eken%C3%A4s%20026.jpg

Näinä aikoina kaikenlainen usko on ohuella. Talven loppu sentään vihdoin antaa jotain pientä vihjettä itsestään - ja voi miten vihreydestä nyt nauttiikaan! Sisään nyt suljetutkin saattavat löytää itselleen jonkun rauhallisen sopen.

Viisas Nainen ja Mies odottavat kiihkeästi metsään pääsyä, omassa pienessä kaksiokuplassaan. Toisen jalka on jo parempi, toisen olkapää uudestaan kipeytymässä, joten jotenkin kompuroidaan eteenpäin - nyt kevään ajan molemmat vain 4 päivää/viikko työlle uhraten. Ilot on revitty, mistä kyetty. 

Vuosi takaperin klaanin nuoremmat naiset vetivät niin sanotusti hernettä nenään, kun vanhemmat ja viisaammat ennustivat etäkoulutuskan ja matkustusrajoitusten ja muun uuvuttavan olevan vasta alussa, ja kestävän kauan: että jospa katsotaan sitten, kun niitä kuolleita on 832, eikä 2 tai 3. 
Valitettavasti ennustus osui oikeaan. Enää täytyy vain yrittää pysytellä itse poissa tilastoista parhaansa mukaan.
Senpä takia otetaanpa nyt kaikki pikku vilkaisu käsiin. Niihin omiin, kyllä vaan.
Sitten mietitään hetki paljonko hyötyä käsien huitaisemisesta marketin käsidesillä onkaan, jos sormuksia on puoli kiloa ja rakennekynsien alla pinta-alaa puoli neliömetriä...

Joka tapauksessa Kehä III lienee muuttumassa lopullisesti rajaksi, jonka takaa tulevia ei kohta toivota tervetulleiksi omiin maisemiinsa enää kukaan. Ihmeellistä, miten suureksi tyhmyys joukossa voikaan kasvaa. 
Mutta se jos mikä on varmaa, että kapina nousee kohisten, mikäli jotain stadilaisia aletaan nyt ensimmäisinä suurin joukoin juuri tämän tiivistyneen tyhmyyden takia rokottamaan, ohi muiden alueiden. Siitähän se helvetti vasta repeää, nääs kun sen rokotuksen saaneet tartuttavat yhä, mutta juoksentelevat entistä huolettomammin pitkin maailmaa piikin saatuaan. 
Mieluummin jonon kärkeen ne, joiden on pakko näiden idioottien kanssa työnsä takia tekemisissä olla. 

Mutta hei! Ilvesvaaralla ollaan jo Äitienpäivässä, luonto viheriöimässä, valkovuokot nostamassa terälehtiään kohti aurinkoa - ja Erkin on vihdoin pakko ottaa härkää sarvista, sukeltaa sukusalaisuuksien tummiin vesiin. Kurkistetaanpa tänään jo vähän miten se lähtee sujumaan, ja tarkastellaan tilannetta lisää vaikkapa heti huomenna...

 

20180513_122815%20%282%29.jpg

ANNO DOMINI OSA 24. - ÄITIENPÄIVÄ 

Juholan sormet naputtivat kirjoituspöydän reunaa, tuoli natisi katseen kulkiessa ikkunasta näkyvässä maisemassa. Pysähtyi pihalla kukkapenkin ääreen kyykistyneeseen Hillaan. Se kasasi pientä kimppua ensimmäisistä, hennoista liljoista. Rinnasta kohosi jotenkin alistuneen tuntuinen syvä huokaisu.
-Voi perkele Erkki, miten me tähän soppaan jouduttiin? Tiedät kai, että jahka totuus selviää flikalle tällä kartanolla pääsee helvetti valloilleen. Vaan kyllähän soon totuus aina jossain vaiheessa kohdattava naamasta naamaan, vaikka kuinka kauas karkuun kiertää. Tee mitä miehen tehdä täytyy, eihän sitä enää lykkääminen käy.
Erkki tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Laski kädet oman tuolinsa käsinojille, ja nousi raskaasti. Juhola ei liioitellut yhtään. Tänään aukaistaisiin sellainen Pandoran lipas, ettei sitä millään ilman taisteluvammojen saamista takaisin kiinni rätkäytettäisi. 

Hilla kallisti päätään tuumivasti, vilkaisi Erkkiä ja keskittyi taas tarkastelemaan kimppuaan. Totta kai hän oli yllättäynyt enon viikolla ilmoittaessa kuinka sunnuntaina käytäisiin katsomassa Mummoa. Mummosta ei pahemmin koskaan puhuttu, vaikka niinhän se kai aina kuolleiden kanssa meni. Tuntui pikkuisen orvolta laittaa äidille ja isoäideille onnittelut nettipuhelun kautta, mutta toisaalta koko talvihan oli jo vietetty erossa. Pääasia, kun kaikki vaikuttivat olevan ihan aidosti iloisia hänen uudesta elämästään Juholassa. Enää jännitettiin tietoa siitä hyväksyttäisiinkö hänet opiskelemaan sinne maatalousoppilaitokseen.
Eno vaikutti tavallista hiljaisemmalta ajellessaan. Äh, ehkä ne olivat riidelleet Tuulan kanssa? Tai Juholan, jota hän yhä opetteli kutsumaan Johannekseksi. Uteliaana Hilla tarkkaili ohi vilahtelevia maisemia. Mistähän ihmeen kautta he oikein olivat Vaaranpohjalle menossa? Vai oliko Mummo haudattu johonkin kauemmas? 

Mutta mitä ihmettä! Minkä takia eno tänne kääntyi? Maalla vietettyjen kuukausien perusteella Hilla tajusi kyllä heidän saapuneen vanhan kansakoulun pihaan. Edla´s Tattoo ja Kirpputori kyltit paljastivat senkin, mihin tarkoitukseen rakennuksia nykyään käytettiin. Auto ehti hädin tuskin pysähtyä enon hypätessä ulos, joten Hillan ei auttanut muu kuin seurata esimerkkiä. Heidän saapumisensakin oli havaittu, koska katoksen alta varjoista erkani nainen. Ja millainen! Hillan suu raottui hämmästyksestä. Oranssinpunaista hiuspehkoa mielettömästi, tatuoidut käsivarret, maiharit pillifarkkujen jatkeena jaloissa: asuiko täällä korvessa joku tuollainenkin! 
Eno rykäisi, nosti housujaan eikä tuntunut osaavan ensin päättää kumpaa katsoisi, häntä vaiko naista.
-Me tultiin sitten. Hyvää Äitienpäivää Mummo, tässä tämä Hilla nyt olis.
Hillalta pääsi pieni, pelästynyt inahdus.