P1100582.jpg

Silmiä kannattaa pitää auki monesta syystä - ja monella tavalla. 
Kuvasta voi päätellä, miksi niitä kannattaisi käyttää välillä kameran linssin puhtauden tarkistamiseen. Ei paljon naurata, kun muuten hyvät kuvat pilaa joku räntäsateesta jäänyt läikkä.

Liikkumisrajoitusten aikana voidaan tietysti kyseenalaistaa se, kenellä on lupa ketäkin kyttäillä. Naapuruston liikkeiden seuraaminen on ikivanha huvi, sekä kaupungissa, että maalla. Ehkä kuitenkin tässäkin tapauksessa kannattaa eniten katsella peiliin, ja pohtia omia valintojaan. Joskin joukkobilettäjät saa hyvällä omallatunnolla käräyttää. 

Mikä tärkeintä, kevään tullen on syytä olla entistä tarkkaavaisempi liikenteessä. Pieniä ja isompiakin kaksipyöräisiä alkaa surahdella tihentyvään tahtiin kaikkialla. 

Viikko on joka tapauksessa ollut raskas. Työn puitteissa piisasi kiirettä, sekä kiristyvää ilmapiiriä. Korona-aika valitettavasti näkyy entistä pahemmin ihmisten korvien välissä, sekä sitä kautta käytöksessä. Se on sinänsä ymmärrettävää. 
Hyväksyttävää sen sijaan ei ole se, kuinka oma paha olo kaadetaan huutamalla ja meuhkaamalla kenen tahansa niskaan. Kenenkään ei ole työssään pakko ottaa vastaan ihan mitä tahansa. Kuluneella viikolla pohdittiin näitä työsuojelullisiakin seikkoja, kiitos erään kohtaamisen. Viisas Nainen pysytteli viisaasti hiljaa, katse kärsivänä katon rajaan suuntautuen. Ellei aikuinen ihminen osaa olla ns ihmisiksi missään, niin minkä meistä sille kukaan tekee? Jos minä tiedänkin miten ihmisen psyyken puolustautumismekanismit toimivat, ja että yksi niistä on nimenomaan aggressiivisuus ahdistavien asioiden kohdalla, se ei tätä aggressiivista yhtään auta. 

Vaikka aurinkolasien käyttö on tunnetusti vain hyväksi, ne ruusunpunaiset lasit silmillä parisuhteeseen syöksyville käy enimmäkseen huonosti. Se on taas lööpeistä luettu. Mikä hupaisinta, tässäkin eräässä tapauksessa syyllisenä alettiin automaattisesti heti pitää miestä. No, todennäköisesti kumpikin osapuoli on vain rakennellut liian suuria pilvilinnoja omien haaveidensa pohjalta, ja sitten on rysähdetty todellisuuteen kovaa sekä korkealta. 
Ja kipeästi. 
Kun Viisas Nainen ja Mies muinoin kantoivat kassinsa vauhdilla samaan osoitteeseen moni henkäisi kauhusta. On kuitenkin aikalailla eri asia pariutua nopeasti sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee jo ennalta. Molemmat tietävät toisensa CV:n pituuden, eivätkä ala itseään parempaa esittää. Liikkeelle lähdetään realistisesti jalat tukevasti maassa.

Mutta entäs Kaarlo? Äitienpäivä kallistuu iltaansa Ilvesvaaralla, Ansan ja Taunon polskiessa majavan elämäänsä autuaan tietämättöminä siitä, mitä padon takana, ylhäällä kallioilla tapahtuu.
Mutta hei! Joka tapauksessa: muistakaa, että moottoripyörätkin ovat kohta taas täällä!

hein%C3%A4kuu%20142.jpg

ANNO DOMINI OSA 28. YÖ KÄTKEE USVAANSA

Ensimmäisenä Kaarlo tajusi sateen, pisaroiden ropinan peltikatolla. Ei tehnyt mieli avata silmiä, ei edes liikahtaa. Huoneessa oli vielä hämärää, kellon soimiseen aikaa. Hän piti luomensa tiukasti kiinni vielä oven narahtaessa vaimeasti, keveiden askelten kulkiessa yhä lähemmäs, ja naisen pujahtaessa takaisin viereen. Sen iho tuntui viileältä, hiuksissa tuoksui sekaisin alkukesän aamuyö sekä joku sitruunan, appelssiinin tai greipin mieleen tuova. 
Tuvassakin oli viileää, varovasti Kaarlo veti naisen lähemmäs, lämpöönsä. Kurotti asettelemaan peiton kulman tiukemmin heidän ympärilleen.

