, osa ihan filmitähtiä. Juholalle jäi opiskeluajoilta Helsingissä monen alan kavereita, elokuvamaailmastakin. Kukaan taida enää muistaa miten monta evakkomatkaa sun muuta reissua ne on nämä elikot ehtineet täällä kotimaisemissa kameran seuratessa matkata. Hevoset samoin.

No tuo selittikin paljon, Kaarlo ajatteli Erkin kurvatessa Transportterin ensimmäisen mökin pihaan. Leuka loksahti hämmästyksestä. Ei hän ollut kaiketi mitään valmiiksi kuvitellut, mutta vaaran kupeeseen sulautuva matala, harmaa rakennus vastasi huonosti perinteistä mökin määritelmää. Tai oikeastaan rakennuksia oli kaksi erillistä, välissä kulki ne yhdistävä lasikäytävä. Erkki teki taas selkoa Juholan monimutkaisista mielen kiemuroista. Toisessa päässä tupakeittiö ja makuusoppi, toisessa sauna sekä puusee: kaupunkilaiset tykkäsivät, kun vessaan pääsi ulkona kulkematta, eikä tarvinnut pelätä kosteusvaurioita näin. Sitä paitsi käytävän rinteeseen avautuva lasiseinä takasi mukavat auringonotto-olot viileämmälläkin säällä. Kaikki eivät kaivanneet rantaa, näillä kolmella vaaran kupeen mökillä kävi joka vuosi pitkälti samaa porukkaa, Äitienpäivästä myöhään syksyyn. Marjastivat, sienestivät, joutivat tallustella alas Rentukkaojalle tai Jänönkäpäläjärvelle uimaan. Sähköä saivat aurinkopaneeleista sen, minkä kokivat tarvitsevansa. 
-Jahka tyhjennetään huussit haravoidaan pihoilta suurimmat risut, tarkastetaan vesijohdot. Täällä on pelkkä kesävesi, lasketaan putket pakkasten tultua tyhjiksi, joten kyllä ne yleensä pelaa. Joku tiiviste voi kuivuuttaan fuskata, vaan sitä vartenhan me ollaan. Tyttöjen mukaan ei pitäis ongelmia olla. Niin, ja polttopuut... Ne hoidellaan seuraavalla kierroksella, jos tänään ei ehditä tarpeeksi pölliä noista ylivuotisista tuulenkaatamista sahailla. Halkovat mielellään pinolle viimeisen silauksen kuivumaan, kunhan kirves terävänä pidetään. Vaikka osaavat ne tietysti soitellakin, jos liiterin pohja paistaa, vaan harvemmin siinä niin on käymään päässyt. On siellä valmista kuivaa aina,  Erkki luetteli päivän töitä huomaamatta Kaarlon pienesti jähmettynyttä ilmettä. Huussien tyhjentämistä, sitäkö ne hänellä nyt teettäisivät! Ei helvetti. Vaan luvattu, mikä luvattu. Naaman peruslukemilla pitäen Kaarlo tyrkkäsi hanskat kouriin, tarrasi kourat kottikärryjen kahvoihin ja otti tanakasti askelta kohti päätyä. Tosi mies ei sanaansa syö.

Evästauolle istahti jo paljon keveämpimielinen mies. Kyllä vaan kehitys kulki, näissäkin asioissa. Löyhkäävän paskasaavin sijasta huussin alta oli löytynyt silkkaa muhevaksi kompostoitunutta multaa. Sekin kätevästi seinän alaosaan sijoitetusta luukusta ulos lapioitavissa. Mikäpäs sellaista oli kärrätä kasvimaan kehikkoon. Laittaisivat kuulemma kesäkurpitsaa, papua sun muuta kasvamaan, mökkiläiset. Innokkaammille kotitarveviljelijöille tuotiin palanutta hevosenlantaa varhaisperunoita varten, tai tilauksesta runsaampi tuotekori kerran viikossa. Juhola tuntui kartoittaneen lomalaisten tarpeet joka kulmasta, ja hyödyntävän ne. Ilmankos sillä riitti käyttöä kasvihuoneillekin. Jo vain, bisnesmies, epäilemättä.

Entisessä elämässä kaikki oli ollut minuuttipeliä, sopimusten ja pykälien tiukasti sitomaa. Kaarlosta tuntui hemmetin hyvältä viitata rukkasella moiselle. Kun työ kerran kulki, ja sitä piisasi, niin tehtäisiin suosiolla pidempi päivä. Mieluummin auringon alla kuusenrunkoja karsi, kuin vesisateella. Ja kukapa häntä kotona olisi odotellut, ei kukaan. Ehtisihän tuota saunalla pesuvedet lämmitellä iltahämärissäkin. Söisi mahansa täyteen nyt, riittäisi jos teen kanssa pari palaa leipää haukkaisi ennen sohvaan kellahtamista.
Erkillä vaikutti olevan enemmän sitä kuuluisaa sosiaalista elämää. Liekö kuitenkin omat karikkonsa silläkin, sen verran tiukaksi näytti ilme vetävän puhelimessa. Naisen äänen kirkkaan soinnin erotti kauempaakin pätkittäin, sanoja huonommin. Jotain tuntuivat Äitienpäivästä kiistelevän.
-Kyllä me puolilta päivin tullaan, turha lykätä. Joskus se on tehtävä, niin parempi nyt. Hitostako minä tiedän... No Hilla nyt on Hilla, sittenpä tuon näet. Myöhäistä sitä enää on kuule murehtia, kukaan tätä tähän malliin suunnitellut, vaan kävi miten kävi. Minä en asetu kummankaan puolelle, saatte keskenänne selvitellä. On sillä tytöllä oikeutensa, äläkä nyt yhtään väheksy oman jälkeläises älyn määrää. 
Kirota äsähtäen Erkki työnsi kännykän takin taskuun, virnisti vähän vaivautuneen oloisesti Kaarlolle. 
-Saamari näitten naisten kanssa. On tässä vähän semmoset kiemuraisemmat sukupuun oksat, ja saattaa Äitienpäivävisiitin jälkeen huojua koko puu. Että juu, mitäs meillä tässä vielä olikaan kesken...