P1100652%20%282%29.jpg

Viisaan Naisen sivupersoona Agentti 010 haistattaa pitkät ikärasismipuheille. Hän on naisena aina oikean ikäinen ja kokoinen, ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tänäänkin aamusta Valokuvaajan kuvausavustajana juuri sopivasti, ennenkuin alkoi mättää räntää taivaan täydeltä. Onneksi löytyy ihmisiä, joilla riittää uteliaisuutta uuden edessä ja intoa heittäytyä kokeilemaan mallina oloa - niissä vaatteissa sekä puitteissa, jotka muut määrittelevät. 

Viime viikolla tuli käytyä lyömässä tissit tiskiin, eli seulontamammografiassa. Varsin nopea ja vaivaton toimenpide. Tuloksetkin tulivat jo tänään. Paha sanoa onko aihe yhä jonkinlainen tabu, koska sitä ei rummuteta julkisuudessa. Eli kun yhteiskunta tarjoaa ilmaisen tutkimuksen, älkää nyt vaan jättäkö sitä käyttämättä! Vanhan sanonnan mukaan tieto lisää tuskaa, mutta kyllä se ennenkaikkea nopeuttaa lisätutkimukseen ja hoitoon pääsyä - samoin paranemista, elämän jatkamista eteenpäin. 

Jill Bidenin verkkosukkahousujen nostattama kohu ja omat rinnat palauttivat Viisaan Naisen mieleen Siskontyttären tyrmistyneen tokaisun jokunen vuosi takaperin. Nääs kun motoristiriennoista siihen suuntaan koordinaatteja ottaessa tuli ilmoitettua, että nyt on näiden bileiden kaikesta annista nautittu runsain mitoin ja riemurinnoin, kohta nähdään. -Jolloin Siskontytär jotenkin järkyttyneen oloisesti tokaisi ei kai nyt sentään ihan kaikesta? Enää tuossa iässä?
Närkästyttävää! Vaikkakin ymmärrettävää. Luulihan sitä itsekin nuorena vanhenemista toisenlaiseksi. 
Onneksi nyt jo tietää kokemuksesta karttuvan iän olevan vain numeroita, veteen piirrettyjä viivoja. Syntymävuosi ei ole se, joka määrittelee mitä voimme, tai emme voi - paitsi tietty työhakemuksissa, plääh...
 

P1100612.jpg

Juhlia voi välillä pelkästään sitä, että on juuri tänään, juuri tässä - turha odotella kalenterista jotain tiettyä päivämäärää, tai miettiä mitä muut ovat mieltä. Keskisormea tosikoille.
Niin Agentti 010 tekee.
Ja Mies kiittää (plus tiskaa mielellään, juuri nytkin...)

Mutta kuinka Kaarlolle naisten kanssa käykään, sitähän meistä ei tiedä vielä kukaan... Ehkä elämää laajemmin nähneiden kanssa keskustelu auttaa? 

kuukso-kauppa.jpg

ANNO DOMINI OSA 32.  MIEHEN ON OSAANSA TYYTYMINEN 

Nuotion räiskähtely sekoittui metsästä kantautuviin rastaiden taidokkaan pitkiin, oudon haikeisiin sooloihin. Kaarlo tuijotti otsa kurtussa liekkeihin. Siitä kuusikosta pihaan putkahtava Hämäläinen hänet löysi. Istahti toiselle penkille, kaivoi rintataskusta sätkävehkeet ja alkoi pyörittää puruilla täytettyä paperia näppärästi pötkyläksi. Hetken verran vain oltiin siinä niin, kiireettä sekä puheetta. Vasta kun Kaarlon paistumassa olleet makkarat saatiin syötyä Hämäläinen katsoi asiakseen tiedustella mikä miehen mieltä painoi.
-Naisia minä tässä vaan ihmettelen,  Kaarlo urahti.
-Jaa sinäkö et vieläkään oo pukille päässyt? Jo vain, kyllä se noin nuorta miestä ahistamaan alkaa, alkaa hyvinkin,  Hämäläinen riemastui. Kaarlon piti oikein pidemmän kaavan mukaan (mutta tietenkin nimiä mainitsematta) selvitellä viimeaikaiset kuvionsa. Naisiahan suorastaan tuppasi syliin saakka, vaan kun ei niistä selvää ottanut. Oliko hän vain niin vanhanaikainen, että ei ymmärtänyt tätä nykymeininkiä? Kauan naimisissa olleena, ja vasta eronneena taisi olla kehityksen kelkasta tipahtanut: tottunut toisenlaiseen etenemiseen. Sellaiseen selkeämpään, missä aletaan sitten kunnolla seurustella, jos toisesta kiinnostutaan tiettyyn rajaan sekä toimituksiin saakka, eikä aamusella erotessa vaan suikata suuta ja luvata soitella. Edetään niinkuin selkeän kaavan mukaan.
Hämäläinen röhähti nauruun.
-Naiset on kuule Kaarlo sellaisia epeleitä, ettei niiden ajatuksista mies koskaan kärryillä pysy. Tiiätkö, se olin minäkin nuoruudessain melkoinen veijari, pikkasen tais olla kikkaveikon vikaa, tunnustan. Muistan kuinka 80, vai oliko jo 81, oltiin etelämpänä hommissa. Yhdellä paperitehtaalla puurrettiin pituusleikkurin pohjia kirvesmiesporukalla, asuttiin siellä sen aikaa. Tuli iltaelämässä käytyä, humpalla kuppilassa pyöriteltyä niitä tehtaan naisiakin. Mitä siellä paljon muuta olikaan, pienellä paikkakunnalla. Vilkuttelin kovasti silmää työmaaruokalassakin yhdelle konttorin neidille, vai mikä lie eronnut rouva. No, se kumminkin alkoi silleen kivasti lämmetä, hierottiin treffit illaksi. Vaan jotenkin unohduin poikien kanssa parille, venähti niin myöhään, etten sitten enää vaivautunut. Ei ne naiset tykkää, jos kovasti jalka viskaa ja henki haisee. Seuraavana aamuna pukkasi pikkasen krapulaa, räntäpaskaa taivaalta rankemmin. Se daami nosteli ikkunaan pahvilappua, kun marssittiin montulle muottihommiin. VITUTTAAKO ULKOTYÖ siinä luki. Minä en kuule ollut milleskään. Tekstasin muottivaneeriin rasvaliidulla yhtä isosti vastaukseksi EI. 116 MARKKAA TUNTI. Tiiä tuota, ei se ainakaan rahan perään tainnut olla, kun veti heti verhot kiinni. Eikä kyllä enää tervehtinytkään kun vastakkain osuttiin.
Kaarloa hykerrytti kuvitella moista tilannetta, saati Hämäläistä humpalla, silmää vilkuttelemassa ja yökylään pyrkimässä. Tuskinpa taisi enää flaksi naismaailmassa miehellä käydä. Samaa valitteli Hämäläinen itse jatkaessaan reissuvuosien muistelmia. Miten ennen tosiaan oli moni asia paremmin. 70-luvun alussa nuori mies sai rakennuksilla hyvässä porukassa paksut tilipussit, eikä ollut hinnoissa euron kiroja. Tupakkiaski maksoi alta markan, korkeintaan kaksi ja puoli 80-lukua kohti mentäessä. Bensalitran sai senkin alta markalla. Urakkapohjarahoilla joka mies vaihtoi auton tuoreempaan, betoniraudoittajan Datsunista kauppias lihoi piirun päältä kymppitonnin.
Oli ne aikoja, oli tosiaan, huokailivat molemmat miehet pelkäksi hiillokseksi hiipuvaan tuleen katsellen. Naisista ei enää puhuttu.