Eedla oli istunut mökin rappusilla hänen polkaistessaan pihaan. Ural sivuvaunuineen seisoi parkissa halkokatoksen kulman alla, saunan piipusta kohosi savu. Jostain syystä hän ei ollut edes hämmästynyt. Ei, vaikka Ilvesvaaran kallioilla sellaisesta ei oltu sovittu mitään. Olipahan vain katseltu majavia, puhuttu elämästä: siitä, miten ihmeellisiä reittejä se pistikään ihmisen kulkemaan, miten yllättäen laittoi valintojen eteen. Äkkiä seisoit risteyksessä, ja yritit päättää kumpaan suuntaan lähtisit, kun takaisinkaan ei voinut koskaan kääntyä. Miten tahansa valitsitkaan, valintojesi seuraukset kantaisit itse.

Laiskasti hän kuljetti kämmentään pitkin Eedlan selkää, Fenix-linnun tulipyrstöltä ylös lapaluun päälle tatuoituun siipeen saakka. Olo tuntui pitkästä aikaa rauhalliselta ja levolliselta. Jotenkin ihmeen kokonaiselta sekä ehjältä. Melkein leijuvalta. Luomien takana seilaili irrallisia kuvia Eedlasta joogaamassa laskevan auringon valossa kalliolla, tai nuorempana Goan rantahiekoilla. Toisaalta sellaisilla naisilla kuin Eedla ei kaiketi koskaan oikeastaan ollut ikää, ne eivät vanhentuneet saman kaavan mukaisesti kuin tavalliset kuolevaiset. Lensivät vain vuosien läpi ja syntyivät tuhkasta yhä uudelleen kuin tarujen Fenix-lintu. Kirkkaanvihrein silmin, hiukset liekkimeren punaisina.

Kaikki sanottava oli sanottu jo. Kaarlo makasi sängyssä yhä Eedlan noustessa sammuttamaan pöydällä herätystä soivan kännykän. Hän katseli pukeutuvaa naista, kuuli Uralin käynnistyvän, moottorin äänen vaimenevan kunnes se katosi kokonaan. Vasta sitten hän heitti peiton päältään, haali lattialta paidan. 
Sade oli lakannut. Rappusilla seistessä usvan peittämä piha vaikutti koskemattomalta. Mustarastas päästi pitkän, haikean suloisen lurituksen jostain metsän kätköistä. 
Oli aika jatkaa elämää. 

Erkki saapui Juholan pihamaalle vastoin tapojaan myöhässä. Vilkaisi huokaisten taloon päin, puisti päätään ja huokaisi uudelleen. Näytti ihmeen riutuneelta, liekö juopotellut. Kaarlo ei käynyt kyselemään, keskittyi vain lappamaan tavaroita traktorin lavalle. Jossain kasvihuoneiden suunnalla vilahti jotain punaista. Tytötkin taisivat aloitella työpäivää.
-Ei helvetti, et kyllä ikinä arvaa millaista sirkusta se on, kun joutuu suvun salaisuuksia selvimään,  Erkki puuskahti lopulta.  -Kävin eilen näyttämässä Hillalle isoäitiä. Meinaan omaani: Mummohan on Hillalle isoisoäiti, vaikka kuka näistä mitään lukua pitää. Kait sinä Eedlan muistat, sieltä kirpputorilta silloin? On ollut pikkuisen tuskainen yö, kun olen yrittänyt miettiä mitenkä tyttö sen otti. Ei sitä sentään joka päivä saa tietää, että joku kuolleena pitämäsi esiäiti onkin tukevasti vielä kiinni leivässä, eikä totta vie mikään pussimuussimainoksen herttainen pikku mummeli.

Kaarlo hörähti hiljaa mielessään. Nauratti niin pirusti, piti kääntyä selin Erkkiin. Tietäisipä vaan miten tiukasti Eedla tosiaan oli vielä kiinni muussakin kuin leivässä, ja mitä kaikkea hänelle yön mittaan näyttänyt...