Kuvassa voi olla ulkoilu

Kevään odotus ottaa hermoille. Sitä käy ihan äärettömän kärsimättömäksi heti, kun maaliskuu alkaa näytellä maata. Kaipaisi kunnon kevättä: lenkkipolkuja, joilla pärjäisi ilman nastakenkiä, metsän tuoksua, väljempää maailmaa. Aamuja, jolloin tarkenisi lähteä töihin tuosta vain, kevyellä vaatetuksella.

Vaan ei auta. Väljempää maailmaa saadaan odotella vielä. Ehkä kauankin. Ravintoloiden sulkeminen ei ulkona syömistä paljon muuta, enemmän siihen vaikuttaa laavujen saavuttama suuri suosio. Tuottaa vaikeuksia löytää sellainen paikka, jossa saisi rauhassa, omineen, tehdä tulet ja paistella makkaransa. 
Kaikkein eniten kyllä ihmetyttää miten Itäraja voidaan sulkea, mutta Virosta tulijoilta ei mitenkään vaatia edes testausta satamassa. Rakennusmiehet nostetaan syntisten tikun nokkaan ylimmäiseksi kaiketi tästä syystä. Huudetaan työmaille maskeja, pakollisia karanteeneja sun muuta. No, kyllähän jotkut rakennusliikkeet jo pistävät ulkomailta tulijat testeihin työterveyteen ja tuloksen saamisen jälkeen vasta on työmaalle lupa lampsia. Harmi vain sekin homma ontuu pahasti. Missäs luulette sen tulijan odottelevan tuloksia, ellei kimppakämpässä? Sieltä suomalaiset lähtevät aamuisin duuniin, samasta osoitteesta. Esimerkiksi terveydenhoitohenkilöstö saa painua töihin samantien, huoltovarmuuden nimissä. Alialiurakoitsijoiden miehistä kukaan tiedä, missä ne asuvat ja menevät, se on varmaa.
Helsingin päättäjät ovat tämän näin päättäneet, joten kohdistakaa kiukkunne siihen suuntaan - kun ei ole ns munaa lyödä tikkua nenään satamassa, niin ei ole.

Onneksi on sentään jotain, mikä jaksaa näinä aikoina naurattaa yhtä paljon kuin ennenkin. Nimittäin lehtien esittelemä Suuren Maailman kevätmuoti! Nyt kaikki vain neulomaan matonkuteesta minimekkoja, ja kassia kainaloon sävy sävyyn. Vaihtoehtoisesti voi riipaista päälleen jotain läpinäkyvää kukkaiskuosia, tai rintsikkatoppeja. 
Siis ei kai kukaan täysjärkinen ihan oikeasti mene tuohon halpaan? Siis kuvittele näyttävänsä hienolta ja tyylikkäältä ja kadehdittavan muodikkaalta tuommoisissa rytkyissä? 
Viisas Nainen suosittelee pysyttelemään Persoonallisessa Tyylissä eli riipimään päälleen kaapista ne menneiden kesien luottovaatteet. Tai ostamaan vintageliikkeestä jotain kätevän kestävää, peittävämpää. Toisaalta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät niin tiukanpinkeissä legginkseissä ja liian monesta pesusta kulahtaneissa, vähän jo virttyneissä t-paidoissa kansa taas kulkee. Ne on mukavia, ne on helppoja, niitä on kaikilla. Nyt, aina ja varmaan iankaiken.

Mutta hei, sitä odotellessa poiketaanpa taas Ilvesvaaralla! Jänönkäpäläjärven rannoilla on vasta vappupäivä, mutta sehän ei estä meitä nauttimasta viime kesän muistoista. 

P1090349.jpg

Kuva: Iitin kirkonkylän kesäkahvila heinäkuussa

ANNO DOMINI OSA 21. HIENOSÄÄTÖÄ

Taiston sähköperämoottori tuuppasi Lepistön vanhaa tasaperävenettä verkkaisen tasaiseen tahtiin pitkin Jänönkäpäläjärven pitkää selkää. Kaarloa alkoi jo hiljalleen naurattaa odottamattomia mutkia saanut soutumatkansa. Vaan olihan se noloa ollut, siitä ei päässyt mihinkään. Seistä möllöttää sillä tavalla laiturilla pelkissä kalsareissaan hemaisevan naisen ja kakaralauman katseiden alla. Niin paljon kuin vappuaattona olikin mielessä pyörinyt ajatus siitä, josko niitä uusia kalsareitaan jollekin vastakkaisen sukupuolen edustajalle pääsisi näyttelemään.
Joopa joo, vähän rankempi hienosäätö taisi olla kohdallaan, ennenkuin osuisi nappiin.

