Kuvituksessa voi olla 1 henkilö, auto ja teksti

Niin sanottu kioskikirjallisuus on pahasti aliarvostettu laji. Samoin novelli.
Kirjailijahaastatteluissa saatetaan ohimennen, puolittain naureskellen, hivenen ehkä jopa häveten, sivuta uran alkua Kolmiokirjan avustajana. Eli juuri kioskikirjallisuuden parissa. 

SusuPetal ja Viisas Nainen sen sijaan ovat ylpeästi vanhoja Kioskikirjallisuuden kuningattaria. Meillä on ollut ammattisisartemme kanssa pokkaa todeta jopa Sanomatalon baarissa notkuvasta Jari Tervosta, että ei noin pienellä julkaistulla sivumäärällä kyllä meidän seuraan vielä pääse. Yhtään liioittelematta.
Vaikka paljon mainostettu lupaava tulevaisuus on siltä osin takana, on elämää vielä edessä - ja kun tekee laatua, se kestää useammankin sukupolven lukijoita. Yhä uudelleen. 

Kioskikirjallisuus ja sen kirjoittaminen ansaitsee aivan oman, pitkän ruotimisensa. Sitä odotellessa, ja alustuksena aiheeseen "linkit"  (anteeksi vaan kun parempia ei syntynyt) vanhan Hömpän helmet blogin "avautumisiimme".  

https://homppa.vuodatus.net/lue/2007/06/niin-kuin-on-blueskaava-on-myos-viihdekaava-vai-onko?fbclid=IwAR1Rn_9g1Bfl1KN7bvNt8wC7FDZwgNmGi94KYjJJc_NzgQI-fb4jJjKrOOQ

https://homppa.vuodatus.net/lue/2009/02/lukijan-oikeus-illuusioon?fbclid=IwAR0YGXtbRp4bNy3LtDC4V63tpWyi49qtdOyPi8i9ygUbIH5BIn33stpuz7c

Rakkaudessa, saati siitä kirjoittamisessa, on melko vähän rajoja. Nekin lähinnä veteen piirrettyjä. On viihdeteollisuuden ja Harlekiini-kirjojen luomaa harhaa kuvitella kuinka suuret tunteet kuuluisivat vain nuorille, kauniille ja menestyville - siis muka-täydellisille ihmisille. Tämän yritimme muistaa myös kertoa lukijoille. 
SusuPetal herätteli nämä suuret totuudet taas henkiin Kolmannella painoksella. Eikä suotta.

Huijauksia, petoksia, vaarallisia romansseja, huumeita, langenneita enkeleitä - näitä kaikkia löytyy Susu Petalin novellikokoelmasta Kolmas painos.
Kolmas painos on laajennettu laitos Toinen painos -nimellä kulkeneesta kirjasta, johon kirjoittaja oli koonnut Reginassa ilmestyneitä novellejaan. Kirja osoittaa, että halveksituissa viihdelehdissä julkaistiin myös taidokkaasti ja sujuvasti kirjoitettuja tarinoita, jotka eivät tottele siistejä lajityyppirajoja.
Uuteen laitokseen on otettu mukaan kaksi uutta novellia sekä Susu Petalin haastattelu, joka on ilmestynyt vuonna 2008 Pulp-lehdessä.

Viihdenovelleja on monenlaisia - Kolmas painos takuuvarmasti yllättää positiivisesti genreä tähän saakka ahtaasti ajatelleen. Kuten myös kirja toimii erinomaisesti lohtukirjana näinä eristäytymisen sekä yksinäisyyden aikoina. Mikä tahansa on mahdollista, miten synkkänä päivänä tahansa - kenelle tahansa. 

Ilvesvaarallakin mennään lonkalta heittämällä, tekstejä mitenkään hiomatta. Valmista synopsistakaan ei ole. Esimerkiksi pokkarissa kaikki pitäisi kuvailla tarkemmin, laajemmin ja siis myös pidemmin. Miettiä enemmän. Kärsisi pahasti terapeuttinen, rentouttava puuha. Nythän kärsivät vain lukijat, hahaa.