Ehkä sen naamasta sitten kuitenkin näki, päässä pyörivän ajatusten sekamelskan. Jotenkin Erkki ainakin katsoi kummasti kulmien alta, jätti vitsit vääntämättä. Kunhan ääneen alkoi pohdiskella päivän ohjelmaa. Kaarlo nyökytteli kaiketi niin hajamielisesti, että se pisti toisen takertumaan asiaan.
-Kuule, mitäs jos menet tänään sittenkin käymään Baarmanneilla? Ne on semmoinen Saksasta Suomeen eläkepäiviksi muuttanut pariskunta tuolla järven toisessa päässä. Tilaavat täältä Juholasta aina kerralla isomman erän ostoksia. Tekee sinullekin varmaan hyvää tutustua hiljalleen paikkakunnan väkeen, kun itsekin nyt semmoista olet. Otat pienemmän traktorin, sen vanhan Massey-Fergusonin ja kärrit perään. Kärrille ne puutarhan nurkan laastipaljut. Heität takasin tullessas kolmosmökille hevosenlantaa Baarmannilta. Soittivat eilen, että laittaisivat kasvimaata. Ja autat Jaakoppia laskemaan katamariini vesille, ovat vähän myöhässä tänä vuonna sen kanssa kuulemma.
Kaarlo lupasi. Töissähän hän Juholassa oli, tekisi mitä pomo käskee.

Vasta Jänönkäpäläjärven pitkää sivua hiljalleen körötellessään Kaarlo muisti hämärästi Hillan joskus maininneen Baarmannit, Jaakopin ja Lean. Tai mitkä Jacob ja Leah ne nyt virallisesti olivatkaan. Täällä ihmiset vääntelivät kaiken suuhun paremmin taipuvaksi, nimetkin. Jotain lääkäreitä, tai sellaisia. Onneksi ei ollut sen lajin tarvetta. Natalian kaltaisessa hammaslääkärissä riitti sulateltavaa, muita valkotakkisia enää tarvittu soppaa lisää hämmäntelemään.

Vaalea talo putkahti esiin mutkan takaa. Taaempana näytti olevan toinen, matalampi rakennus. Talli varmaan päätellen sivustalta erkanevasta, valkeana hohtavasta lauta-aidasta. Kaarlolla ei ollut aavistustakaan missä lantakasa sijaitsi, mutta Juholasta mukaan pistetyt pari pärekoria piti kaiketi toimittaa suoraan ovelle. Ähkäisten hän pudottautui alas traktorin pukilta, kurkotti ottamaan hytissä matkanneen munakennolaatikon, ja kääntyi. Täsmälleen samaan aikaan, kun ulko-ovi avautui päästäen pihamaalle säntäämään terhakan oloisen, mustavalkoisen koiran.
-Ei kannata pelätä Sallya, hänellä on aina intoa tutkia heti kuka tuli. Ei vahtikoira vielä, liian pentu.
Kaarlo kyykistyi rapsuttamaan vinkeästi päätään kallistelevaa, teräväkärkisiä korviaan tyrkylle tarjoavaa koiraa. Vasta sen jälkeen nousi, ja keskittyi tarkastelemaan ovensuusssa koiransa kanssa sävysävyyn mustavalkoiseen villapaitaan pukeutunutta naista. Saksalaiseksi rouva Baarman kyllä puhui ihmeen selvää suomenkieltä.
No, kaikella oli aina selityksensä, Kaarlo ajatteli lampsiessaan portaita ylös ja peremmälle. Eikä kaikkia asioita niin tarvinnut tietääkään. Sillä hetkellä tosin olisi ollut pahuksen mukavaa vähän paremmin olla perillä veneistä, kuten nyt vaikka siitä Erkin mainitsemasta katamariinista. Kuulosti melko eksoottiselta kulkupeliltä näille vesille.