No, eipä tuolle minkään voinut. Enää. Taistoa järvestä pelastettaessa kastuneet housut piti vain vetää kiireellä jalkaan sillä aikaa, kun Taisto itse teki tyttärelleen ja tämän lapsilaumalle selkoa seikkailuistaan. Päälle oli kiivetty ylös rantaa, mökille. Pistetty grilliin tulet, ja paisteltu itse tehtyjä kaurismakkaroita menneeltä talvelta. Juotu vielä kahvitkin. Se Taiston tytär, Marja-Leena, oli kovasti yrittänyt ehdotella taas illallisen laittoa luonaan. Kaarlon piti ähkäistä tuskaisesti muistaessaan kiemurtelunsa. Toisaalta teki mieli, ja sitten kuitenkaan ei. Vaikka hän kuinka lapsista piti, niin joku tolkku. Marja-Leenan katras oli yksinkertaisesti liian suuri. 

Lapsien ajatteleminen nostatti syvän rypyn Kaarlon otsaan. Eipä ollut tuotakaan tullut pohdittua syvällisemmin aiemmin. Annabellan kanssa perheen kasvattaminen oli lykkääntynyt, jäänyt lopulta kokonaan pois puheistakin, saati edennyt tekoihin saakka. Entä jos nyt elämä lykkäisikin kohdalle jonkun, jonka kanssa voisi olla mahdollisuuksia. Tahtoisiko hän, uskaltaisiko ja osaisiko? Toisaalta tuntuisi mukavalta tietää Lepistön mökin säilyvän hänen jälkeensäkin omalla pojalla tai miksei tytöllä, samapa tuo kummalla sukupuolella. Äh, no, turhaanpa näillä päätään vaivasi, enää liki viisikymppisenä, persaukisena joutomiehenä. Kukapa tämmöistä huolisi, saati isäksi lapselleen. 

Lainamoottorin hän oli luvannut palautella viikolla, joku päivä, autoillessaan. Vaaranpohjassa pitäisi piipahtaa asioilla, niin samallahan tuo tulisi toimitettua. Wunderhaus täytyi käydä maksamassa, täydentää ruokavarastoja. Ehkä samalla voisi harkita sitä Juholan puheilla pyörähtämistä, josko niitä töitä tarjottaisiin. Mersun myynnistä saadut rahat teki mieli säästää toistaiseksi, ja muut varat hupenivat kaiken aikaa. Kunhan avioero Annabellasta astuisi voimaan pystyisi suunnittelemaan tulevaisuuttaan enemmän eteenpäin. Hankkisi vaikka pienen yksiön jostain, missä tarvittaisiin asiansa osaavaa bussikuskia. Lepistön mökissä pärjäisi onneksi syksyyn saakka kyllä.

Maanantaina Kaarlo kuitenkin keskittyi vielä raivailemaan pihaansa kaikessa rauhassa. Kunhan kuokki vähän perunamaan paikkaa navetan kivijalan taakse, merkkaili kepeillä vanhan mökin seinustalle nousseen ruohosipulituppaan, ja nautiskeli kiireettömästä olostaan - autuaan tietämättömänä siitä, millaisissa tuskissa kyläkaupan Miettiskä tahoillaan pyöri. Miettiskä nimittäin tiesi heti myymälän puolelle yläkerran asuinhuoneista laskeutuessaan olevansa pahassa pulassa. Oli tapahtunut suunnaton, ainutlaatuinen ihme! Kylän porukkalottoon oli pamahtanut vihdoin viimein voitto. Ei nyt mikään täysosuma sentään, mutta useampia satasia jokaista osallistujaa kohden. 

Normaalisti asia olisi hoidettu vanhan kaavan mukaan: jaettu osallistujille jokaiselle oma osuus, pois lukien seuraavia kierroksia varten jätettävä vähän suurempi summa. Näin se oli sovittu, jo vuosia takaperin. Mutta kun nyt oli se tuntematon antanut ne euronsa, jotka hän oli tarkasti merkannut ruutuvihkoon, kirjoittanut nimen puuttuessa tauno palo. Sille tuntemattomalle, komealle miehelle kuului kiistatta voitto-osuus, vaan minne sen toimittaisi? Miettiskän hartaasta odotuksesta huolimatta muukalaista ei ollut näkynyt enää. Entä jos se olikin ollut vain ohikulkumatkalla? Tai joku vuokramökkiläinen? Juhola ei tykännyt hänen uteluistaan, ei sitten yhtään. Uskaltaisiko kuitenkin soittaa? Näin tärkeän asian takia?
Lopulta Miettiskä päätti odottaa vielä muutaman viikon. Päivän ensimmäiset asiakkaat palveltuaan hän kaivoi taas ruutuvihkon laatikosta kassan alta, ja kirjasi tarkasti ylös summat: sekä voiton, että seuraaviin kierroksiin sijoitettavan euromäärän.