P1100057.jpg

ANNO DOMINI OSA 29.  HAPUILUA HÄMÄRÄSSÄ 

Juhola maiskutteli suutaan tyytyväisenä. Mainostoimiston käyttö maksoi, mutta tällä kertaa rahalle oli kyllä totisesti saatu vastinettakin. Osuusmeijerin kampanjan ensimmäinen osa seutukunnan sanomalehdissä näytti juuri siltä, mitä lähdettiin hakemaankin. Tytöt ja Liinu: sillä kolmikolla epäonnistuminen olisi ollut suoranainen mahdottomuus. No, tietysti hän itse jäi vähän taustalle, mutta parempi niin kokonaisuuden kannalta. Parin viikon päästä laajennettaisiin kampanjaa valtakunnan tasolle saakka. Pistettäisiin pyörimään ruudussa ensimmäinen pätkä. Se, jossa Kaisa ja Hilla viattomuutta sekä raikkautta uhkuen tiedustelivat metsästä esiin putkahtaneelta Kaarlolta ottaisiko setä piimää. 

Katse siirtyi kirjoituspöydälle levitetystä lehdestä ikkunaan, sitä kautta pihalla puuhastelevaan Kaarloon. Postissa tulleessa verokortissa kaikki oli kuten piti. Jotain lisää se miehestä paljasti, jotain jätti yhä kertomatta. Vaan kovahan tuo töitä oli tekemään, Erkki vakuutteli. Ehkä aika vasta näyttäisi kuinka paljon salaisuuksia menneisyys kätki. Ja toisaalta hittoako ne hänelle edes kuuluivat. Lepistö tuskin olisi torppaansa raaskinut millekään turhalle miehelle testamentata, joten parempi antaa olla urkkimatta liikoja. 

Hillan punaisen takin vilahdus kirvoitti tuskaisen ähkäisyn. Vastoin pelkoja tyttö taisi ottaa kadoksissa olleen esiäitinsä tapaamisen ilman suurempaa sirkusta. Vaikka Eedlassa ehkä riitti sulateltavaa pikkuisen pidemmäksikin aikaa. Ehkä Hilla vielä hapuili hämärässä, järjesteli ajatuksiaan. Juhola itse muisti Ellan, Eedlan tyttären ja Hillan isoäidin vain hämärästi. Olihan hän niin paljon nuorempi, alta kouluikäinen, kun Ella lähti kaupunkiin kouluun ja jäi tädin luokse asumaan toiselle puolelle Suomea. Mitä nyt kesälomalla oli joskus pyörähtänyt kartanolla, muun ajan viettänyt Voitto-isän luona Lahtimaan torpassa.

Vaan olihan se ollut, aikansa skandaali. Ehtaa lööppikamaa nykymittapuin. Nuori äiti hylkää lapsensa, karkaa toisen miehen matkaan. Jätetty mies odottaa lopun ikäänsä suurta rakkauttaan palaavaksi, turhaan. Eedla saapuu vasta Voiton kuoltua, Ella ei enää silloinkaan. Se tyttö oli ollut liian äitinsä kaltainen, levotonta verta suoniinsa saanut. Hankkiutunut raskaaksi alta täysi-ikäisenä, hoitanut sentään Eevan ja Erkin omillaan pärjääviksi, ennenkuin muuttanut uuden rakkautensa perässä Norjaan saakka. No, onneksi Lahtimaan torppa pysyi nyt asuttuna Erkin ansiosta. Uteliaana piti odotella mitä saisivat romanssistaan kehitelty sen kunnan uuden rakennustarkastaja-Tuulan kanssa. Toistaiseksi vaikutti lupaavalta.
Jo vain, parempi olla liikaa vanhoja muistelematta. Muutenhan tässä alkaisi kohta haikailla nuoruuttaan. Hämäriä kesäöitä ja hapuilevia suudelmia Eevan kanssa kartanon ja Lahtimaan torpan välisissä metsissä. Hitto, tiesiköhän Erkkikään siskonsa kaikkia seikkailuja? 

Autuaan tietämättömänä konttorin ikkunan takana seuraavista silmistä Kaarlo jatkoi puuhiaan. Hilla tuntui vajonneen omiin ajatuksiinsa, ja ihmekös tuo. Eedla oli kertonut koko tarinan. Aina alusta saakka. Ehkä jotain sellaistakin, mitä Hilla tuskin koskaan kuulisi. Pelkkä Eedlan ajatteleminen nostatti mieleen levollisen olon. Siitä yöstä Lepistön mökissä hän pysyisi vaiti ikuisesti. Tai eihän se enää redes mikään Lepistön mökki ollut, vaan Anno Domini: hänen uuden elämänsä alku sekä ensimmäinen oma koti. Vielä sai olla pohtimatta mitä syksyllä tekisi. Jäisikö kylälle talvehtimaan, etsisi pakkasten tultua tukevamman majapaikan, vai kuljeskelisiko muualle. Hitto miten hyvin kaikki olisikaan ollut, ellei olisi leukapieltä jyhminyt. Kieli kävi jatkuvasti kulmahampaassa, tunnusteli. Viisaudenhammasko siellä juili? Miten monta hammasta ihmisellä piti olla?

Hilla laski taimilaatikoita otsa rypyssä. Eedlan tapaaminen oli ollut mahtavaa, siis aivan huippua! Jotenkin siitä tuntui silti vaikealta puhua kenenkään kanssa. Janne oli ollut pitkään hiljaa kuultuaan, kohauttanut sitten harteitaan sanoen, että kai tunteet olivat vieneet ihmisiä kautta aikain. Eedlaa ehkä pikkuisen tavanomaista enemmän kyllä. Pitäisi ehdottomasti käydä Eedlan luona uudelleen, mahdollisimman pian. Mieluiten yksin, kun vain olisi keksinyt miten. Eno olisi varmaan kertonut asuiko Mummo jonkun kanssa, mutta jotenkin hän ei tahtonut kysyä. Joku koululla kuitenkin majaili, sen hän oli pannut merkille. Eteisessä selvästi Eedlalle liian suuret buutsit, naulakossa kahta kokoa nahkatakkeja, ja yhden huoneen nurkassa kitarat telineessään. Selvä juttu, totta vie. 
Äkkiä Hilla nosti pelästyneenä katseensa vastakkaisella puolella seisovaan, murahtelevaan Kaarloon.
-Ei tässä mitään, hammasta vaan särkee ihan helkkaristi. Pitää käydä jotain buranaa sisältä, sillähän se...
-Eikä takuulla, 
 Hilla äyskähti tyytyväisenä siitä, että sai muuta ajateltavaa kuin Eedlan miesasiat.  -Soitat Vaaranpohjan terveyskeskukseen nyt heti, ja menet hammaslääkäriin. Äläkä yhtään vikise vastaan siinä! Kyllä täällä pääsee hoitoon, vaikka jossain muualla mikään kunnallisella puolella ei toimisikaan!

Autoa käynnistellessään Kaarloa melkein nauratti yhä yltyvästä leukapielen jomotuksesta huolimatta. Oli se, oli totisesti... Yhtä napakka likka kuin Eedla-mummokin. Turha yrittää pistää vastaan kummallekaan, toiseksi siinä jäi. Hämmästellä kyllä piti miten hyvin Vaaranpohjassa hommat toimivat. Terveyskeskuksesta oli vastattu heti, ja luvattu särkypäivystysaikakin hammashoitolan puolelta tunnin päähän. Hyvä kun siihen vauhtiin ehti itse mukaan. Nipinnapin sai huuhtaistua päällimmäiset mullat naamasta sekä kourista, ja vaihdettua työvaatteet puhtaampiin. 
Toivottavasti perillä odottaisi asiansa osaava tohtori. Joku Natalia, niin puhelimessa oli kerrottu. Sukunimi liian vaikea suomalaisen muistaa. Onneksi hammaslääkärissä pärjäsi parilla lauseella oireiden kuvailemisessa. Kyllä varmaan yhteistä kielitaitoa sen verran riittäisi, ja ainahan voisi näyttää sormella mihin koskee. Loppu selviäisi tohtorin kurkatessa suuhun.